Tuoretta tietoa Virosta
4.2.2026 | Kulttuuri

Viron kansallistaiteilijan juhlavuosi

Teksti Timo Raussi

Kuvat Visit Estonia / Jaan Männik sekä Viron taidemuseo

Viron kansallistaiteilijan juhlavuosi

 

Maaliskuussa täyttyy 200 vuotta virolaisen ammatillisen maalaustaiteen isän Johann Kölerin syntymästä. Viljandimaalla köyhästä suurperheestä sisukkaasti opintielle Pietariin sekä eri puolille Eurooppaa ponnistanut Köler oli 1800-luvun jälkipuoliskolla myös yksi Viron kansallisen heräämisen merkkihenkilöistä. Häntä voidaan oikeutetusti kutsua Akseli Gallen-Kallelan tapaan maansa kansallistaiteilijaksi.

Juhlavuoden keskeisenä tapahtumana avautuu Viljandissa 8.3. kolmoisnäyttely ”Köler 200: alkuperäinen, kopio, tulkinta” (eli viroksi ”originaal, koopia, tõlgendus”). Taiteen ystäville tuttuihin kolmeen tilaan eli Kondase-keskukseen, Viljandin kaupunginmuseoon ja Rüki-galleriaan esille asetettava näyttely tarkastelee taiteilijan elämää, tuotantoa ja vaikutusta nykytaiteeseen.

 

 

Viljandin museoon tulee esille liki täydellinen kokoelma Kölerin tunnettujen ja myös vähemmän julkisuudessa olleiden maalausten reproja sekä katsaus taiteilijan seikkailulliseen elämänkulkuun. Kondase-keskus esittelee Kölerin eri tekniikoilla toteuttamia ja eri viimeistelyvaiheisiin jättämiä alkuperäistöitä, joita on aiemmin nähty vain äärimmäisen harvoin. Rüki-galleriassa nykytaiteilijat Tõnis Saadoja, Marge Monko, Jass Kaselaan, Johanna Ulfsak ja Mihkel Ilus esittelevät puolestaan omia Köler-tulkintojaan.

Viljandin kaupunginmuseon johtajan Anu Rannun mukaan kotiseudun merkkihenkilön muiston vaaliminen kulttuurilaitosten yhteistyönä on kunnia-asia ja osittain myös pelastusoperaatio. ”Johann Kölerin nimi tunnetaan vielä, mutta usein ei juuri sen enempää”, Rannu toteaa. ”Meidän tehtävämme on tuoda taiteilijan tuotanto taas kansan nähtäville ja muistuttaa kaikkia siitä, kuinka vaatimattomistakin lähtökohdista voi nousta huipulle tahdonvoiman, sitkeän työn ja lahjakkuuden avulla.”

 

 

Näyttelyn ohella juhlavuoteen on suunnitteilla seminaareja, kirjanäyttely, maalaustaidekilpailu, taiteilijasta kertova dokumenttielokuva, hänen elämäänsä liittyneiden paikkojen kautta kulkeva vaellusreitti, kansanjuhla sekä paljon muuta. Tapahtumat kootaan sivustolle www.koler200.ee, joka avautuu maaliskuussa.

Johann Köler syntyi 8.3.1826 Viljandimaalla. Pietarissa hänestä tuli akateemikko ja yksi aikansa johtavista Venäjän keisarikunnan taiteilijoista. Köler ei silti koskaan unohtanut synnyinmaataan, vaan käytti suhteitaan helpottaakseen usein kartanonherrojen sorron alla eläneiden virolaisten asemaa. Taiteilija identifioi itseään koko elämänsä ajan Viljandin seutuun ja signeerasi usein teoksensa viittauksella synnyinpaikkaansa (Köler–Wiliandi). Hänen muistopatsaansa seisoo Viljandin keskustassa, kaupunginmuseon ja Park-hotellin viereisellä aukiolla.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Johann Köler Kondase-keskus taide taidemaalaus tapahtumat Viljandi viljandin museo

24.5.2026 | Kulttuuri

Museoon, mars!

Museoon, mars!

Virossa on noin 170 museota. Kun päätoimittaja pyysi minua kirjoittamaan ”Top10-jutun” vierailun arvoisista museoista, jäin hetkeksi miettimään. Olenko maassa … Lue lisää

23.5.2026 | Kulttuuri

Viscosa uudistui ympärivuotiseksi Hiidenmaan kulttuurikeitaaksi

Viscosa uudistui ympärivuotiseksi Hiidenmaan kulttuurikeitaaksi

Hiidenmaan keskustaajamasta Kärdlasta noin 20 ja lentoasemasta 25 kilometriä länteen sijaitseva Viscosa Kulttuuritehdas avataan Kõrgessaaressa yleisölle 20.6. lähes vuoden … Lue lisää

22.5.2026 | Kulttuuri

Kuressaaren kymmenes katufestivaali

Kuressaaren kymmenes katufestivaali

Saarenmaalla jo kymmenettä kertaa järjestettävä Kuressaaren katufestivaali tuo 30.-31.5. ajaksi kaupungin keskustaan musiikkia, käsityö- ja design-myyjiä, katuruokaa ja ravintolatarjouksia … Lue lisää

22.5.2026 | Kulttuuri

Laibach livenä Tallinnassa

Laibach livenä Tallinnassa

Legendaarinen slovenialainen Laibach-yhtye konsertoi 27.5. Tallinnassa, Kalamajan kaupunginosassa sijaitsevassa Salmen kulttuurikeskuksessa. Konsertissa kuullaan sekä uutta että vanhempaa materiaalia, joten … Lue lisää

20.5.2026 | Kulttuuri

Saunafestivaali saapuu Tallinnaan

Saunafestivaali saapuu Tallinnaan

Ülemisten suuri ostoskeskus ja sen takana sijaitseva Ülemiste Cityn toimistotaloalue on viime aikoina isännöinyt yhä useampia sekä alueen työntekijöille … Lue lisää

20.5.2026 | Kulttuuri

Tallinn Craft Beer Weekend täyttää 10 vuotta!

Tallinn Craft Beer Weekend täyttää 10 vuotta!

TCBW on kansainvälinen pienpanimo-oluiden viikonloppufestivaali, joka järjestetään 29.–30.5. Tallinnan Kultuurikatel-tapahtumatilassa. Tämänkertainen tapahtuma juhlistaa myös Põhjala-panimon vuonna 2015 alulle paneman … Lue lisää

19.5.2026 | Kulttuuri

Uutta värikästä taidetta KUMUssa

Uutta värikästä taidetta KUMUssa

Kumun taidemuseoon tulee tänä kesänä esille kahden uutuusnäyttelyn myötä värikästä abstraktia taidetta. Museon pääsaliin kuratoidaan ensimmäistä kertaa virolaisen nykysuuntausta … Lue lisää

18.5.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

8.5.–31.12. Vuosisata eetterissä -näyttely, Tallinna Uusi näyttely Tallinnan TV-tornissa juhlistaa Viron radiotoiminnan satavuotista historiaa sekä viestinnän muutosvaiheita television kautta … Lue lisää