Tuoretta tietoa Virosta

3.9.2018 | Pääkirjoitus

Syyskuun pääkirjoitus: Olutrallin uudet tuulet

Syyskuun pääkirjoitus: Olutrallin uudet tuulet

Pari vuotta sitten käynnistynyt Latvian-olutralli on kiihtynyt ennätyslukemiin.

Latvian rajakaupoissa myytiin tämän vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana peräti 80 prosenttia enemmän olutta kuin vuonna 2017 samaan aikaan. Jo kolmasosa Virossa käytetystä oluesta tuodaan etelänaapurista.

Leikkisästi voidaankin sanoa, että virolaisten vintit, kellarit ja autotallit on olutlaatikoilla lastattu.

 

Aika harva Virossa osasi ennustaa, että olutralli saavuttaa tällaiset mittakaavat. Rajakaupan olemassaoloa ei haluttu aluksi edes myöntää.

Viron hallituksen perimmäinen tavoite, vähentää virolaisten alkoholin kulutusta, on sekin mennyt mönkään.

Vuonna 2017 virolaisten alkoholin kulutus kasvoi hieman edellisvuoteen verrattuna. Sitä ennen alkoholin kulutus laski tasaisen varmasti vuosittain.

   

Häviäjiä tilanteessa riittää. Pienet kyläkaupat Etelä-Virossa ovat joutuneet sulkemaan ovensa, valtio on menettänyt kymmeniä miljoonia euroja verotuloja ja Tallinnan satama-alueen liikkeissä myynti on laskenut.

Mediassa suomalaismatkailijoiden määrän vähentyminenkin on usein pantu alkoholiveron noston piikkiin.

 

Olutralli saattaa kuitenkin hidastua tulevaisuudessa. Viron suurimpiin puolueisiin kuuluva Reformierakond on kertonut, että sen tavoitteena on laskea alkoholiveroa. Tällä hetkellä oppositiossa oleva puolue onkin ahkerasti kritisoinut alkoholiveron nostoa ja hallituksen toimia.

Myös kansa on nyrpeänä tilanteesta. Postimees-lehden elokuussa tehdystä kyselystä selviää, että 58 prosenttia vastanneista haluaisi hallituksen laskevan alkoholiveroa.

Virossa politiikan käänteet ovat nopeatempoisia. Ensi kevään parlamenttivaalit voivat olla kohtalon kysymys myös rajakaupan tulevaisuudelle.

Lisämaustetta soppaan tuo Latvia, joka nostaa alkoholiveroa seuraavien vuosien aikana.

Vaikka kuluttajien tottumukset muuttuvatkin hitaasti, saattaa ensi vuosi tuoda olutralliin uusia tuulia.

 

Mikko Virta

Päätoimittaja

   

1.7.2019 | Pääkirjoitus

Heinäkuun pääkirjoitus: Pulahda uuteen ja vieraaseen!

Heinäkuun pääkirjoitus: Pulahda uuteen ja vieraaseen!

Taisi olla vuosi 2006, kun ystäväni saapui Suomesta kylään ja vein hänet Viljandi Folk -festivaalille. Viljandissa rockhenkinen ystäväni katseli kulmiensa … Lue lisää

3.6.2019 | Pääkirjoitus

Terveisiä Tallinnan Eiranrannasta!

Terveisiä Tallinnan Eiranrannasta!

Istun kirjoittamassa tätä Tallinnan Noblessnerin satamassa. Sininen ulappa kimmeltää horisontissa, haarapääskyt viilettävät vettä viistäen ja laulavat välillä iloisesti visertäen. Miten … Lue lisää

6.5.2019 | Pääkirjoitus

Kolme pientä sanaa

Kolme pientä sanaa

Kyllä lähtee! Apuuva! Selvä! Monet suomalaisten sketsiohjelmien hokemat ovat tuttuja myös Virossa. Virolainen ystäväni kertoi jopa oppineensa suomea katselemalla Kummeleita … Lue lisää

1.4.2019 | Pääkirjoitus

Löydä Viron luonto!

Löydä Viron luonto!

Mika Salolla, Sonja Lummella ja Viron matkailun edistämiskeskuksen johtajalla Margus Samelilla on yksi yhdistävä tekijä – virolainen luonto. Niin ex-formulakuski, … Lue lisää

4.3.2019 | Pääkirjoitus

Keikkaelämys keskellä merta

Keikkaelämys keskellä merta

Tanssilattia on täynnä juhlakansaa, lavalla on yksi tämän hetken kuumimmista artisteista, Kasmir. Laulajan takana soljuu tumma meri ja kaukana horisontissa … Lue lisää

4.2.2019 | Pääkirjoitus

Talven valoa!

Talven valoa!

Tammikuiset Helsingin Matkamessut olivat taas antoisa kokemus. The Baltic Guide oli paikan päällä tapaamassa lukijoitaan ja jakamassa lehtiä. Viro oli … Lue lisää

4.1.2019 | Pääkirjoitus

Viro on löydettävä uudelleen

Viro on löydettävä uudelleen

Loppuvuonna Viro oli Suomessa otsikoissa enemmän kuin pitkään aikaan. Lehtien palstoilla päiviteltiin Viron kallistumista ja suomalaismatkailijoiden vähenemistä. Monissa jutuissa heitettiin … Lue lisää

3.12.2018 | Pääkirjoitus

The Baltic Guide syntyi tyydyttämään matkailijoiden tiedonjanon

The Baltic Guide syntyi tyydyttämään matkailijoiden tiedonjanon

The Baltic Guidella on joulukuussa syytä juhlaan. Kaikkien aikojen ensimmäinen numero ilmestyi tasan 25 vuotta sitten. Hengästyttävää tahtia kehittyvä maa … Lue lisää