Tuoretta tietoa Virosta
15.10.2025 | Kulttuuri

W.A.S.P. konsertoi Tallinnassa

Teksti Stewart Johnson
Kuva W.A.S.P.

W.A.S.P. konsertoi Tallinnassa

 

Suoraan 80-luvulta ponnistanut W.A.S.P. teki läpimurtonsa vuonna 1984 Capitol Recordsin julkaisemalla nimeään kantavalla debyyttialbumilla, joka myöhemmin myi kultaa. Pian sen jälkeen yhtye lähti ensimmäiselle maailmankiertueelleen, esiintyen muun muassa Metallican, Kissin, Iron Maidenin, Anthraxin ja Black Sabbathin kanssa. Nyt he saapuvat tarjoamaan unohtumattoman konsertti-illan Tallinnan Helitehtaalle.

Yhtyettä johtaa yhä sen alkuperäinen perustaja, laulaja ja rytmikitaristi Blackie Lawless. Vuosien varrella kokoonpano on muuttunut useaan otteeseen. Tallinnassa lavalle nousevat Mike Duda (basso), Doug Blair (soolokitara) ja Aquiles Priester (rummut). Nykyinen kiertue, Album ONE Alive!, juhlistaa yhtyeen debyyttialbumin 40-vuotisjuhlaa.

W.A.S.P. nousi kuuluisuuteen samasta Los Angelesin metallimusiikin kulttuurista kuin Guns N’ Roses. Yhtye on julkaissut tähän mennessä 15 studioalbumia, joita on myyty yli 12 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Vain harvat bändit ovat vuosien mittaan pystyneet säilyttämään yhtä energisen live-esiintymisen. Metallimusiikin ystävät voivat olla varmoja siitä, että keikalla kuullaan kaikki yhtyeen legendaarisimmat anthem-biisit.

Harva yhtye on saavuttanut samanlaista mainetta ”shock rockin” edelläkävijänä. Esimerkiksi heidän debyyttisinglensä ”Animal (F**k Like a Beast)” jätettiin pois Yhdysvalloissa julkaistulta albumiversiolta, koska suurten levykauppaketjujen pelättiin boikotoivan sitä. Monesti yhtyeen konserteissa on nähty puolialastomia malleja lavalla sidottuna kidutuslaitteisiin, ja laulaja on heittänyt raakaa lihaa yleisöön. Kaikki tämä on vahvistanut bändin villiä, kesyttämätöntä ja arvaamatonta mainetta.

Tallinnan konsertissa yhtye esittää koko debyyttialbuminsa alusta loppuun ensimmäistä kertaa yli 40 vuoteen! Lippuja konserttiin voit ostaa Piletilevin lippupalvelusta.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Helitehas hevimetalli konsertit konsertit Tallinnassa konsertti musiikki rock tapahtumat Tallinnassa

4.7.2026 | Vapaa-aika

Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.

Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.

Nykypäivän virolaista maaseutuelämää ja ruoantuotantoa esittelevä Avoimien maatilojen päivä (Avatud Talude Päev) järjestetään tänä vuonna 25.–26.7. Tapahtumaan osallistuu peräti 308 … Lue lisää

3.7.2026 | Kulttuuri

Keskiaikapäivät Tallinnassa

Keskiaikapäivät Tallinnassa

Kolõvan, Lindanise, Reval… Nämä ovat kolme Tallinnan kaupungin vanhakantaista nimeä. Viralliset kaupunkioikeudet nykyinen Tallinna eli silloinen Reval sai vuonna 1248. … Lue lisää

3.7.2026 | Kulttuuri

Kansainvälisiä vanhan musiikin esittäjiä Viljandissa

Kansainvälisiä vanhan musiikin esittäjiä Viljandissa

Keskiaikaista hengellisyyttä kokeakseen ei tänäkään kesänä tarvitse matkata tuhansien kilometrien päähän. Vuonna 1283 kaupunkioikeudet saanut Viljandi on linnanraunioineen, mukulakivikatuineen ja … Lue lisää

2.7.2026 | Kulttuuri

Tallinnan meripäivät 2026

Tallinnan meripäivät 2026

Tallinnan meripäivät on yksi Viron suurimmista merta juhlistavista tapahtumista, ja päivien tämänvuotinen iskulause on ”Suvemelu sildumiskoht” eli “Kesätunnelmien ankkuripaikka”. Kolmen … Lue lisää

1.7.2026 | Kulttuuri

KiKuMu-festivaali on täällä taas!

KiKuMu-festivaali on täällä taas!

Yksi Viron uusimmista kesäfestivaaleista, toista kertaa 9.–12.7. järjestettävä KiKuMu muuttaa historiallisen Jänedan kartanon neljän päivän mittaiseksi musiikin, nykytaiteen ja elokuvan … Lue lisää

30.6.2026 | Kulttuuri

Haapsalu ja Valkeiden öiden musiikkifestivaali

Haapsalu ja Valkeiden öiden musiikkifestivaali

Merenrantakaupunki Haapsalu juhlistaa joka kesä Viron kuuluisia valkeita öitä neljän päivän mittaisella konserttifestivaalilla, joka järjestetään yksissä maan tunnelmallisimmista ja historiallisimmista … Lue lisää

29.6.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.6.–27.9. Alice ja miljoona kukan maa, Taagepera Taageperan linnan pihamaille on istutettu mielikuvituksen rajoja hipova kesäkukkapuisto.   21.6.–27.9. Lomatehdas-näyttely, Pärnu … Lue lisää

28.6.2026 | Kulttuuri

Juu Jääb -festivaali 2026: 30 vuotta kulttuuria saarella

Juu Jääb -festivaali 2026: 30 vuotta kulttuuria saarella

“Juu Jääb” on musiikkifestivaali, joka viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhliaan. Tapahtuma tarjoilee jazzia ja nykymusiikkia sekä paikallisia perinteitä, ruokakulttuuria ja paljon … Lue lisää