Kansainvälinen luontoelokuvafestivaali esittää yli 50 luontoelokuvaa ympäri Viroa
Teksti Susanna Poikela Kuva Matsalun luontoelokuvafestivaali
Matsalun luontoelokuvafestivaali MAFF (20.9.–1.10.) on kansainvälinen elokuvatapahtuma, joka on levinnyt Lihulan pitäjästä nyt myös muille Viron paikkakunnille, esimerkiksi Pärnuun, Narvaan, Tallinnaan ja Tarttoon. Koko ohjelmaan voi tutustua elokuvafestivaalin kotisivuilla. Festivaali alkaa perinteisesti Lihulasta, josta se siirtyy myös muille paikkakunnille maanantaina 26.9. Kaikissa elokuvissa on englannin ja viron kielinen tekstitys.
Elokuvafestivaaleilla esitetään uusia luontoelokuvia ympäri maailmaa. Elokuvat käsittelevät erilaisia teemoja, kuten villiä luontoa, ihmisen vaikutusta luontoon, kestävää kehitystä, luonnonsuojelua, tutkimusmatkoja sekä alkuperäiskansojen elämäntapoja. Ohjelmistossa on yli 50 luontoelokuvaa, joista kolmannes osallistuu kansainväliseen kilpailuohjelmaan. Elokuvat kilpailevat kahdessa sarjassa, joita ovat ”Luonto” ja ”Ihminen ja luonto”.
Festivaalin ensimmäinen päivä on ympäristöpäivä, jonka aikana esitetään erikoisnäytöksiä lapsille ja nuorille. Lisäksi elokuvantekijät ja valokuvaajat esittelevät töitään ja työkalujaan työpajoissa.
Elokuvien lisäksi avataan myös valokuvanäyttely, jonka yhteydessä järjestetään ympäristöpäivä. Päivän aikana voi osallistua erilaisiin työpajoihin tai oppia vaikkapa uusinta kamera- ja videotekniikkaa.
20.9.–1.10. MAFF, Viro
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Tällä viikolla tapahtuu Virossa

- Iberofest on etelän maiden kulttuurijuhla



- Viron musiikkipäivät vai virolaisen musiikin päivät?



Lue lisää samasta aiheestafestivaalit Lihula luontoelokuva luontoelokuvafestivaali MAFF matsalun luontoelokuvafestivaali valokuvaus











