Tuoretta tietoa Virosta

14.10.2012 | Ravintolat

Mutkatonta Välimeren herkkua

Mutkatonta Välimeren herkkua

Ravintola Neikid viro Wismari 3, Tallinna lammas Liha

Ravintola Neikid ei ole pitänyt turhaa melua itsestään. Eväitä olisi kyllä ollut, sillä paikalla on koossa kaikki huippuravintolan edellytykset: hyvä ammattimainen palvelu, kokeileva ja samalla mutkaton ruokalista ja viihtyisä ilmapiiri.

Harva turisti on löytänyt Neikidiin, sillä paikka sijaitsee Toompean mäen takana pikkukadulla, jonne ei vahingossa eksy. Ravintola antaa kuitenkin hyvän syyn poiketa paikalle lounastamaan tai illalliselle.

Olen aina suhtautunut epäillen nettivarauksiin, mutta Neikidissä systeemi tuntuu toimivan. Vahvistus varaukseeni tuli miltei välittömästi ja pöytä oli katettuna odottamassa. Henkilökunta oli heti ovella vastaanottamassa asiakkaita, mikä loi kodikasta tunnelmaa. Ravintolan sisustus tuki kodikasta henkeä – konstailematonta tyyliä, paljon vaaleaa beigeä ja valkoista, sekä orkideoita ikkunoissa.

Ruokalista ei ole kovin laaja, mutta kattaa perusasiat. Espanjalaisten herkkujen lisäksi löytyy muitakin Välimeren rannikkoseutujen ruokia. Alkuruuaksi valitsimme hanhenmaksaa Põltsamaan kultaisen hillon kera (10 euroa) ja miedolla lämmöllä kypsennettyä lammasta (7 euroa). Omenaviinihillo ja maksa oli kiva makuyhdistelmä virolaisella vivahteella. Lammas vei kuitenkin voiton alkuruokakisassa sekä makunsa että esillepanon puolesta. Se tarjoiltiin kannellisessa lasikulhossa, josta nousi ilmoille savua kannen avautuessa. Liha oli suussa sulavan pehmeää, toivomisen varaa jäi vain sen suhteen, että sitä olisi saanut olla enemmän.

Paella voi olla täysosuma tai paha pettymys. Päätimme riskeerata tilaamalla kahden hengen annoksen (18 euroa). Rehellisyyden nimissä on sanottava, että olisi kannattanut valita jotain muuta. Annos oli runsas ja riisi sopivan kypsää, mereneläviäkin oli riittävästi, mutta ainakin tämä paella oli yksinkertaisesti liian suolaista. Tarjoilija tarjosi meille korvaukseksi pienoisesta pettymyksestä kahvit. Paellaa emme siis voi suositella, mutta paikka teki kuitenkin sen verran hyvän vaikutuksen, että varmasti sinne tulee mentyä toistekin kokeilemaan muita pääruokia.

Neikidin viinilistalla on pääasiassa vanhan mantereen viinejä, joiden pullohinnat ovat enimmäkseen alle 30 euroa. Kaikkiaan paikan hinta-laatusuhde oli erinomainen ja odotukset seuraavaa käyntikertaa kohtaan jäivät korkealle.

Mistä löytää?

Neikid, Wismari 3, Tallinna.

TEKSTI KRISTINA LUPP, KUVA ANDREI CHERTKOV

 

Lue koko juttu näköislehdestä

16.8.2017 | Ravintolat

Viron huippuravintolat kutsuvat syömään – Nappaa ideoita ruokamatkaan ravintolaliitteestä

Verkkouutinen: Viron huippuravintolat kutsuvat syömään – Nappaa ideoita ruokamatkaan ravintolaliitteestä

Viro on täynnä kiinnostavia ravintoloita. Herkullista vatsantäytettä saa niin pienistä kyläkahviloista kuin huipputason fine dining -ravintoloistakin.  Aiemmin tänä vuonna ilmestynyt … Lue lisää

15.8.2017 | Ravintolat

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Suussasulava juustokakku

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Suussasulava juustokakku

Herkullista juustokakkua on osattu arvostaa jo muinaisessa Kreikassa. Kermaista jälkiruokaa arvosti aikanaan myös Englannin kuningas Richard II. Tämänkertainen resepti onkin … Lue lisää

11.8.2017 | Ravintolat

Ravintolauutisia

Ravintolauutisia

Kesä rullaa eteenpäin säistä riippumatta ja tutuun tapaan monien uusien ravintoloiden putkahdellessa katukuvaan. Tässä ravintolamarkkinoiden viimeisimpiä tulokkaita. Time to Wine … Lue lisää

3.8.2017 | Ostokset

Makujen fuusiota

Makujen fuusiota

 Tallinnan asematorin ruokatarjonnassa kansainvälinen ja paikallinen kohtaavat sulassa sovussa.   Uudella asematorilla (Balti Jaama Turg) on monta hyvää syytä vierailla. … Lue lisää

21.7.2017 | Ravintolat

Ravintolauutisia

Ravintolauutisia

Alkukesä on tuonut Tallinnaan niin paljon uusia ravintoloita, että kaikissa emme ole vielä ehtineet käymään eivätkä ne edes mahdu yksiin … Lue lisää

21.7.2017 | Ravintolat

Venäläisen keittiön parhaita paloja

Venäläisen keittiön parhaita paloja

Ravintola Mashan parasta antia ovat perinteisen venäläisen keittiön tukipilarit, jotka tarjoillaan omalla tyylillä. Masha sijaitsee Tallinnan sataman D-Terminaalin kupeessa vanhan … Lue lisää

20.7.2017 | Ravintolat

Gloria Veinikelder tarjoaa viinitilaelämyksen

Gloria Veinikelder tarjoaa viinitilaelämyksen

Kun viiniharrastus on sillä tolalla, että marketien viinivalikoimat eivät riitä, voi Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Gloria Veinikelder tulla hätiin. Nimensä mukaisesti … Lue lisää

19.6.2017 | Ravintolat

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Uunissa savustettu lohi

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Uunissa savustettu lohi

Keskiajalla kalaruuat olivat hyvin arvostettuja, koska kala oli paaston aikana pääasiallista ruokaa ja paastoa saattoi olla vuodesta jopa 1/3. Itämeri … Lue lisää