23.9.2019 | Vapaa-aika
Valotaide herättää Pärnun vanhat talot henkiin
Yön valossa -tapahtuman esityksissä käytetään valoa, videota ja oikeita näyttelijöitä mielikuvituksellisella tavalla. Pärnun vanha raatihuonekin muuttuu mystisten tapahtumien näyttämöksi.
Ensimmäistä kertaa järjestettävä Yön valossa -tapahtuma yhdistelee valotaidetta, musiikkia ja teatteria.
Yön valossa -tapahtuman vetäjän Anneli Leppin mukaan samanlaista valotaidetapahtumaa ei ole koko Virossa.
”Yhdistelemme esityksissä musiikkia, teatteria ja video mappingia”, hän sanoo. Video mapping on monille tuttu suositusta Lux Helsinki -tapahtumasta, jossa Helsingin rakennuksien seinille heijastetaan valotaidetta.
Pärnun syyskuinen tapahtuma eroaa kuitenkin Lux Helsingistä siinä, että mukana on myös oikeita näyttelijöitä, tanssijoita ja muusikoita. Anneli Leppin mukaan Pärnun keskustassa on kahden päivän aikana kolme rakennusta, jotka toimivat esityspaikkoina. Mukana ovat vanha raatihuone, Tallinnan portti ja Mohrin talo.
”Jokaisen rakennuksen seinille luodaan oma esityksensä, joka kestää maksimissaan 20 minuuttia.”
Talojen seinillä seikkailee muun muassa pieni poika, kummitus ja lehtimies Johann Voldemar Jannsen, jonka syntymästä tuli tänä vuonna kuluneeksi kaksi sataa vuotta.
Esitykset sopivat koko perheelle lukuun ottamatta Tallinnan portin keskiöistä esitystä, joka saattaa olla pikkulapsille liian pelottava. Lisäksi Rüütli-kävelykadulla on yhdentoista liikkeen näyteikkunoihin luotu maalauksia, jotka muuttuvat ”eläviksi”.
Yön valossa -tapahtuman ohjaaja on Kaili Viidas ja videosuunnittelun ovat tehneet Argo Valdmaa ja Emer Värk.
Yön valossa (Öö valgel), 27.–28.9. Pärnun keskusta.
Lisätietoa: www.oovalgel.ee
Teksti Mikko Virta, kuva Argo Valdmaa
Lue lisää samasta aiheestapärnun valofestivaali
pärnun valotapahtuma
syksyinen pärnu
tanssi
valotaide
video mapping
yön valossa
öövalgel
2.12.2025 | Viro
Jättimäinen robotiikan festivaali
Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää
28.11.2025 | Vapaa-aika
SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille
Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä
Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä
Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa
Suomalaisten suosikki Tähtikaraoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää
22.10.2025 | Vapaa-aika
Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa
Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää
17.10.2025 | Vapaa-aika
Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään
Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää
3.10.2025 | Vapaa-aika
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen
Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää