Tuoretta tietoa Virosta
21.5.2018 | Kulttuuri

Verkkouutinen Virolaisen äänitemusiikin historiaa esittelevä näyttely avattiin Tallinnassa

Virolaisen äänitemusiikin historiaa esittelevä näyttely avattiin TallinnassaViron historiallisen museon alueella on useita museorakennuksia. Vapauden kaiku -näyttely on esillä tallihuoneessa.

Viron historiallisessa museossa Tallinnassa avattiin toukokuun alussa virolaisen äänitemusiikin historiaa käsittelevä näyttely.

Teatteri- ja musiikkimuseon kokoaman näyttelyn nimi on Vapauden kaiku! (Vabaduse kõla!). Näyttely kertoo äänitemusiikin historiasta vuosina 1901–2001.

Äänitemusiikin tarinaa kerrotaan tärkeimpien muusikkojen, yhtyeiden, säveltäjien ja tapahtumien kautta. Lisäksi näyttely esittelee teemoja, jotka ovat osaltaan rakentaneet virolaista musiikkikulttuuria: sensuuri, laulukilpailut, punk-aate ja laulava vallankumous.

Näyttelyssä voi nähdä muun muassa ensimmäisen virolaisen äänitteen vuodelta 1901, Raimond Valgren harmonikan, Viron ensimmäisen syntetisaattorin, Tõnis Mägin, Anne Veskin ja Marju Länikin esiintymisvaatteita sekä ex-presidentti Toomas Hendrik Ilveksen nahkatakin.

 

Mistä löytää?
Vabaduse kõla!, Viron historiallisen museon Maarjamäen tallirakennus, Pirita tee 66, Tallinna. Näyttely on kesäaikaan avoinna joka päivä kello 10–18.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
Maarjamäen linna musiikin historia vabaduse kõla vapauden kaiku Viron historiallinen museo

9.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Jos veikkaat Tallinnan vanhimman museon sijaitsevan Vanhassakaupungissa, niin arvaapa uusiksi. Titteli kuuluu nimittäin Kadriorgissa, presidentinlinnan ja Kumun naapurustossa sijaitsevalle Pietari … Lue lisää

8.6.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

10.–12.6. Estonian Fashion Festival, Viljandi ja Tartto Viron suurin kestävää kehitystä ja järkeviä kulutustottumuksia huomioivalle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Keskiviikkoinen … Lue lisää

7.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali järjestetään tänä kesänä jo 21. kerran. Vuonna 2006 perustettu tapahtuma on omistettu kitaramusiikin lukuisille eri tyylisuunnille, ja sen … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Tartto muuttuu taas kansainväliseksi katutaiteen keskukseksi, kun Emajõen Ateenaksikin kutsutussa yliopistokaupungissa järjestetään 11.–14.6. Stencibility-festivaali. Vuonna 2010 alkunsa saanut tapahtuma on … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival on Viron suurin kestävälle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Tänä vuonna EFF jalkautuu 10.–12.6. Viljandiin ja Tarttoon. Kiinnostus … Lue lisää

4.6.2026 | Kulttuuri

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Tänä kesänä Tallinnan Kadriorgin puistossa kävellessä voi ilahtua nähdessään Akseli Gallen-Kallelan teoksen Kevät liehumassa puiston lipuissa. Kadriorgin museossa on avoinna … Lue lisää

3.6.2026 | Kulttuuri

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon on yksi 2000-luvun alun yhdysvaltalaisen musiikkikentän merkittävimmistä yhtyeistä. Virossa yhtye esiintyy ensimmäistä kertaa 14.6. Tallinnan Unibet Arena … Lue lisää

2.6.2026 | Kulttuuri

Sukukielistä riemua yli rajojen

Sukukielistä riemua yli rajojen

Rõõmu sugulaskeeltest – Sukukielistä riemua on vuonna 2025 julkaistu yleistajuinen tietokirja suomen, viron ja muiden lähisukukielten välisestä ymmärtämisestä sekä monikielisestä … Lue lisää