Tuoretta tietoa Virosta

27.1.2018 | Luonto

Verkkouutinen: Pihabongaus on käynnissä – katso mitä tutut talvilinnut ovat viroksi

Pihabongaus on käynnissä – katso mitä tutut talvilinnut ovat viroksiTalitiainen eli rasvatihane oli runsaslukuisin laji viime vuoden pihabongauksessa niin Suomessa kuin Virossakin.

Viikonloppuna seurataan pihojen lintuja molemmin puolin Suomenlahtea. Pihabongaus-tapahtuma on kasvanut vuosien saatossa suurimmaksi lintutapahtumaksi molemmissa maissa. Tapahtumassa tarkkaillaan lintuja tunnin ajan omalla pihalla tai jollain muulla paikalla.

Suomessa pihabongaukseen osallistui viime vuonna yli 20 000 ihmistä ja havaittiin yli puoli miljoonaa lintua. Virossa lintuja tarkkaili yhden viikonlopun aikana 2 600 ihmistä ja havaittiin 60 000 lintua. Suomessa lintulajeja havaittiin yhteensä 98, Virossa 64.

Pihojen tutut linnut kantavat Virossa hauskoja nimiä. Kaikille tuttu talitiainen on viroksi rasvatihane, sen pienempi sukulainen sinitiainen on sinitihane. Varpunen on viroksi varblane, pikkuvarpunen on põldvarblane, viherpeippo on rohevint ja urpiainen on urvalind.

Jotkin lintujen nimet ovat suomeksi ja viroksi hyvin samankaltaisia: harakka on harakas, varis on vares ja mustarastas on musträstas.

Punatulkku on monen lempilintu myös lahden eteläpuolella, viroksi se on leevike. Keltasirkku sen sijaan kantaa nimeä talvike.

Harvinaisempana vieraana lintulaudoille voi Suomessa joskus tupsahtaa pähkinänakkeli eli viroksi puukoristaja. Vekkuli ”puiden siivooja” on Virossa pihamaiden tuttu vieras.

Varpushaukka sen sijaan on pikkulintujen kauhu, joka nauttisi mielellään jonkin edellä mainituista siivekkäistä lounaaksi. Viroksi tämä pihapiirien saalistaja on raudkull.

Käpytikka eli suur-kirjurähn tulee joskus pihapiiriinkin, etenkin jos tarjolla on herkullinen läskinpala.

Katso tästä hauska animaatio Viron pihabongauksesta.

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov

22.3.2019 | Luonto

Soomaalla pääsee melomaan metsässä ja niityllä – tulvahuipun ennustetaan kestävän vielä muutaman päivän

Verkkouutinen: Soomaalla pääsee melomaan metsässä ja niityllä – tulvahuipun ennustetaan kestävän vielä muutaman päivän

Soomaan kansallispuistossa on alkanut tulva-aika, jota kutsutaan viidenneksi vuodenajaksi. Vesi on noussut Riisan mittauspisteessä parhaimmillaan yli 2,5 metriä normaalitason yläpuolelle. … Lue lisää

20.3.2019 | Luonto

Tänään alkaa kevät – päivää juhlistavia tapahtumia on ympäri Viron

Verkkouutinen: Tänään alkaa kevät – päivää juhlistavia tapahtumia on ympäri Viron

Tänään 20. maaliskuuta on kevätpäiväntasaus, jolloin kello 23.58 alkaa virallisesti tähtitieteellinen kevät. Tasauspäivänä päivä ja yö ovat samanmittaiset kaikkialla maapallolla. Virossa … Lue lisää

17.3.2019 | Luonto

Pääkaupungin oma erämaa

Pääkaupungin oma erämaa

Pääskülan suo on Tallinnan kaupunkiluontoa parhaimmillaan.   Että pitikin lähteä retkelle juuri tällaisena päivänä, mietin astellessani pitkin jäätyneitä pitkospuita. Tuuli … Lue lisää

27.2.2019 | Luonto

Orkidean loistoa luvassa Tallinnan ja Tarton kasvitieteellisten puutarhojen orkideapäivillä

Verkkouutinen: Orkidean loistoa luvassa Tallinnan ja Tarton kasvitieteellisten puutarhojen orkideapäivillä

Sekä Tallinnan että Tarton kasvitieteellisissä puutarhoissa vietetään orkideapäiviä 1.–10. maaliskuuta. Kummassakin puutarhassa esitellään tapahtuman aikana erilaisia orkidealajeja, ja paikan päältä … Lue lisää

22.2.2019 | Luonto

Miehet luulivat pelastaneensa joesta koiran – paljastui myöhemmin sudeksi

Verkkouutinen: Miehet luulivat pelastaneensa joesta koiran – paljastui myöhemmin sudeksi

Pärnun lähellä Sindissä töissä olleet miehet pelastivat eilen joesta koiran, joka paljastui myöhemmin sudeksi. Asiasta uutisoi Pärnu Postimees -lehti. Eläin … Lue lisää

12.2.2019 | Luonto

Ensimmäiset muuttolinnut jo nähty Virossa – kevään merkkejä havaittu muitakin

Verkkouutinen: Ensimmäiset muuttolinnut jo nähty Virossa – kevään merkkejä havaittu muitakin

Ensimmäiset muuttolinnut ovat jo saapuneet Viroon. Hiidenmaalla nähtiin sunnuntaina ensimmäinen töyhtöhyyppä. Lisäksi Hiidenmaalla ja Saarenmaalla on nähty sepelkyyhkyjä. Myös kottaraisia … Lue lisää

10.2.2019 | Luonto

Tämä eksoottinen menopeli takaa pikkusaaren asukkaiden pääsyn mantereelle

Verkkouutinen: Tämä eksoottinen menopeli takaa pikkusaaren asukkaiden pääsyn mantereelle

Kihnun lähellä sijaitsevan Manilaid-saaren asukkaat joutuvat talvikuukausina turvautumaan ilmatyynyaluksen apuun päästäkseen mantereelle. Saaren yhteysalus ei pysty talvella jäiden takia liikennöimään. … Lue lisää

10.2.2019 | Luonto

Varo Virossa katolta tippuvaa lunta ja jääpuikkoja

Verkkouutinen: Varo Virossa katolta tippuvaa lunta ja jääpuikkoja

Viron kaduilla kävellessä kannattaa tähän aikaan vuodesta vilkaista välillä ylöspäin. Jos katonräystäästä roikkuu lunta tai komeita jääpuikkoja, on parempi siirtyä … Lue lisää