Tuoretta tietoa Virosta
23.8.2023 | Kulttuuri

Valkea daami palaa Haapsaluun tänä viikonloppuna

Teksti Mark Taylor
Kuva Andrei Chertkov

Valkea daami palaa Haapsaluun tänä viikonloppuna

 

Tulevana viikonloppuna Valkean Daamin festivaali herättää Haapsalun vanhan kaupungin ja piispanlinnan eloon. Paikan päällä voi nauttia musiikista, tanssista, käsitöistä ja taiteesta. Kaikki ovat kokoontuneet juhlimaan vanhaa legendaa neidosta, joka ilmestyy joka elokuu linnan tuomiokirkon kappelin seinään. 

Valkoisen daamin legenda juontaa juurensa kauas keskiajalle ja Haapsalun piispanlinnaan, johon naisilla ei ollut keskiajalla mitään asiaa. Kaikkien kirkonmiesten tuli elää selibaatissa ja kuuliaisuudessa. Legendan mukaan nuori munkki ja paikallinen tyttö olivat kuitenkin jotenkin kohdanneet ja rakastuneet palavasti toisiinsa. He eivät kyenneet elämään erillään toisistaan ja niinpä munkki oli lopulta salakuljettanut tytön piispanlinnaan kuoripojan asussa.

Petos oli lopulta paljastunut ja nuori kirkonmies heitetty piispanlinnan tyrmään nääntymään nälkään. Nuoren tytön kohtalo oli sitäkin ankarampi. Hänet muurattiin elävältä piispanlinnan tuomiokirkon kappelin seinän sisään. 

Neidon sielu ei ole tähän päivään mennessä löytänyt rauhaa. Hän palaa säännöllisesti suremaan menetettyä rakkauttaan. Nykyään kuitenkin tiedetään sen verran, että valkea daami ilmestyy kirkon kappelin seinään elokuussa valon osuessa muuriin juuri oikealta korkeudelta ja luo neitoa muistuttavan hahmon. 

Valkean Daamin aika -festivaali on yksi loppukesän kohokohdista Haapsalussa jo yli kolmen vuosikymmenen ajan.

Festivaalien aikaan piispanlinnassa esitetään Maila-niminen näytelmä joka ilta. Näytelmä on tarina nuoresta Maila-neidosta ja hänen taistelustaan ​​oikeuden ja rakkauden puolesta aikana, jolloin talonpojilla ei vielä ollut oikeuksia. Tapahtumat johtavat Mailan ja nuoren tuomioherran tapaamiseen ja rakastumiseen.

 

Löydät koko ohjelman tapahtuman kotisivuilta

 

25.–27.8. Valkean Daamin aika, Haapsalu. 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
festivaali Haapsalu haapsalun piispanlinna käsityö musiikki tanssi teatteri valkean daamin aika

14.8.2026 | Kulttuuri

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Viron koilliskulmassa sijaitseva Narva on yksi Viron nousevista matkakohteista. Mikäpä olisikaan siis parempi tapa viettää elokuun lopun lauantaita – tarkemmin … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Torstai-iltana 20.8. kello 23.02 tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Viron nykyistä parlamenttia vastannut Neuvosto-Eestin korkein neuvosto julisti Neuvostoliiton miehitysvuosikymmeniä … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Visuaalinen maailma ympärillämme on jatkuvassa muutoksessa. Tuttavieni lasten ja oman jo täysi-ikäisen jälkikasvuni somekäyttäytymistä seuratessa huomaa, että TikTok-videoiden ja Instagram-selfieiden … Lue lisää

12.8.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Järjestyksessään 22. Tallinnan kamarimusiikkifestivaali järjestetään 22.–29.8. Tapahtuma kantaa teemaotsikkoa ”Kansanperinteen sillat” ja pyrkii tarkastelemaan tapoja, joilla eri kulttuureissa vaalitut perinteet … Lue lisää

11.8.2026 | Kulttuuri

Viinifestivaalit Viimsissä

Viinifestivaalit Viimsissä

Kesä voi olla hiljalleen kääntymässä kohti loppuaan, mutta elämykselliset tapahtumat Virossa jatkuvat. Viimsin Artiumissa voi lauantaina 15.8. nauttia hyvästä viinistä … Lue lisää

10.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–16.8. Tartu Sumin -kaupunkifestivaali, Tartto Laaja vanhankaupungin festivaali juhlistaa toisellakin tapahtumaviikollaan Tarton historiaa ja kulttuuria monipuolisen ohjelman kera.   8.–15.8. … Lue lisää

8.8.2026 | Kulttuuri

RuhnuRahu 2026

RuhnuRahu 2026

Ensi viikonvaihteessa 14.–16.8. järjestettävä ja ”Viron pienimmäksi kulttuurifestivaaliksi” kutsuttu RuhnuRahu– eli Ruhnun rauhaa -tapahtuma tarjoaa osallistujilleen kolmen päivän ajan musiikkia, … Lue lisää

6.8.2026 | Kulttuuri

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

21-vuotista taivaltaan juhlistava rakkauselokuvien festivaali Tartuff käynnistyy lauantaina 8.8. – tarjoten kahdeksan peräkkäistä yleisölle täysin ilmaista elokuvailtaa. Tarton suosittu Elektriteater-sali … Lue lisää