25.6.2024 | Kulttuuri
Viron sotilasorkesterin ensimmäinen levy julkaistiin vinyylinä
Teksti Susanna Poikela
Kuva Viron sotamuseo

Viron sotilasorkesteri esitteli maanantaina Viron sotamuseossa ensimmäisen pitkäsoiton ”The Power of Music”, joka ilmestyi vain vinyylilevynä.
Sotilasorkesterin ylikapellimestari Simmu Vasar kertoi, että ajatukset levystä ovat olleet orkesterin mielessä jo vuosia, ja studiossa käytiin myös silloin, kun orkesteri oli vielä Puolustusvoimien orkesteri. ”Kaikki tykkäsivät vinyylilevyn ideasta, koska tämä formaatti korostaa ainutlaatuisuutta ja yhteyttä historiaan: Puolustusvoimien orkesterin äänityksiä ei ole enempää eikä tulekaan”, Vasar sanoo.
Albumin ensimmäisellä puoliskolla on kolme vuonna 2008 äänitettyä kappaletta Puolustusorkesterin esittämänä. Kapellimestari ja sävellysten sovittaja on Puolustusvoimien orkesterin legendaarinen ylikapellimestari Peeter Saan.
Vuosina 2017 ja 2019 Puolustusvoimien orkesterin varusmiesten muodostama lauluyhtye kävi äänittämässä yhdeksän rakastettua virolaista laulua Viron yleisradion (Eesti Raadio) studiolla. Äänityksissä kapellimestareina toimivat Teno Kong ja Patrik Sebastian Unt. He myös sovittivat joitakin noista lauluista nimenomaan lauluyhtyeelle.
Albumin kansikuvitus on Karl-Erik Talvetin kädenjälkeä. Se kuvaa orkesteria marssimassa Viimsin sotamuseon edessä. Albumin suunnitteli Piia Põldmaa.
Levyä voi ostaa yksinomaan Viron sotamuseon museokaupasta.
Viron sotamuseo, Mõisa tee 1, Viimsi.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaLaidonerin kartano
museot
musiikki
Sotilasorkesteri
viron armeija
Viron Puolustusvoimien orkesteri
viron sotamuseo
14.11.2025 | Kulttuuri
Viron kielen osaaminen avaa oven maan kulttuuriin ja ihmisiin
Moni suomalainen on käynyt Virossa, mutta entä jos siihen tutustuisikin uudella tavalla kieliopintojen kautta? Tuglas-seuran viron kielen kursseilla opitaan … Lue lisää
14.11.2025 | Kulttuuri
5
Martin markkinat – estofiilien kokoontumisesta kulttuurifestivaaliksi
Tuglas-seuran Martin markkinat on kasvanut 1980-luvun pienimuotoisesta estofiilien kokoontumisesta Suomen suurimmaksi Viro-aiheiseksi kulttuurifestivaaliksi. Ensimmäiset markkinat järjestettiin pienellä porukalla vuonna … Lue lisää
12.11.2025 | Kulttuuri
Perunafestivaali Paavlin kulttuuritehtaalla
Tallinnassa järjestetään marraskuussa täysin uusi tapahtuma, kun Perunafestivaali valtaa Paavli Kulttuuritehtaan 15.–16.11.2025. Tapahtuma kokoaa saman katon alle kulttuurin, tieteen, … Lue lisää
11.11.2025 | Kulttuuri
Loppuvuoden ja joulun tapahtumat
7.–23.11. PÖFF Pimeiden öiden elokuvafestivaali, Tallinna, Tartto, Narva, Jõhvi Maailman 15 tärkeimmän A-luokan elokuvafestivaalin joukkoon kuuluva PÖFF kasvaa vuosi … Lue lisää
10.11.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
11.10.2025–22.2.2026 Näyttely Hauraalla pohjalla, Tallinna Taidemaalari ja muotoilija Sirje Runge tutkii valon ja tilan teemoja näyttelyssään. Rungen ura on … Lue lisää
10.11.2025 | Mainos | Kulttuuri
Mainos Uudistunut Tallinnan kaupunkielämän museo
Tallinnan kaupungin historiasta kertova Kaupunkielämän museo avaa ovensa uusituissa museotiloissa Vanhankaupungin keskiaikaisessa kauppiastalossa Vene-kadulla. Samalla avataan myös uusi perusnäyttely, … Lue lisää
10.11.2025 | Mainos | Kulttuuri
Mainos Jazzkaar 2026 tuo Tallinnaan maailman huippuja
Keväällä 2026 Telliskivessä ja muualla Virossa vietetään jazzin juhlaa, kun 37. Tallinnan kansainvälinen Jazzkaar-festivaali järjestetään 25.4.– 2.5. Jazzkaar on … Lue lisää
10.11.2025 | Mainos | Kulttuuri
Mainos Näyttely ”Kuuluisat merimatkat. Eurooppalaisen maailmankuvan laajeneminen” on päättymässä!
Vielä on muutama kuukausi aikaa nostaa purjeet ja seilata aikaan, jolloin Euroopan suurvaltojen välillä käytiin kilpajuoksua siitä, kuka löytää … Lue lisää