Tuoretta tietoa Virosta
21.4.2020 | Kulttuuri

Yrjön yön merkkitulia poltetaan Virossa uudella tavalla 22. huhtikuuta

Yrjön yön merkkitulia poltetaan Virossa uudella tavalla 22. huhtikuutaYrjön päivän aattona 22. huhtikuuta 2020 eri puolilla Viroa poltetaan merkkitulia.

Huhtikuun 23. päivä on nimipäiväkalenterissa Yrjön päivä, johon Viron kansanperinteessä liittyy paljon perinteitä. Päivää juhlitaan Virossa myös koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana. Juhlinta ajoittuu Yrjön päivän aattoon, keskiviikkoon 22. huhtikuuta 2020.

Viron ulkomuseon tietojen mukaan Yrjön päivä (jüripäev) on tärkein karjan laitumelle päästämisen ja maanviljelyksen pyhä. Ennen vanhaan tehtiin erilaisia rituaaleja, joilla pyrittiin takaamaan karjan hyvä terveys. 

Yksi keinoista oli polttaa nuotioita, jotka pelottivat pois metsän eläimiä, erityisesti susia

 

Yrjön yön merkkitulia kartalla

Tulien polttamisen perinne elää edelleen. Keski-Viron Paiden linnassa sijaitseva historiakeskus Wittenstein on tänä vuonna tehnyt aloitteen, jotta ihmiset ympäri Viroa sytyttäisivät Yrjön päivän aattona 22. huhtikuuta Yrjön yön merkkitulia (jüriöö märgutuled).

Koska suuremmat ihmisjoukkojen kokoontumiset ovat viruksen leviämisen ehkäisemiseksi kiellettyjä, historiakeskus kehottaa sytyttämään tulia vaikka turvallisesti kotipihalle ja merkitsemään tulipaikan tapahtuman nettikartalle

 

Lue lisää Paidesta 

Lue tästä The Baltic Guiden juttu Paidesta ja historiakeskus Wittensteinista, jonka torniin myös syttyy keskiviikkoiltana tuli. 

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Marek Metslaid / Toolbox Estonia

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
historiakeskus wittenstein jüriöö jüriöö märgutuled kansanperinne tapahtumia virossa virolaiset tapahtumat viron tapahtumat yrjön yö

11.7.2025 | Kulttuuri

Loppukesän ja syksyn tapahtumia Virossa

Loppukesän ja syksyn tapahtumia Virossa

Joka vuosi Virossa järjestetään useita festivaaleja, joista on tullut niin suosittuja, että ne vetävät maahan kansainvälistä yleisöä. On luonnollista, … Lue lisää

9.7.2025 | Mainos | Kulttuuri

Mystinen suoelämys odottaa YÖ-galleria SEEKissä

Mainos Mystinen suoelämys odottaa YÖ-galleria SEEKissä

Tallinnan kaupunginmuseon Valokuvamuseo avasi tänä kesänä uuden näyttelyn keskiaikaisen Jaani Seekin raunioille. Tällä kertaa galleria toimii YÖ-galleriana. Se on … Lue lisää

9.7.2025 | Mainos | Kulttuuri

Viron suurin festivaali Õllesummer palaa entistäkin upeampana

Mainos Viron suurin festivaali Õllesummer palaa entistäkin upeampana

Viron suurin ulkoilmafestivaali Õllesummer tekee paluun taas tänä kesänä. Tallinnan Laululavalla neljä päivää kestävä juhla tuo Viroon lukuisia ulkomaisia … Lue lisää

9.7.2025 | Mainos | Kulttuuri

camera icon7
Löydä lumoava Tallinna

Mainos Löydä lumoava Tallinna

Tallinnassa on jotain erityistä kesällä. Kaupunki, joka on suomalaisille tuttu matkakohde, muuttuu kulttuurielämysten keitaaksi – kaupungiksi, jossa päivät ovat … Lue lisää

9.7.2025 | Mainos | Kulttuuri

Aitoa elämää Viron ulkomuseossa

Mainos Aitoa elämää Viron ulkomuseossa

Lasten ehdottomiin suosikkeihin kuuluvat paimenpojan seikkailupolku sekä maatilan lapsen maailma Kolgan maatilalla. Noin kahden kilometrin mittainen seikkailupolku alkaa lipunmyynnin … Lue lisää

9.7.2025 | Mainos | Kulttuuri

Rantaruotsalaiset rantautuivat Viron kansallismuseoon

Mainos Rantaruotsalaiset rantautuivat Viron kansallismuseoon

Ruotsinkielisiä asukkaita on elänyt Viron saarilla ja rannikolla ainakin 1200-luvulta lähtien, ja mahdollisesti jo aiemminkin. He kutsuivat itseään saariväeksi, … Lue lisää

7.7.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

30.4.–28.9. Tallinn täispurjes -näyttely, Tallinna Näyttely esittelee, kuinka vuoden 1980 olympialaisten purjehduskilpailut vaikuttivat Tallinnan arkkitehtuuriin ja kaupunkikuvaan. 9.–10.7. … Lue lisää

7.7.2025 | Kulttuuri

Da Vinci saapunut Tallinnaan!

Da Vinci saapunut Tallinnaan!

Kansainvälinen kiertonäyttely Da Vinci Genius on avattu Tallinnan Telliskivessä. Näyttely järjestetään samassa M-hallissa, jossa viime vuonna nähtiin erittäin suosittu … Lue lisää