Tuoretta tietoa Virosta
20.6.2024 | Kulttuuri

Virossa vietetään juhannusta perinteisin menoin 

Teksti Susanna Poikela
Kuva Hendrik Linholm

Virossa vietetään juhannusta perinteisin menoin 

 

Virossa juhannus, eli ”jaanipäev”, on tärkeä keskikesän juhla, jota vietetään 23. ja 24. kesäkuuta. Se on aikaa, jolloin perheet ja ystävät kokoontuvat yhteen nauttimaan valoisasta ja taianomaisesta keskikesän yöstä. 

Juhannuskokko kuuluu virolaiseen juhannukseen olennaisena osana. Monessa kylässä ja kaupungissa järjestetään edelleen yhteisiä juhannusjuhlia, joissa kokko on keskeisessä roolissa. Sen ympärillä syödään, juodaan, lauletaan ja tanssitaan valoisasta kesäyöstä nauttien. 

 

Juhannuksessa on taikaa

Suomalaiset ja virolaiset juhannusperinteet ovat samankaltaisia. Yksi tunnettu virolainen vanha tapa on hypätä hiipuvan juhannuskokon yli, minkä uskotaan tuovan onnea ja terveyttä. Toinen suomalaisillekin tuttu perinne on kerätä niityltä kahdeksan eri lajin kukkaa ja asetella ne tyynyn alle ennen nukkumaanmenoa. Juhannusyönä voi sitten nähdä suloisia unia tulevasta sulhostaan. 


Juhannushumua Virossa

Perjantaina 21.6.

Rakveren kaupungin juhannusjuhlat

Torman juhannusjuhlat, Jõgevamaa

Lauantaina 22.6. 

Haapsalun kaupungin juhannusjuhlat

Tõrvan juhannusjuhlat, Valgamaa

Stroomirannan markkinat ja juhannusjuhlat, Tallinna

22.–23.6. Pühajärven juhannusfestivaali, Otepää


Juhannusaattona 23.6. 

Kihnun juhannusjuhlat, Kihnun saari 

Perhepäivä ja juhannusjuhlat Äkkekülassa, Narva

Juhannusjuhlat Tamulan rannassa, Võrumaa

Tarton Laululavan juhannusjuhlat, Tartto

Valgerannan juhannusjuhlat, Pärnumaa

Viron ulkoilmamuseon juhannus, Tallinna

 

Lisää juhannusjuhlia löytyy täältä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
festivaalit juhannus juhannusperinteet Virossa juhannus virossa juhannusyö tapahtumat virolainen juhannus

5.9.2026 | Kulttuuri

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Tarton kaupunki järjestää alkusyksyisin – tällä kertaa lauantaina 12.9. – vuosittaisen  markkinatapahtuman, joka tunnetaan viroksi nimellä Maarjalaat eli suomeksi Maarjan … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Ruisleipä, tumma leipä, musta leipä tai yksinkertaisesti leib – rakkaalla virolaisella perusruoalla on monta nimeä ja lukemattomia reseptejä. Viron ulkomuseossa … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Baltian maiden suurinta muotoilujuhlaa Disainiöö-festivaalia vietetään 28.9.–4.10. Tallinnassa jo 21. kerran. Põhjalan tehdaskorttelin halleissa ja pihoilla järjestettävä tapahtuma ei keskity … Lue lisää

3.9.2026 | Kulttuuri

Pikk-kadun festivaali 2026

Pikk-kadun festivaali 2026

Tallinnan Vanhankaupungin Pikk-katu on yksi seudun pisimmistä ja eloisimmista. Se ulottuu sataman puoleisesta pohjoispäädystä eli Paksun Margareetan tornilta Toompean mäen … Lue lisää

2.9.2026 | Ravintolat

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää

31.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

3.–6.9. Station Narva -festivaali, Narva Tarjolla monipuolinen valikoima musiikkia virolaisilta ja ulkomaisilta esiintyjiltä Narvan linnoituksen pihalla ja sataman Ro-Ro Clubissa, … Lue lisää

30.8.2026 | Kulttuuri

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Sügisjazz on Jazzkaar-festivaalin syksyinen konserttisarja, joka järjestetään tänä vuonna 11.9.-14.10. Festivaali tuo viiteen virolaiskaupunkiin ja niiden kahdeksaan eri tapahtumasaliin viisi … Lue lisää

28.8.2026 | Kulttuuri

Kadriorgin valofestivaali 

Kadriorgin valofestivaali 

Syyskuun puolivälissä, kun illat ovat jo täysin pimeitä, Kadriorgin puisto Tallinnassa on jo kahden vuosikymmenen ajan täyttynyt valoista Valgus kõnnib … Lue lisää