Tuoretta tietoa Virosta
24.10.2018 | Viro

Vauhtia ja vipinää liikenteessä

Vauhtia ja vipinää liikenteessäVirossa autoilijat pysähtyvät melko hyvin suojateiden eteen ja sen tietävät myös jalankulkijat.

Liikennekulttuuri on lahden takana vauhdikkaampaa kuin koto-Suomessa.

 

Parhaiten eron huomaa maantiellä ajellessa. Vauhdikkaat, viime tipan ohitukset ovat esimerkiksi Via Balticalla arkipäivää.   

Yleinen kiire näkyy myös kaupungissa, jossa hitaampi saa helposti äänitorvea takana tulevilta.

Maantierajoitukset ovat Virossa kuitenkin matalampia kuin Suomessa. Perusrajoitus maanteillä on 90 km/h ja nelikaistaisilla teillä 110 km/h. Taajamissa rajoitus on useimmiten 50 km/h.

 

Tänä vuonna Virossa on oltu huolissaan kasvaneista liikennekuolemista. Maassa on menehtynyt liikenteessä jo enemmän ihmisiä kuin koko viime vuonna yhteensä. Asiasta on syytelty niin huonoa talvikunnossapitoa kuin myös liikennekäyttäytymistä.

Poliisien määrää halutaankin nostaa liikenteen valvonnassa. Poliisien lisäksi nopeuksia valvovat maassa peltipoliisit eli nopeusvalvontakamerat. Niitä on muun muassa Pärnun ja Tallinnan sekä Tarton ja Tallinnan välisillä teillä.

 

Auton pakollinen turvavarustus poikkeaa hieman suomalaisesta. Autossa on oltava mukana jauhesammutin, varoituskolmio ja heijastinliivi.

Promilleraja Virossa on 0,2, mutta käytännössä maassa on alkoholin suhteen nollatoleranssi.

Talvirengaspakko astuu voimaan joulukuun alussa ja se on voimassa helmikuun loppuun asti.

Viron tietöistä saa ajankohtaista tietoa netistä löytyvällä sovelluksella: tarktee.mnt.ee 

 

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
liikennekulttuuri liikennerajoitus nelikaistainen nopeuskamera nopeusvalvonta peltipoliisi sakot suojatie

5.8.2025 | Viro

Suomalaiset syyllisiä Tallinkin tappioon?

Suomalaiset syyllisiä Tallinkin tappioon?

Virossa ilmestyvä Äripäevjulkaisi Tallinkin johtaja Paavo Nõgenen haastattelun 24. heinäkuuta., jossa hän kommentoi yhtiön toisen vuosineljänneksen 2,5 miljoonan euron … Lue lisää

29.7.2025 | Viro

Viisi tapaa olla jäämättä Viroon

Viisi tapaa olla jäämättä Viroon

Kun matkustaa ulkomailla, on aina syytä käyttää maalaisjärkeä ikävien tilanteiden välttämiseksi eikä Viro ole poikkeus. Vaikka virolaisilla on täysi … Lue lisää

25.7.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viroon sijoitetaan 600 ruotsalaista vankia Viro ja Ruotsi allekirjoittivat 18. kesäkuuta vankilavuokrasopimuksen. Viisivuotinen sopimus antaa Ruotsille mahdollisuuden käyttää Viron … Lue lisää

23.7.2025 | Historia

Uusi teemaohjelma johdattaa katsojan Viron historiaan

Uusi teemaohjelma johdattaa katsojan Viron historiaan

YouTube-sarja Minun Tallinnani on viihdyttänyt katsojia jo yli 30 jakson verran. Sarjassa Risto Lassila tutustuttaa suomalaisia Tallinnan nähtävyyksiin, palveluihin, … Lue lisää

22.7.2025 | Historia

Mart Laarin kirja metsäveljistä nyt suomeksi

Mart Laarin kirja metsäveljistä nyt suomeksi

Historioitsija Mart Laarin kirja Metsäveljet. Aseellinen vastarinta rautaesiripun takana toisen maailmansodan jälkeen käsittelee Baltian maiden vapaustaistelijoiden, metsäveljien, vastarintaa neuvostomiehityksen … Lue lisää

14.7.2025 | Mainos | Viro

Itä-Viron helmet – kymmenen pakollista kohdetta

Mainos Itä-Viron helmet – kymmenen pakollista kohdetta

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

8.7.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt! 

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt! 

Mikä tekee matkailusta niin kiehtovaa ja koukuttavaa? Sanotaan, että matkailu avartaa. Se pitää paikkansa. Kun maisemat vaihtuvat ja et … Lue lisää

4.7.2025 | Viro

Idän ja lännen portilla

Idän ja lännen portilla

Korkealla rantatörmän päällä Narvan kaupunkia vartioi mahtava Hermannin linna ja toisella puolella Iivananlinna röyhistelee paksumuurista rintaansa. Näiden kahden välillä … Lue lisää