 |
|
|
|
V i r o t u t u k s i:
Narvan mailla vertaan vuoti...
|
Lunta oli tuiskunnut peltoaukeille, joiden yli käveltiin nopeassa tahdissa. Ensimmäiset tykinlaukaukset kuuluivat jo yli lumituiskun, jolle taustasävelen antoi marssirumpujen jatkuva pärinä.
| De la Gardien vaakuna ja sarkofagi ovat molemmat Tallinnan tuomiokirkossa. |
|
|
|
 li marraskuun 19. päivä vuonna 1700 ja kello oli noin 2 iltapäivällä. Kaarle XII oli aloittanut rynnäkön Narvan kaupunkia piirittävää Pietari Suuren armeijaa vastaan.
Narvaa piiritti noin 30 000 venäläistä ja Ruotsi- Suomen armeijassa oli 10 500 miestä. Voimasuhteita tosin tasoitti se, että osa venäläisistä oli hankkimassa ruokaa piiritysarmeijalle eli ryöstelemässä ympäristöä.
Piirittäjä rakensi aina jos vain mahdollista vallituksen piiritettävän kaupungin ympärille. Narvan linnoitettu kaupunki on Narva- joen mutkassa, tavallaan “niemessä” ja venäläisten valli ulottui niemen poikki. Ajan tavan mukaan rakennettiin vielä toinenkin varustus, samanlainen valli, suojaamaan puolestaan piirittäjiä yllätyshyökkäykseltä.
Venäläisten vallituksissa oli ratkaiseva vika ja se ratkaisi koko taistelun. Ilmeisesti maastosta johtuen oli kahden vallin väli yhdessä kohdassa vain 20- 30 metriä. Se oli liian kapea kuja, jotta vallin toiselta laidalta olisi voitu siirtää tuhansia miehiä nopeasti toiselle laidalle. Kaarle XII hyökkäsikin ensin toista laitaa vastaan ja vasta sen jälkeen keskitti joukkojaan toista laitaa vastaan. Avoimilla pelloilla oli tilaa liikkua ja liikuttaa joukkoja. Taistelu voitettiin ja voittoa pidettiin niin suurena sankaritekona, että siitä vielä tänäänkin lauletaan esimerkiksi Porilaisten marssissa. Porilaiset ja muut Narvan sotasankarit olivat oikeastaan aitoja sotilasvirkamiehiä.
Ruotujako
Sotilaan ammatti oli ammatti siinä missä muutkin, pesti tosin kesti kaksikymmentä vuotta. Ruotsi- Suomessa oli ruotujakolaitos. Muutama talo muodosti yhden ruodun ja niiden piti pitää jatkuvasti yksi sotilas kruunun palveluksessa. Sai laittaa pojan talosta, tai palkata sotamiehen. Ruotusotamiehen palkka oli tavallisen rengin 12- 14 vuoden palkka ja maksettiin yleensä pienemmissä erissä esimerkiksi sotamieheksi lähteneen vanhemmille.
Ruodun palkkaama tai lähettämä sotamies lähti armeijaan väenotossa, pantiin yleensä laivaan ja vietiin vieraille maille. Suomalaisille vieraat maat olivat pohjois- Latvia ja Viro, siihen aikaan Liivinmaaksi kutsutut. Kuuluisat suomalaiset Hakkapeliitat olivat pääosan 30- vuotisesta sodasta Liivinmaalla, mitä nyt kävivät sotimisen alkuvuosina Saksanmaalla mallia näyttämässä.
Suomalaisista yksiköistä oli 1600- luvulla välillä jopa kaksi kolmasosaa Liivinmaalla ja keskimäärin puolet suomalaisista sotilaista Ruotsi- Suomen armeijassa palveli Liivinmaan varuskunnissa. Erityisen paljon suomalaisia oli Riian suuressa varuskunnassa. Pärnun ja Tarton pienemmät varuskunnat olivat 1600- luvulla suuren osan ajasta puhtaasti suomalaisia.
Perheet rintamalla
Varuskunnissa sotilaan työ oli vahtipalvelus ja linnoitustyöt. Virka- ajan jälkeen oli aika vapaata ja moni soturi teki iltaisin aputöitä varuskuntakaupungin asukkaiden palveluksessa ja tienasi näin lisätuloja. Linnoituksessa ei asuttu, vaan sotilaat oli majoitettu kaupunkilaisten luokse. Aina ei majoituksessa ollut kehumista, asuttiin ahtaasti. Mutta toisaalta, kotona renkipoika oli saanut nukkua tuvan penkillä, nyt oli hänellä sentään tavallisesti jopa oma sänky.
Kun pesti oli pari vuosikymmentä ja saattoi kulua kokonaankin samassa varuskunnassa palvellessa niin eivät avioliitot olleet mitenkään harvinaisia. Suurin osa vanhemmista miehistä oli naimisissa ja lähti aamuisin kotoaan töihin kuten kuka tahansa kruunun virkamies. Virkamatkat eli sotaretket olivat sitten toinen juttu. Tavallisesti vaimo seurasi miestään sota kentille, kulki huoltovankkureiden mukana ja keitti iltaisin miehelleen ruokaa. Ongelmia syntyi jos perheen elättäjä joutui työtapaturman uhriksi eli kaatui taistelussa. Sosiaalihuoltoa ei ollut, vähän toimeentulotukea saattoi leski rykmentistä kertakorvauksena saada, mutta paras turva oli hankkia itselleen uusi aviomies ja pian.
Eihän tavallisen sotamiehen palkka suuri ollut, mutta eipä renkikään työllä rikastunut. Valtio antoi sentään vaatteet joka vuosi, tai paremminkin raaka- aineet. Villakangasta univormua varten sai soturi 6 kyynärää ja manttelisarkaa 8 kyynärää. Vuorikangasta univormuun ja pellavaa paitoja varten 6 kyynärää. Nappeja annettiin vuodessa 3 tusinaa, yhdet kengät ja yhdet sukat.
Osa soturin palkasta maksettiin viljassa ja osa rahassa. Vasta 1600- luvun lopulla alettiin siirtyä puhtaaseen raha palkkaan. Viljapalkan lisäksi sotilaalle kuului kruunun leipä eli sotaretkillä tavallisesti päivittäinen ohrapuuro, klimppisoppa tai hernekeitto. Olut ja leipä olivat itsestään selviä ruokatarpeita ja lihaa pyrittiin jakamaan säännöllisesti. Periaatteessa jokainen sotilas teki itse ruokansa, mutta tavallisesti joku ryhmän miesten vaimoista keitti koko ryhmälle.
Kun palvelusaika oli pitkä, niin myös väki vanheni. Ruotsi- Suomen armeijan Liivinmaalla olevien yksiköiden keski- ikä 1600- luvulla oli n. 35- vuotta, joissakin yli 40- vuotta. Varuskunnissa palveli paljon vanhoja veteraaneja, jopa yli 80- vuotiaita. Näissä tapauksissa oli kyllä kysymys veljesavusta sillä vanhalla sotilaalla ei usein ollut paikkaa minne mennä ja vaihtoehtoina oli joko palveluksessa jatkaminen tai kerjuusauva. Sen sijaan yli 50- vuotiaat sotilaat eivät olleet harvinaisuuksia ja olivat varuskunnissaan monesti kokemuksensa vuoksi arvostettuja erikoismiehiä. Nuorimmassa päässä olivat rumpalipojat, 10- vuoden kieppeillä, usein ilmeisesti sotilaiden lapsia jotka jo nuorena astuivat isänsä ammattiin.
Ei sotilaan ammatti 1600- luvulla kovin vaarallinen ollut. Taisteluita käytiin harvakseltaan ja Liivinmaalla oli suhteellisen rauhallista. Suurin uhka suomalaiselle soturille olivatkin taudit, ne tappoivat tehokkaasti, joissakin varuskunnissa joka talvi noin joka kymmenennen miehen. Mutta tappoivat taudit siviilissäkin. Eihän sotilaan virka mitään herkkua ollut, mutta eipä talottoman elämä 1600- luvulla muutenkaan ollut helppoa. Valtion virassa sentään maksettiin palkkaa, oli katto päänpäällä ja ruokaa lautasella.
De la Gardiet
Jos Kaarle XII on kuuluisin Narvan sotilaista, niin kovinkaan paljoa ei maineessaan häviä Pontus De la Gardie (1520- 1585). Sekin sattui marraskuussa, 5. päivänä, kun Pontus De la Gardie kuoli. Silloisessa sodassa Ruotsi- Suomen Liivinmaalla olevan armeijan ylipäällikkö ja Liivinmaan kuvernööri oli tarkastelemassa Narvajoen toisella puolella olleita venäläisten asemia. Vihollisen asemia tutkittiin veneestä ja ylipäällikkö putosi veneestä. Siihen aikaan käytettiin vielä rintapanssareita ja muuta rautavaatetusta jotka eivät uimista helpota. Hukkunut ylipäällikkö naarattiin myöhemmin ylös Narva- joen pohjasta ja haudattiin Tallinnan Tuomikirkkoon.
[Teksti: Antti Sarasmo]
[Kuvat: Jaak Kadarik]
|
|
