Vanhoissa raameissa uudistunut sisus – Haapsalun linna raikasti ilmettään
Lipunmyynnin jälkeen pääsee linnan keskusaukiolle, josta liikutaan portaita pitkin ylös muurin päälle.
Haapsalun piispanlinna uudistui kauniisti vanhaa kunnioittavaksi moderniksi matkailukohteeksi.
Yksi Viron merkittävimmistä matkailukohteista, Haapsalun piispanlinna Länsi-Virossa, avattiin kesäkuun lopussa perinpohjaisten uudistustöiden jälkeen.
”Runko on sama, mutta kaikki muu on muuttunut”, sanoo linnan johtaja Kaire Tooming.
Ulkoa päin linna toki näyttää pääosin samalta kuin ennen – keskiaikaisen linnan rakenteita ei sentään radikaalisti muuteta.
Mutta nyt linnaan on entistä helpompi ja kiinnostavampi tutustua. Lisäksi linnan sisätiloissa oleva museo on uudistunut täysin.

Aiemmin museon kokoelmat oli ripoteltu sekalaisesti linnan eri osiin. Nyt museoon on rakennettu selkeästi huoneesta toiseen kulkeva reitti.
Siinä missä museoihin luodaan nykyään yhä enemmän interaktiivisuutta ja audiovisuaalisuutta esimerkiksi erilaisten kosketusnäyttöjen avulla, Haapsalussa on valittu toinen tie.
”Minun ehtoni oli, että tänne ei tule sellaista”, sanoo näyttelyiden johtaja Jaak Mäll.
Nukkavierusta museosta on silti turha puhua. Museon esillepano on näyttävä ja moderni ilman yhtään paineltavaa nappulaa tai näyttöä. Erilaisia kokeile itse -pisteitäkin on useita holvikaarikaton rakentamisesta alkaen.

Vaikuttavinta lienevät kuitenkin ulkona linnanmuureissa kulkevat portaikot, jotka ovat näkyvin muutos linnan ulkoasussa.
”Taisimme luoda kaupungin parhaan lintutornin”, Tooming nauraa katselutasanteella muurien päällä, josta aukeaa upea näkyvä merelle.
Uusilta portaikoilta ja tasanteilta koko piispanlinnan alue aukenee uudella tavalla ja kokonaisuus on helpompi käsittää.
Vanhat linnat eivät luultavasti voi koskaan palvella täydellisesti liikuntaesteisiä, mutta Haapsalussa on asian eteen tehty niin paljon kuin voidaan. Harvassa Viron keskiaikaisessa linnassa on hissiä, mutta Haapsalussa sellainen on.
Pyörätuolin tai lastenvaunujen kanssa pääsee heti lipunmyynnistä linnan toiselle näköalatasanteelle, josta pääsee myös kahvilaan. Samoin kaikkiin museon näyttelytiloihin yhtä huonetta lukuun ottamatta pääsee pyörätuolilla.
Elokuun tapahtumia Haapsalussa
• Kaupunkitapahtuma Valge Daami Aeg (Valkean daamin aika) 16.–18.8.
• Hääpukunäyttely Valkeat daamit. Muotisuunnittelija Aldo Järvsoon ja korusuunnittelija Tanel Veenren tulkintoja häiden, puhtauden ja valkeuden teemoista. Evald Okasin museossa 11.8. saakka.
• Moottoripyöränäyttely Valge Daami Bike Show 17.8
Haapsalun piispanlinna, Lossiplats 3, Haapsalu.
Avoinna
15.9. saakka klo 10–18 joka päivä.
16.9. alkaen avoinna ke–su klo 11–17.
Lisätietoa: www.salm.ee.
Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestaelokuussa haapsalussa haapsalun nähtävyydet jaak mäll kaire tooming mitä voi tehdä haapsalussa näköalatasanne uudistunut haapsalun linna uusi museo haapsalussa