9.7.2024 | Pääkirjoitus

Virossa kulttuurista nautitaan arjen keskellä

Narvan raatihuoneen ensimmäisessä kerroksessa voi kokeilla virtuaalitodellista kierrosta vanhassa Narvassa ja toisessa kerroksessa käydä sitten tunnustamassa rakkautensa kaupunkia kohtaan.

Viron tilastokeskuksen kulttuuriosallistumistutkimuksen mukaan viime vuonna yli puoli miljoonaa Viron asukasta kävi elokuvissa vähintään kerran vuodessa. Noin saman verran käytiin konserteissa. Kävijät suosivat myös museoita ja teattereita. Kaiken kaikkiaan 79 prosenttia Viron asukkaista nautti kulttuuritapahtumista viime vuoden aikana.

Pidän virolaisesta tavasta arvostaa kulttuuria käytännönläheisesti. Kulttuurielämykset ovat osa arkea, ei elitististä huvittelua, josta pitää maksaa itsensä kipeäksi. Kulttuurin kokemisesta on tehty helposti saatavaa, kaikille avointa ja kohtuuhintaista. Elokuvissa, teattereissa ja konserteissa käyminen on juhlaa arjen keskellä, ja osallistumalla rientoihin säännöllisesti pidetään yllä sekä henkistä hyvinvointia että sosiaalisia suhteita.

Viime kuussa lähdin elämäni ensimmäiselle työreissulle Itä-Viroon, josta sukeutuikin oikea kulttuurimatka. Itä-Virumaan luonto ja paikkakunnat hurmasivat autenttisuudellaan. Jopa Narva, jonka kuuluisasta vanhasta barokkikaupungista ei ole jäljellä enää kuin muutama rakennus, tuntui omalta.

Historiallisessa Narvan linnassa sijaitseva museo ihastutti nokkelalla ja mukaansatempaavalla näyttelytoteutuksellaan. Kaupungin komea punaiseksi maalattu raatihuone oli myös kiinnostava kohde, jossa sain kokeilla suosittua virtuaalitodellista kierrosta. Ei muuta kuin ”avaruuslasit” päähän ja seikkailulle vanhaan Narvaan.

Ennen Narvaa vietimme yön 150 vuotta vanhassa kylpyläkaupungissa, Narva-Jõesuussa. Siellä odottivat kilometrejä pitkä hiekkaranta, tiheät mäntymetsät ja metsän siimeksessä seisovat vanhat, koristeelliset huvimajat sekä rentouttavat spahoidot.

Tätä kirjoittaessa löysin muistiinpanoistani päiväkirjamerkinnän, joka kuuluu seuraavasti:

”Iltamyöhään kokeilen miltä tuntuu heittäytyä tsaarinaikaisen kylpyläkaupungin hemmotelluksi vieraaksi ja lähden ihastelemaan iltaruskoa rannalle. Tunnelma ei ole varmasti muuttunut kylpyläkaupungin loistoajoilta. Yhä edelleen voi aistia pitsisten aurinkovarjojen alla rantaa pitkin vaeltavat rouvat, meressä ilakoivat lapset ja koirat, joille heitellään keppiä mereen. Kello alkaa lähenemään puolta yötä, mutta syvän oranssinen taivaanranta saa unohtamaan vilun. Penkillä on hyvä istua, kuunnella meren kohinaa ja tuntea ihmiselle niin tärkeä mutta harvinainen tunne – ajattomuus.”

Susanna Poikela

Päätoimittaja