Tuoretta tietoa Virosta
9.1.2022 | Kulttuuri

”Young Love” on virtuaalinen valokuvanäyttely nuoresta parista, jotka rakastuivat lähes 90-vuotiaina vuonna 2014

Teksti Timo Huttunen ja ”Young Love” -näyttelyn tiedote
Kuva Alina Birjuk 

”Young Love” on virtuaalinen valokuvanäyttely nuoresta parista, jotka rakastuivat lähes 90-vuotiaina vuonna 2014

 

Nuori Alina Birjuk on tehnyt virtuaalisen valokuvanäyttelyn nimeltä ”Young Love”. Näyttelyssä kuvataan yli 90-vuotiaiden Lindan ja Unon tuoretta rakkaustarinaa. Katsoja pääsee näkemään myös parin tavallista arkielämää. Valokuvanäyttelyyn pääsee tästä.

”Näin rakastuneen parin ensimmäisen kerran syksyllä 2020, kun klikkasin netissä kuvaa heistä. Tiesin heti, että haluan tutustua pariin paremmin, ja ihmeekseni tajusin, että kuvassa oleva nainen on isoäitini. Äskettäin rakastuneet Linda ja Uno olivat erittäin avoimia tarjoukselleni ja antoivat mielellään ottaa kuvia itsestään. He myös kertoivat minulle elämästään ja rakkaudestaan”, kuvailee valokuvaaja Alina Birjuk projektiaan.

Uno ja Linda rakastuivat vuonna 2014, kun he tutustuivat toisiinsa paremmin kahvin juomisen aikana.

”Mitä vanhemmiksi tulemme, sitä nopeammin aika kuluu ja sitä enemmän tunnemme, että tekemistäkin on enemmän. Mutta ajattelemme, että elämä on vielä edessä ja vuosia vielä tulee, vaikka ne kuluvatkin nopeasti. En ole tietoisesti tehnyt elämässäni mitään korkean iän saavuttamiseksi, eikä myöskään Linda. Me emme opeta nuoria, annamme heidän opettaa meitä. Olemme vasta 95-vuotiaita, elämää on vielä edessä”, kertoo Uno elämästään ja rakkaudestaan.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Alina Birjuk kamera rakkaus rakkaustarina valokuva valokuvaaminen valokuvanäyttely virtuaalinen näyttely

15.5.2022 | Historia

Moderni museo kertoo Tallinnan vanhimman asuinalueen tarinat

Moderni museo kertoo Tallinnan vanhimman asuinalueen tarinat

Kalamajan alue sijaitsee Pohjois-Tallinnassa. Kalanmajan eteläinen kylki ulottuu Vanhankaupungin tuomiopuistoon eli Toomparkiin. Pohjoisessa alue päättyy tyylikkäästi entisöityyn Noblessnerin satamaan. … Lue lisää

12.5.2022 | Ravintolat

Ensi viikonloppuna on Kalamaja-päivät – tapahtumassa on runsaasti monipuolista ohjelmaa koko perheelle

Ensi viikonloppuna on Kalamaja-päivät – tapahtumassa on runsaasti monipuolista ohjelmaa koko perheelle

Tallinna-päivä on 15. toukokuuta, jolloin vietetään kaupungin virallisia syntymäpäiviä. Samaan aikaan myös monet Tallinnan kaupunginosat järjestävät omia tapahtumiaan. 14.–15. … Lue lisää

7.5.2022 | Kulttuuri

Nick Cave and the Bad Seeds esiintyy Haapsalussa elokuussa

Nick Cave and the Bad Seeds esiintyy Haapsalussa elokuussa

Maailmanlaajuisesti tunnettu australialainen yhtye Nick Cave and the Bad Seeds esiintyy Haapsalun piispanlinnassa 18. elokuuta. Esiintyminen on osa yhtyeen … Lue lisää

6.5.2022 | Kulttuuri

Äitienpäiväjuhlallisuuksia järjestetään ympäri Tallinnaa

Äitienpäiväjuhlallisuuksia järjestetään ympäri Tallinnaa

Niin kuin Suomessa, sunnuntaina 8. toukokuuta vietetään Virossa äitienpäivää. Tallinnassa järjestetään viikonloppuna useita konsertteja ja tapahtumia. Perjantaina 6. toukokuuta … Lue lisää

27.4.2022 | Kulttuuri

Eurooppa-päivänä 9. toukokuuta on Tallinnassa ilmainen ulkoilmakonsertti – esiintyjinä Nublu, Svjata Vatra ja Metsatöll

Eurooppa-päivänä 9. toukokuuta on Tallinnassa ilmainen ulkoilmakonsertti – esiintyjinä Nublu, Svjata Vatra ja Metsatöll

Tallinnan keskustassa, ulkoministeriön edustalla olevalla Islannin aukiolla järjestetään Eurooppa-päivänä 9. toukokuuta ilmaiskonsertti, jossa esiintyy huippuartisteja ja -yhtyeitä. Tapahtumasta vastaa … Lue lisää

25.4.2022 | Ostokset

Vappuna on Viron ulkoilmamuseossa keväiset syntymäpäivämyyjäiset

Vappuna on Viron ulkoilmamuseossa keväiset syntymäpäivämyyjäiset

Vappuna 1. toukokuuta on myös Viron ulkoilmamuseon syntymäpäivä. Tänä vuonna juhlavuosi, sillä museo täyttää 65 vuotta. Ulkoilmamuseo on ainutlaatuinen … Lue lisää

24.4.2022 | Vapaa-aika

Tallinnan Kalatorilla järjestetään kalafestivaali 30. huhtikuuta

Tallinnan Kalatorilla järjestetään kalafestivaali 30. huhtikuuta

Tallinnan Kalatorilla järjestetään lauantaina 30. huhtikuuta ohjelmallinen kalafestivaali. Kalatori sijaitsee lähellä Linnahallia, osoitteessa Kalasadama 5. Kaikille avoin ja ilmainen … Lue lisää

21.4.2022 | Kulttuuri

Jazz soi huhtikuussa kuudessa kaupungissa

Jazz soi huhtikuussa kuudessa kaupungissa

Tallinnan 33. kansainvälinen Jazzkaar-festivaali järjestetään 24.4.–1.5.2022 kuudessa kaupungissa eri puolilla Viroa. Kaupungit ovat Tallinna, Tartto, Haapsalu, Viljandi, Rakvere ja … Lue lisää