17.1.2018 | Viro
Verkkouutinen Virolaislentoyhtiö Nordican viime vuosi oli kovaa kasvua – kesällä luvassa lisää reittejä
Viron valtion omistama lentoyhtiö Nordica aikoo tänä vuonna vuonna panostaa kasvun sijasta laatuun.
Viron valtion omistaman lentoyhtiö Nordican lennoilla matkusti viime vuonna 613 000 matkustajaa. Kasvua on vuoteen 2016 verrattuna reippaasti, yli 60 prosenttia. Yritys on perustettu vuonna 2015, joten alun nopea kasvuvauhti lienee odotettavaa.
Yritys kertoo tiedotteessaan, että vuonna 2018 se ei pyri yhtä suureen kasvuun, vaan haluaa ennen kaikkea parantaa palveluidensa laatua. Nordican reittivalikoimaan tulee kolme uutta kohdetta. Huhtikuun lopulla alkavat lennot Kööpenhaminaan. Kesällä lomakohteiden valikoimaa parantavat Ohrid Makedoniassa sekä Constanta Romaniassa.
Yhtiöllä on 16 lentokonetta, joista 10 se hankki vuoden 2017 aikana. Nordica tekee yhteistyötä puolalaisen LOT Polish Airlinesin kanssa.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Nordica
Lue lisää samasta aiheestakööpenhamina
lento
lentoyhtiö
makedonia
nordica
romania
tanska
29.11.2025 | Viro
Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita
Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää
26.11.2025 | Viro
Valhe, emävalhe ja tilasto?
Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää
18.11.2025 | Viro
Kolmen kopla syksyisessä Narvassa
Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää
13.11.2025 | Viro
Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan
Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää
9.11.2025 | Viro
Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan
Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää
7.11.2025 | Viro
Näistä puhutaan
Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää
4.11.2025 | Viro
Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!
Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Viro
Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa
Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulunajan rauha … Lue lisää