Tuoretta tietoa Virosta
14.9.2020 | Kulttuuri

Viron konserttitalot ja teatterit valmiina uuteen kauteen – oopperaliput hyvin edullisia

Teksti Silja Hurskainen, 
kuvat Todd Richter, Krõõt Tarkmeel 

Viron konserttitalot ja teatterit valmiina uuteen kauteen – oopperaliput hyvin edullisiaAnna Karenina -baletin ensi-ilta oli Viron kansallisbaletissa Estoniassa 1. syyskuuta.

Kulttuurialan toimijoille kuluva vuosi on ollut poikkeuksellisen raskas, mutta Viron teatterit, konserttitalot ja orkesterit käynnistävät uuden kauden jokseenkin entiseen tapaan. 

Kulttuuritoimijoille ilouutinen saapui elokuun puolivälissä, kun Viron hallitus päätti poistaa koronavirusepidemiasta aiheutuneet yleisörajoitukset kulttuuritapahtumista. Teatterit ja konserttitalot voivat siis myydä salit täyteen normaaliin tapaan. 

Syyskautensa ovat The Baltic Guiden syyskuun numeron ilmestyessä aloittaneet jo Tarton Vanemuine-teatteri sekä kansallisooppera ja -baletti Estonia Tallinnassa. 

 

Vanemuinen 151. esityskauden ohjelmisto julkaistaan tavallisuudesta poiketen vain tammikuuhun 2021 saakka. Syksyn ohjelmistossa on yhdeksän ensiesitystä: niistä kuusi on näytelmiä, ja lisäksi yksi operetti, lastenbaletti sekä musikaali. 

Suomalaisohjaaja Samuli Harjanne jatkaa edelleen yhteistyötä Vanemuinen kanssa. Harjanteen ohjaama hyvän tuulen musikaali Nunnia ja konnia saa ensiesityksensä 28. marraskuuta. 

 

Viron kansallisoopperassa ja -baletissa Estoniassa 115. kausi käynnistyi 1. syyskuuta, kun baletti Anna Karenina sai ensiesityksensä. Baletin piti tulla ohjelmistoon jo keväällä, mutta koronaepidemia siirsi esitykset syksyyn. Oopperan puolella ensimmäinen ensi-esitys on 25. syyskuuta. Silloin lavalle saadaan Gaetano Donizettin ooppera Don Pasquale. 

Syyskuussa on harvinainen mahdollisuus kuulla maailmalla mainetta niittävää virolaisbasso Ain Angeria, joka esiintyy Faust-oopperassa 11. ja 13. syyskuuta. Anger sai kesällä ensimmäisenä virolaisena Keski-Euroopassa arvostetun kamarilaulajan arvonimen. 

Syksyn mittaan kansallisooppera tarjoaa myös useita konsertteja. Kalenteriin kannattaa laittaa esimerkiksi pyhäinpäivän konsertti 1. marraskuuta Tallinnan Johanneksen kirkossa, jolloin Faurén Requiemin esittää Estonian poikakuoro kapellimestari Hirvo Survan johdolla. 

Joulutunnelmaan voi laskeutua 17. joulukuuta Johanneksen kirkossa, jossa pidettävässä konsertissa soi erityisesti Ludwig van Beethovenin 250. syntymäpäivää juhlistava musiikki. 

Ja kuten aina, vuoden vaihtumista juhlitaan Estonian uudenvuodenaaton tanssiaisissa. Kun niistä on selvitty, voi vuoden 2021 ensimmäisenä konserttina 17. tammikuuta tulla kuulemaan Jean Sibeliuksen 1. sinfonian sekä Carl Orffin aina jykevän Carmina Buranan. 

 

Viron kansallisen sinfoniaorkesterin ERSO:n kausi alkaa syyskuussa.

Viron kansallinen sinfoniaorkesteri ERSO kajauttaa syksyn ensimmäiset sävelet 11. syyskuuta. Orkesterin 94. kauden avaavassa konsertissa soivat Beethovenin, Arvo Pärtin ja Anatoli Ljadovin teokset orkesterin uuden kapellimestarin Olari Eltsin johdolla.

Kuten Estoniassakin, myös ERSO:lla Beethovenin musiikki on yksi kauden läpäisevistä teemoista. Kuultaviksi tulevat Beethovenin sinfoniat, ja ensimmäisen kerran Virossa esitetään konserttiversiona Beethovenin ainoan oopperan, Fidelion, alkuperäisversio Leonore. 

 

Turvallisen teatterivierailun ABC

Viron kansallisooppera Estonia Tallinnassa on luonut ohjeet turvalliseen teatterivierailuun.

• Tule esitykseen ajoissa ja pidä etäisyyttä muihin teatterivieraisiin.

• Desinfioi kädet teatterirakennukseen ja sen kahviloihin tullessa. Käsidesiä on Estonian ulko-ovilla.

• Väliajan tarjoilut kannattaa tehdä etukäteen netissä. Näin välttyy jonossa seisomiselta, ja tilauksesta saa 20 prosentin alennuksen.

• Myyntitiskeillä on myytävänä kertakäyttömaskeja.

• Väliajalle lähtiessä ja poistuessa tulisi malttaa poistua turvallisia etäisyyksiä noudattaen.

• Pieninkään sairastumisen oirein ei tule tulla esitykseen. Estonian lippuja voi vaihtaa esityspäivänä kello 12:een saakka.

 

Lippujen hinnat 

Suomeen verrattuna Viron kansallisoopperan esitysten lippujen hinnat ovat erittäin edulliset.

Esimerkkejä normaalihinnoista (esim. opiskelijat ja eläkeläiset vielä edullisemmin):

Viulusoittaja katolla -musikaali: 22–38 e

Don Pasquale -ooppera 35–49 e

Liisa ihmemaassa -baletti: 22–38 e

Pähkinänsärkijä-baletti: 20–31 e

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
baletti erso Estonia kansallisooppera konsertti ooppera teatteri vanemuine

6.2.2025 | Kulttuuri

camera icon6
Uusi näyttely Kumussa

Uusi näyttely Kumussa

Ne alkoivat puhua on kansainvälinen ryhmänäyttely, joka käsittelee kehon ja ympäristön yhteyttä aikakaudella, jolloin ympäristön nopeista muutoksista ja niistä … Lue lisää

5.2.2025 | Kulttuuri

Helmikuu täynnä klassista musiikkia

Helmikuu täynnä klassista musiikkia

Nuoret eurooppalaiset huippumuusikot Virosta, Espanjasta, Ranskasta, Saksasta, Tšekistä, Latviasta ja Italiasta esiintyvät Tallinnan perinteisellä Talvifestivaalille 11.–27. helmikuuta. Tämän vuoden … Lue lisää

5.2.2025 | Kulttuuri

Fotografiskan uusin näyttely sukeltaa syvälle arjen absurdisuuteen 

Fotografiskan uusin näyttely sukeltaa syvälle arjen absurdisuuteen 

Kiinalainen uusivuosi toi Fotografiskalle valokuvataiteilija Feng Lin näyttelyn White Nights in Wonderland, joka esittelee modernia yhteiskuntaa surrealistisena spektaakkelina. Kansainvälisesti … Lue lisää

4.2.2025 | Kulttuuri

Neljä uutta virolaista dokumenttia saa ensi-iltansa DocPointilla

Neljä uutta virolaista dokumenttia saa ensi-iltansa DocPointilla

DocPoint Tallinnan dokumenttielokuvafestivaali (4.–9. helmikuuta) tuo ensi-iltaan neljä uutta virolaista dokumenttia, jotka syventyvät maan historiaan ja kulttuurin keskeisiin hahmoihin. … Lue lisää

4.2.2025 | Kulttuuri

Ukrainalaisten taiteilijoiden abstraktia taidetta Tartossa

Ukrainalaisten taiteilijoiden abstraktia taidetta Tartossa

Abstract Reality -näyttely järjestetään Jakobi Galeriassa Tartossa 5.2–7.3. Näyttely käsittelee sitä, miten nopeasti muuttuvat ja ennalta arvaamattomat prosessit vaikuttavat … Lue lisää

3.2.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

2.11.2024–2.3.2025 Ryoji Ikedan installaatiot, Tartto Japanilaisen nykytaiteilija Ryoji Ikeda tunnetaan taiteestaan, jossa hän yhdistää tiedettä ja musiikkia. Viron kansallismuseon … Lue lisää

2.2.2025 | Kulttuuri

Viron Viron taidemuseossa vieraili viime vuonna 350 000 taiteen ystävää

Viron Viron taidemuseossa vieraili viime vuonna 350 000 taiteen ystävää

Vuonna 2024 Viron taidemuseon toimipisteissä ja näyttelyissä sekä muissa tapahtumissa vieraili 349 004 taiteen ystävää. Heistä lähes yli 25 … Lue lisää

1.2.2025 | Kulttuuri

Ukrainalaistaiteilija tutkii aikaa ja omistautumista

Ukrainalaistaiteilija tutkii aikaa ja omistautumista

Ukrainalaisen taiteilijan Ksenia Sulaevan näyttely The Black Line and a Million Hours avattiin Victoria Olt galleriassa 23. tammikuuta. Näyttelyssä … Lue lisää