Tuoretta tietoa Virosta
9.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Teksti Timo Raussi

Kuva Tallinnan kaupunginmuseo

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosiaLorenz Heinrich Petersen: "Pietarin talo Kadriorgissa". Värjätty litografia (1860–1870), TLM G 7167

Jos veikkaat Tallinnan vanhimman museon sijaitsevan Vanhassakaupungissa, niin arvaapa uusiksi. Titteli kuuluu nimittäin Kadriorgissa, presidentinlinnan ja Kumun naapurustossa sijaitsevalle Pietari Suuren talolle eli kesäkartanolle, jollaiseksi sitä on myös kutsuttu.

Kyseinen rakennus – emmekä siis puhu taidemuseota nykyisin isännöivästä mahtipontisesta Kadriorgin palatsista vaan vaatimattomasta yksikerroksisesta talosta Mäekalda-tiellä, juhlistaa parhaillaan merkkivuotta. Se muutetiin museoksi ja avattiin yleisölle jo 220 vuotta sitten eli vuonna 1806.

Tallinnan raatihuoneen ylisihteeri Hinrich Fonne oli rakennuttanut talon perheelleen vuonna 1662. Reilua 50 vuotta myöhemmin, Suuren Pohjan sodan aikana Tallinnassa käydessään Pietari Suuri osti sen häneltä yhdessä taloa ympäröineiden tiluksien kera, koska piti viereiseltä korkealta törmältä avautuneesta näkymästä merelle ja kaupunkiin. Hän teetätti taloon kahden huoneen lisäosan, jossa myös majoittui vaimoineen varsinaisen palatsin rakennustöiden aikaan eli 1718-1725. Kuten historian tunneilta ehkä muistat tai olet matkailuteksteistä lukenut, tsaari ei koskaan ehtinyt lopullista palatsia varsinaisessa käyttötarkoituksessaan nähdä ja kokea.

Pietari Suuren kuoleman jälkeen talo kuten palatsikin jäivät pitkäksi aikaa lähes käyttämättömiksi. Vuonna 1804 Tallinnassa vieraillut keisari Aleksanteri I määräsi rapistuneen pikkutalon kunnostettavaksi ja lisäosan purettavaksi. Sen myötä rakennus sai nykyisen ulkoasunsa, ja pari vuotta myöhemmin sen tiloihin avattiin museo. Vuodesta 1941 lähtien talo on ollut osa Tallinnan kaupunginmuseon toimipisteverkostoa.

Tämän kesän ajan, syyskuun loppuun asti talomuseon eteishallissa ja porrasgalleriassa on esillä erikoisnäyttely, joka kertoo viroksi ja englanniksi tekstien, infografiikan ja arkistovalokuvien avulla museon tarinasta. Keskeinen rooli sen toiminnassa on yhä talon runsailla alkuperäisesineillä ja huonekaluilla, joita tsaarin Tallinnan-matkojen pysähdyspaikassa käytettiin jo 300 vuotta sitten ja jotka ovat säilyneet ehkä yllättävänkin hyväkuntoisina.

Näyttelyä varten eteisaulan seinälle on ripustettu väliaikaisesti myös maalaus, joka on erityinen. Viimeksi se on samalla paikalla ollut esillä 1930-luvun lopulla ja juuri ennen toista maailmansotaa. Kyseessä on Venäjää 1700-luvun lopulla hallinneen keisarinna Katariina II:n juhlamuotokuva.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
1700-luvun esineistö Kadriorg museo Pietari Suuren talo Tallinna talomuseo tsaari

5.9.2026 | Kulttuuri

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Tarton kaupunki järjestää alkusyksyisin – tällä kertaa lauantaina 12.9. – vuosittaisen  markkinatapahtuman, joka tunnetaan viroksi nimellä Maarjalaat eli suomeksi Maarjan … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Ruisleipä, tumma leipä, musta leipä tai yksinkertaisesti leib – rakkaalla virolaisella perusruoalla on monta nimeä ja lukemattomia reseptejä. Viron ulkomuseossa … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Baltian maiden suurinta muotoilujuhlaa Disainiöö-festivaalia vietetään 28.9.–4.10. Tallinnassa jo 21. kerran. Põhjalan tehdaskorttelin halleissa ja pihoilla järjestettävä tapahtuma ei keskity … Lue lisää

3.9.2026 | Kulttuuri

Pikk-kadun festivaali 2026

Pikk-kadun festivaali 2026

Tallinnan Vanhankaupungin Pikk-katu on yksi seudun pisimmistä ja eloisimmista. Se ulottuu sataman puoleisesta pohjoispäädystä eli Paksun Margareetan tornilta Toompean mäen … Lue lisää

2.9.2026 | Ravintolat

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää

31.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

3.–6.9. Station Narva -festivaali, Narva Tarjolla monipuolinen valikoima musiikkia virolaisilta ja ulkomaisilta esiintyjiltä Narvan linnoituksen pihalla ja sataman Ro-Ro Clubissa, … Lue lisää

30.8.2026 | Kulttuuri

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Sügisjazz on Jazzkaar-festivaalin syksyinen konserttisarja, joka järjestetään tänä vuonna 11.9.-14.10. Festivaali tuo viiteen virolaiskaupunkiin ja niiden kahdeksaan eri tapahtumasaliin viisi … Lue lisää

28.8.2026 | Kulttuuri

Kadriorgin valofestivaali 

Kadriorgin valofestivaali 

Syyskuun puolivälissä, kun illat ovat jo täysin pimeitä, Kadriorgin puisto Tallinnassa on jo kahden vuosikymmenen ajan täyttynyt valoista Valgus kõnnib … Lue lisää