Tuoretta tietoa Virosta
6.5.2023 | Kulttuuri

Venetsian rikas historia herää eloon Tallinnan Lentosatamassa

Teksti Timo Huttunen
Kuva Aron Urb

Venetsian rikas historia herää eloon Tallinnan Lentosatamassa

 

”Venezia, merten kuningatar” -näyttelystä ei puutu kultaa ja kimallusta. Näyttelyssä on esillä taidetta ja taide-esineitä vauraan Venetsian merivallan ajoilta, jolloin tasavalta hallitsi Adrianmerta ja oli merkittävä kauppakaupunki Välimerellä.

Näyttelyssä tutustutaan tasavallan hallintojärjestelmään, armeijaan, Venetsian yläluokkaan sekä tavalliseen kansaan ja heidän tapoihinsa. Sota- ja talousmahti kukoisti 1200–1600-luvuilla.

Näyttely antaa perusteellisen kuvan Venetsian tasavallan noususta, kultakaudesta ja sitä seuranneesta taantumasta, mutta myös nykyään kaupunkia koettelevista haasteista eli kamppailusta merenpinnan nousua ja massamatkailun haittoja vastaan.

Taideteokset, historialliset löydöt ja interaktiiviset esineet kertovat aikoinaan Välimeren mahtivaltioksi nousseen kaupunkivaltion historiaa ja sen voimahahmoja.

Näyttely alkaa kaupungin ainutlaatuisen maantieteellisen aseman ja historiallisten rakenteiden esittelyllä. 

Venetsia oli tärkeä kauppakaupunki. Keskeinen sijainti, merireitit, tavaravirrat ja tekniset ratkaisut antoivat tasavallalle hyvät välineet Välimeren ja Silkkitien yhteyksien hallitsemiseen.

Erityinen huomio näyttelyssä kohdistuu Venetsian merimahdin ytimeen eli telakka Arsenaleen. Tämä koko maailman ensimmäinen moderni laivatehdas pystyi parhaimmillaan laskemaan vesille yhden sotalaivan päivässä.

Näyttelyn viimeinen osa kertoo Venetsiasta kulttuurikeskuksena ja kaupungin kamppailusta merenpinnan jatkuvaa nousua vastaan, joka uhkaa upottaa tämän kauniin kaupungin lähitulevaisuudessa.

Näyttelyä täydentää Viron ja Venetsian välisistä yhteyksistä kertova osio. Kahden kaupungin välisten suhteiden kehittyminen alkoi viime vuosisadan alussa, jolloin virolaiset kulttuurihenkilöt vierailivat usein kaupungissa. Esittely päättyy maailmankuuluun Venetsian biennaaliin, johon on osallistunut myös virolaisia taiteilijoita.

”Venezia, merten kuningatar” -näyttely on avattu 7. tammikuuta 2024 saakka.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Arsenale laiva Lentosatama Silkkitie venetsia Venezia viron merimuseo Välimeri

23.5.2023 | Vapaa-aika

Alkukesän tapahtumat Virossa

Alkukesän tapahtumat Virossa

27.5. Ruokamarkkinat Narvan maut Narvan kesäkauden avajaisia vietetään ruokamarkkinoiden merkeissä. Markkinoilla voi maistella eri ruokakojujen herkkuja kahden euron hintaan. … Lue lisää

23.5.2023 | Historia

Merten valtiaat saapuivat Lentosatamaan

Merten valtiaat saapuivat Lentosatamaan

Lentosatamassa avattiin kaksi kiehtovaa näyttelyä, joita molempia yhdistää meri ja rikkaudet. Toinen kertoo ensimmäisistä Itämeren seudun viikingeistä ja toinen … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Kulttuuri

Laulu- ja tanssijuhlat kokoavat yhteen koko kansan

Mainos Laulu- ja tanssijuhlat kokoavat yhteen koko kansan

Laulu- ja tanssijuhlat kokoavat Tallinnaan tuhansia nuoria laulajia, tanssijoita ja muusikoita sekä kymmeniä tuhansia katsojia eri puolilta Viroa ja … Lue lisää

18.5.2023 | Kulttuuri

Lauantaina on Virossa Museoyö

Lauantaina on Virossa Museoyö

Kerran vuodessa Viron museot pitävät oviaan avoinna vierailijoille tavallista pidempään. Tapahtuma on osa yleiseurooppalaista museoyöohjelmaa. Museoyöjärjestetään lauantaina 20. toukokuuta … Lue lisää

18.5.2023 | Mainos | Historia

Nyt Virossakin on museokortti! – sata museota, yksi museokortti

Mainos Nyt Virossakin on museokortti! – sata museota, yksi museokortti

Museokortilla pääsee vuoden aikana rajoituksetta vierailemaan yli sadassa museossa, galleriassa ja elämyskeskuksessa eri puolilla Viroa. Yli 500 näyttelyä odottaa … Lue lisää

16.5.2023 | Kulttuuri

2023 on Virossa saunavuosi

2023 on Virossa saunavuosi

Virossa vuosi 2023 on omistettu saunalle: kulttuurille, tavoille, tuotteille, yrityksille, yhteisöille ja kaikille niille, jotka pitävät saunomisesta. Saunavuoden ideoija … Lue lisää

11.5.2023 | Kulttuuri

Tallinn Music Week käynnistyi

Tallinn Music Week käynnistyi

15. Tallinn Music Week (TMW) -festivaali alkoi eilen lyhyellä avajaistapahtumalla. Festivaalin varsinainen musiikkiosuus alkaa tänään 11. toukokuuta ja jatkuu … Lue lisää

8.5.2023 | Vapaa-aika

Tallinna juhlii huomenna Eurooppa-päivää luonnon monimuotoisuudella ja konsertilla Vapaudenaukiolla

Tallinna juhlii huomenna Eurooppa-päivää luonnon monimuotoisuudella ja konsertilla Vapaudenaukiolla

Eurooppa-päivän yhteydessä on huomenna 9. toukokuuta kello 15–18 Euroopan luonnon monimuotoisuuden päivä eli RoheFest sekä kello 18–21konsertti Tallinnan Vapauden … Lue lisää