Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta
Teksti Susanna Poikela Kuva Tapio Haaja / Unsplash
Viime kuussa julkistettiin jälleen vuosittainen Maailman onnellisuusraportti (World Happiness Report). Ykkössijalla keikkuivat taas suomalaiset ja Viro sijoittui listalla vasta 43. sijalle. Näyttelijä Jan Uuspõld ja koomikko-yrittäjä Indrek Ditmann keskustelivat suomalaisista ja heidän onnellisuudestaan ERR:n R2 Hommik –aamulähetyksessä. Miten on mahdollista, että Suomi on toistuvasti maailman onnellisin maa?
Miehet keskustelevat aiheesta omaan humoristiseen tyyliinsä ja löytävät mielestään päteviä syitä moninkertaiseen ykkössijaan. Esimerkiksi suomalaisten rauhallisuus ja asioihin syventyminen ovat tehneet vaikutukset molempiin show-miehiin. Suomalaisille ominainen hidas puheenparsi saa myös miesten hymyn huulille.
”Lähdin kerran Suomeen näyttelemään sarjan pääosaa ja tuottaja Jussi oli mielestäni ideaalisuomalainen. Hän oli kuin nallekarhu, hän kuunteli aina, perusteellisesti, hän ei jättänyt mitään tekemättä, ja puhui to-del-la hi-taas-ti”, Uuspõld kuvailee suomalaista kolleegaansa ERR:n artikkelissa.
Ditmann muistelee omaa harjoitteluaikaansa 80-luvun lopun Suomessa.
”Vietin muutaman kuukauden harjoittelijana Suomessa. Olin silloin 14-vuotias ja taskurahaa annettiin 200 Suomen markkaa kahden viikon töistä. Suomessa kaikki oli järkyttävän erilaista kuin Virossa siihen aikaan, ja se sai minut jopa tuntemaan kateutta. Mutta nykyään tunnen monia suomalaisia ja käyn siellä usein”, Ditmann kertoo nuoruuden muistoja pohjoisesta naapuristaan.
Jan Uuspõld on melko varma, että yksi syy suomalaisten onnellisuuteen on maan toimiva sosiaaliturva.
”Vaikka olisit kouluttamaton etkä vaivaudu hoitamaan hampaitasi, tiedät, että joku tulee silti koputtamaan oveen ja kysymään, että mitäpä jos hoitaisimme hampaat kuntoon. Suomalaisilla ei ole huolta huomisesta”, Uuspõld pohtii ERR:n aamuohjelmassa.
Toisaalta Uuspõld kertoo, että hänen suomalainen kollega Asko Sahlman käy Virossa siitä syystä, että maassa ei ole vielä kaikki niin ohjeistettua ja säännönmukaista kuin Suomessa. Viro on suomalaisen mielestä säilyttänyt hieman katu-uskottavaa anarkistisuutta.
Ditmann uskoo myös, että virolaisten traumaattinen lähihistoria on osasyy siihen, että Viro ei ole vielä onnellisuusraportin kärkijoukossa.
”Mutta jos matkataan taaksepäin historiassa, yksi syy suomalaisten onnellisuuteen on se ettei heidän tarvinnut olla Neuvostoliitossa lähes 50 vuotta”, Ditmann toteaa keskusteluohjelmassa.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Viron matkailu kasvaa tasaisesti
- Tallinnan liikennelaitos kutsuu matkustajat jouluajelulle
- Virolaiset jouluruokaperinteet
Lue lisää samasta aiheestaAsko Sahlmann ERR Indrek Ditmann Jan Uuspõld Maailman onnellisuusraportti Viro viron historia Viron kulttuuri