 |
|
|
|
K o l u m n i:
Kulissit kumoon
|
 n ole mikään teatterifanaatikko, mutta aika ajoin tulee jotain näytelmääkin käytyä seuraamassa. Saavutukseksi voi pitää, että sain mieheni kanssa liput Von Krahli- teatteriin Jouko Turkan käsikirjoittamaan “Osta pientä ihmistä” tai kuten se Virossa nimetty on: “Connecting people” - näytelmään (tietyn firman mainoslause). Olihan kokemus. Jos jotain Turkan tyylistä tietää, niin mistään ei hämmästy. Siltikin yhtyisin virolaisissa tiedotusvälineissä esitettyhin arvioihin, että kirosanat ja muut karkeudet eivät juuri nosta esityksen tehoa. “On se niikui vittu niikui mullakin, mutta ei mulla niikui ole tarvetta sitä kaikkialla niikui julistaa”.
Näyttelijäsuorituksista teatterissa voi antaa vain positiivisen lausunnon, samoin ohjauksesta. Kaikki tiesivät täsmälleen, mitä ja miten, jos näin rahvaanomaisesti voi lausua.
Samaapa en sanoisi Eesti Draamateatterin Kuningas Learista. Kääntyisiköhän Shakespeare haudassaan, jos moisen esityksen näkisi?
Silmät eivät tahtoneet pysyä millään auki edes väliaikaan saakka. Ikävää, yksitoikkoista, suuresti mainostettu vesiallas näyttämöllä ei sekään tuntunut toimivan. Väliajalla istuin mieheni kanssa kahviossa ja seuraamme liittyi kaksi virolaista rouvaa. Pitkään ja hartaasti esitimme mielipiteitä näkemästämme. Rouvat lohduttivat: kyllä se esitys saa vauhtia ja dramatiikkaa seuraavassa näytöksessä, nyt on yksi oleellinen näyttelijä sairaana ja siitä johtuu esityksen yksitoikkoisuus. Mutta voi murhetta! Edelleen esitystä analysoidessamme selkeni, että me katsoimme suurella näyttämöllä Learia, he pienellä näyttämöllä jotakin ihan muuta. No - molemmilla näyttämöillä tuntui menevän yhtä yksitoikkoisesti.
Virossa teatterin ystäville on paljonkin mahdollisuuksia. Suurten laitosteattereiden ohella on pieniä näyttämöitä, joissa kokeillaan kaikkea mahdollista. Suuren plussan antaisin Tarton, Rakveren ja Tallinnan Linnateaterin kesäproduktioille, jotka ovat osanneet hyödyntää niin historialliset kulissit kuin modernin näyttämötaiteen.
Virossa on pahaksi onneksi vain kahta lajia teatteria: sitä, jonka pääsyliput ovat aina loppuunmyytyjä ja sitten sitä toista.
Johtopäätökset voi jokainen vetää itse.
Laura Rotko
|
|
