Tuoretta tietoa Virosta
6.6.2024 | Viro

Vietä viikonloppu kulttuurielämyksistä nauttien

Teksti Susanna Poikela

Kuvat Kristi Kadakas, Magnus Heinmets, Vanhankaupungin päivät

Vietä viikonloppu kulttuurielämyksistä nauttien

 

Kesäkuun toisena viikonloppuva (7.–9.6.) järjestetään jälleen suositut Vanhankaupungin päivät Tallinnassa. Festivaali juhlistaa Vanhankaupungin vuosisatoja kestänyttä kulttuuriperintöä ja yhteisöä. Kolmen päivän ajan kävijät voivat nauttia esimerkiksi musiikista, taiteesta, näyttelyistä ja työpajoista. 

Tänä vuonna virolaisista artisteista esiintymässä ovat esimerkiksi Elina Born, Kosmikud, Liisi Koikson ja tämän vuoden Euroviisuista suomalaisellekin yleisölle tutuksi tullut kahden miehen yhtye Puuluup. He soittavat perinteistä jouhikkoa ja laulavat omaperäistä nykyfolkia. Tänä vuonna yhtye saa kunnian avata Vanhankaupungin päivät konsertilla Nigulisten museon puistossa Harju-katua vastapäätä. Konsertti alkaa perjantaina 7. kesäkuuta kello 20.

 

 

”Tallinnan historiallisessa sydämessä järjestettävä festivaali loihtii tällä kertaa vanhastakaupungista eräänlaisen luovan suojelualueen. Vanhakaupunki on inspiroinut luovaa toimintaa ja luovia ihmisiä läpi historian. Luovuusalue kuitenkin korostaa vanhan kaupungin tärkeää kulttuurista roolia paitsi menneisyyden, myös tämän päivän eri sukupolvien kannalta” Keskikaupungin kaupunginosan johtaja Sander Andla kertoo.

Kolme juhlapäivää täyttyvät musiikista, taiteesta, esityksistä, kahviloista ja museoiden tarjoamasta ohjelmasta sekä koko perheelle sopivasta tekemisestä. Lapsiperheiden kannattaa suunnata Toomparkin puistoon, jossa on avattu lastenalue. Lapset voivat kokeilla maalaamista, askartelua, nauttia esityksistä ja leikkiä keskenään. 

Kaikki kulttuurielämykset löytyvät Vanhankaupungin päivät –kotisivulta.



Lue myös:

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Elina Born festivaalit konsertit puuluup Tallinna tapahtumat vanhakaupunki vanhankaupungin päivät

11.6.2025 | Viro

Missä suomalaiset nukkuvat yönsä Virossa?

Missä suomalaiset nukkuvat yönsä Virossa?

Tämän vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen suomalaismatkailun numeroita avatessa näkyy, että yöpymiset ovat vahvasti siirtyneet pois perinteisestä hotellimajoituksesta. Suomalaisten matkailua Viroon … Lue lisää

11.6.2025 | Viro

Lennä Tallinnasta Madeiralle 

Lennä Tallinnasta Madeiralle 

airBaltic avaa suorat lennot Tallinnan ja Madeiran välillä lokakuussa. Uusi reitti liikennöi joka sunnuntaisin ajalla 26.10.2025–22.3.2026. Liput ovat jo … Lue lisää

1.6.2025 | Viro

Viron todelliset tilastot – opas virolaiseen elämään

Viron todelliset tilastot – opas virolaiseen elämään

Kuinka pitkä on virolaisen keskimääräinen elinikä? Kuinka onnellisia he ovat? Kuinka paljon he juovat, ja kuinka turvallista Virossa on … Lue lisää

25.5.2025 | Viro

Pääsiäinen vaikutti alkuvuoden matkailijamääriin

Pääsiäinen vaikutti alkuvuoden matkailijamääriin

Viron tilastokeskuksen julkaisemaa tilastoa maaliskuun matkailijamääristä kommentoitiin useissa lehdissä. Suomalaisten matkailijoiden määrä oli uutisen mukaan vain 36 000 ja … Lue lisää

22.5.2025 | Viro

Näistä puhutaan Virossa

Näistä puhutaan Virossa

Viron väkiluku väheni Viron tilastokeskuksen tilaston mukaan Virossa asui tänä vuonna 1. tammikuuta 1 369 995 ihmistä, mikä tarkoittaa, … Lue lisää

15.5.2025 | Luonto

camera icon10
Länsi-Viron hurmaavat helmet Hiidenmaa ja Saarenmaa

Länsi-Viron hurmaavat helmet Hiidenmaa ja Saarenmaa

Vaikka Viron suurimmat saaret, Saarenmaa ja Hiidenmaa, ovat suomalaisille tuttuja nimeltä, ne ovat silti monelle yhä edelleen kokematta. Esimerkiksi … Lue lisää

13.5.2025 | Viro

Puolustusverosta luovutaan Virossa – tilalle muita veronkorotuksia

Puolustusverosta luovutaan Virossa – tilalle muita veronkorotuksia

Viron hallitus peruu kahden prosentin puolustusveron, jonka oli määrä tulla voimaan vuoden 2026 alusta alkaen väliaikaisesti. Puolustusveron tulee korvaamaan … Lue lisää

10.5.2025 | Viro

Sireenit soivat keskiviikkona Virossa 

Sireenit soivat keskiviikkona Virossa 

Sireenit soivat ympäri Viroa keskiviikkona 14. toukokuuta, kun maassa testataan hälytysjärjestelmän toimivuutta osana Siil-sotaharjoitusta. Ei ole kuitenkaan mitään syytä … Lue lisää