Tuoretta tietoa Virosta
19.7.2021 | Kulttuuri

Vanhat ihmiset tulevat Helena Perhosen valokuvissa nähdyksi

Teksti Timo Huttunen, kuvat Helena Perhonen

Vanhat ihmiset tulevat Helena Perhosen valokuvissa nähdyksi

 

”Jokainen ihminen kaipaa hyväksyvää katsetta. Vanhanakin ihminen voimaantuu ja nauttii hyväksyvän katseen kohteena olemisesta ja siitä, että tulee vielä nähdyksi. Kamera voi olla tuo katse.”

Suomalaisella Helena Perhosella on valokuvanäyttely ”Vanhuuden keveys ja paino” 30.8.–17.9. Kullo Lastegaleriissa Tallinnassa.

Perhonen on kuvannut näyttelyynsä kuutta vanhaa ihmistä omissa kodeissaan ja lähiympäristöissään. Kuvattavien ikä vaihtelee 85 vuodesta 98 vuoteen.

Toisia heistä hän on kuvannut usean vuoden ajan. Joitakin valokuvaaja on tavannut vain kerran, koska jo sovittuja kuvauksia piti koronaepidemian vuoksi perua.

Perhosen lähtökohtana kuvaamisessa oli, että kukin kuvattavista sai itse määritellä sen, miten häntä kuvataan ja miten hän haluaa tulla nähdyksi. Helena Perhonen huomasi, että vanhukset pitivät kuvaamisesta. Kuvaushetket olivat heille henkisesti keveitä. Tämä heijastui siihen, miten he halusivat kuvissa olla.

Perhosen kuvissa on yksinäisyyden surumielisyyttä, mutta myös ilon ja lempeyden katseita. ”Projektin edetessä ymmärsinkin, että kuvien lisäksi vähintään yhtä tärkeitä olivat kuvaustilanteet niin minulle kuin kuvattavillenikin. Kuvillani haluan osallistua keskusteluun hyvästä vanhuudesta ja vanhuuden moni-ilmeisyydestä”, valokuvaaja kertoo.

Kuvat olivat esillä Helsingissä Kamera-Galleriassa lokakuussa 2020.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
galleria kamera kuvaustilanne valokuva valokuvanäyttely vanhus vanhuus

17.11.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

11.10.2025–22.2.2026NäyttelyHauraalla pohjalla, Tallinna Taidemaalari ja muotoilijaSirje Rungetutkii valon ja tilan teemoja näyttelyssään. Rungen ura on kestänyt jo yli 50 … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Kulttuuri

Maailmanluokan museokokemus Tartossa – Viron kansallismuseo

Mainos Maailmanluokan museokokemus Tartossa – Viron kansallismuseo

Perusnäyttely Uralin kaiku Useita palkintoja voittanut perusnäyttely suomalais-ugrilaisesta kulttuurista kiehtoo kävijöitä mukaansatempaavilla tarinoillaan, upeilla esillepanoillaan ja interaktiivisuudellaan. Näyttelyn keskeinen … Lue lisää

14.11.2025 | Kulttuuri

Viron kielen osaaminen avaa oven maan kulttuuriin ja ihmisiin

Viron kielen osaaminen avaa oven maan kulttuuriin ja ihmisiin

Moni suomalainen on käynyt Virossa, mutta entä jos siihen tutustuisikin uudella tavalla kieliopintojen kautta? Tuglas-seuran viron kielen kursseilla opitaan … Lue lisää

14.11.2025 | Kulttuuri

camera icon5
Martin markkinat – estofiilien kokoontumisesta kulttuurifestivaaliksi

Martin markkinat – estofiilien kokoontumisesta kulttuurifestivaaliksi

Tuglas-seuran Martin markkinat on kasvanut 1980-luvun pienimuotoisesta estofiilien kokoontumisesta Suomen suurimmaksi Viro-aiheiseksi kulttuurifestivaaliksi. Ensimmäiset markkinat järjestettiin pienellä porukalla vuonna … Lue lisää

12.11.2025 | Kulttuuri

Perunafestivaali Paavlin kulttuuritehtaalla

Perunafestivaali Paavlin kulttuuritehtaalla

Tallinnassa järjestetään marraskuussa täysin uusi tapahtuma, kun Perunafestivaali valtaa Paavli Kulttuuritehtaan 15.–16.11.2025. Tapahtuma kokoaa saman katon alle kulttuurin, tieteen, … Lue lisää

11.11.2025 | Kulttuuri

Loppuvuoden ja joulun tapahtumat

Loppuvuoden ja joulun tapahtumat

7.–23.11. PÖFF Pimeiden öiden elokuvafestivaali, Tallinna, Tartto, Narva, Jõhvi Maailman 15 tärkeimmän A-luokan elokuvafestivaalin joukkoon kuuluva PÖFF kasvaa vuosi … Lue lisää

10.11.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

11.10.2025–22.2.2026 Näyttely Hauraalla pohjalla, Tallinna Taidemaalari ja muotoilija Sirje Runge tutkii valon ja tilan teemoja näyttelyssään. Rungen ura on … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Kulttuuri

Uudistunut Tallinnan kaupunkielämän museo

Mainos Uudistunut Tallinnan kaupunkielämän museo

Tallinnan kaupungin historiasta kertova Kaupunkielämän museo avaa ovensa uusituissa museotiloissa Vanhankaupungin keskiaikaisessa kauppiastalossa Vene-kadulla. Samalla avataan myös uusi perusnäyttely, … Lue lisää