 |
|
|
|
V i r o n l u o n t o:
Suomenlahden rannat erovat toisistaan kuin yö päivästä - miksi?
|
Suomenlahden eteläranta on täysin erilainen kuin pohjoisranta. Suomen rannikko on peruskalliota, mutkittelevaa ja saaristoista. Pohjois- Virolle on taas ominainen jyrkkä törmärannikko, jota myös klintiksi kutsutaan.
| Tyypillistä virolaista rantatörmää Saarenmaalta. Maaperän kerrostuneisuus on hyvin näkyvillä. |
|
|
|
 e on aukea, paikoittain suoraviivainen ja saaria sen edustalla on vähän. Miksi yhden ja saman merenlahden rannikot ovat niin erilaisia?
Suomen ja Viron kallioperä poikkeavat täysin toisistaan. Suomen rantakalliot ovat maapallon vanhimpina aikoina syntyneitä graniitteja, gneissejä ja liuskeita - sanalla sanoen peruskalliota. Virossa peruskallio on puolestaan satojen metrien syvyydessä ja sen päällä on n. 600- 400 miljoonaa vuotta sitten kerrostuneita sedimenttikiviä, kalkkikiveä, hiekkakiveä ja savea.
Myös etelä- Suomesta on löytynyt Viron kivilajien ikäisiä sedimenttikiviä peruskallion raoista, altaista ja jopa kallion päältä. Tästä on päätelty, että myös Suomenlahti on muinoin ollut sedimenttikivien peitossa. Mutta miksi siitä tuli lahti?
Alku- Neva syövytti
Suomenlahden altaan arvellaan syntyneen siten, että sen paikalla on alun perin ollut joki, jolle on annettu nimeksi alku- Neva. Joki on syövyttänyt aikojen kuluessa helposti kuluvaa vihreää hiekkakiveä ja saviliusketta ja niin on todennäköisesti syntynyt syvenevä jokilaakso.
Tuo laakso on ilmeisesti ollut jyrkkäreunainen, sillä etelässä on ollut vastassa rakoiluun taipuvaisia kalkkikiviä, kuten Pohjois- Viron törmässä on vielä nykyäänkin. Joki on uurtautunut eteläsuuntaan kalteviin rapautumisherkkiin kiviin. Yläpuoliset kalkkikivilaatat ovat romahdelleet alas. Näin on etelärinne vetäytynyt jyrkkänä kohti etelää ja laakso on vähitellen levinnyt laajemmaksi altaaksi. Siten on myös törmän perusmuoto ilmeisesti syntynyt.
Suomen puolella peruskallio paljastui nopeammin, sillä sen päällä oli vähemmän sedimenttikiviä, kuin Virossa. Peruskalliota eroosio- ja rapautumistekijät eivät pystyneet syövyttämään yhtä paljon ja siksi se jäi sellaiseksi, millaisena sen näemme tänäkin päivänä. Pelkkä alku- Neva ei riittänyt kaiken muotoilemiseen. Viron rannikkoon ovat vaikuttaneet jäätiköitymiset, niiden välisten lämpimien aikojen tyrskyt ja pienempien jokien törmiin uurtamat jokilaaksot.
Toompea seisoo kalkkikivellä
Pohjois- Viron rannikkotasanne on syntynyt samanlaisten prosessien tuloksena. Se on savi- ja hiekkakiveä. Tasan golla on myös kalkkiveä, joka on pitänyt vastaan kuluttaville voimille. Tällainen kalkkikivikohoutuma on myös Tallinnan Toompea, jota voi kutsua jäännösvuoreksi.
Pitkän Hermannin tornin rinteenpuoleisen seinän alaosa on paikka, jossa matkailija voi nähdä ihmeellistä sedimenttikiveä ja siinä olevia fossiileja, alkeellisten merieläinten kivettymiä.
Pohjimmainen syy Suomenlahden etelä- ja pohjoisrantojen erilaisuuteen on kivilajien kovuus- ja rakenne- erot. Suomessa kivet ovat huomattavan kovia eikä kivilajien välillä ole juurikaan kovuuseroja. Kallioperän rakoilu, niihin liittyvä rapautuminen ja jäätikköeroosio ovat synnyttäneet Suomen loivapiirteiset rannikot, silokalliot ja saaret.
Virossa kivilajiyksiköt ovat kuin päällekkäin pinottuja erilaisista kiviainesten levyistä koostuvia pinkkoja, joilla voi olla suuret keskinäiset kovuuserot. Etelä- Suomessa kivilaji vaihtuu toiseksi lähes joka askeleelle, mutta Virossa voi kulkea kymmeniä kilometrejä ilman, että kallioperässä tapahtuu suuriakaan muutoksia. Virossa saattaa jokikin kadota kallioon syöpyneisiin onkaloihin ja nousta jälleen muutaman kilometrin päässä maan pinnalle. Suomen peruskalliossa se ei olisi mahdollista.
[Teksti: Jorma Rotko (lyhennys geologi Jukka Hildenin tekstistä)]
[Kuvat: Tereza Mängel]
|
|
