10.10.2019 | Kulttuuri
Verkkouutinen Ulkoilmanäyttely Tallinnan Kalamajan alueen historiasta
Hans Soosaar kuvasi 1920-luvulla Tallinnan Kalamajan alueen asukkaita. Kuvassa on osoitteessa Wäike Batarei / Väike-Patarei 2–7 asunut Jüri. Soosaar oli kirjoittanut kuvan taakse, että jalkansa vammauttanut Jüri oli 75-prosenttisesti työkyvytön eikä käynyt töissä, toisin kuin vaimonsa. Koti oli pimeässä kellariasunnossa, jonka vuokra oli 500 kruunua. Pariskunnalla oli alivuokralaisia.
Tallinnan Kalamajan kaupunginosan Kalamajan museo on avannut ”Mihin ei auringonvalo paista” -nimisen ulkoilmanäyttelyn Pohjois-Tallinnan kaduilla. Näyttelyssä on esillä valokuvatoimittaja Hans Soosaarin valokuvasarja ankeista asunto-olosuhteista Kalamajan kaduilla 1920-luvulla. Hans Soosaar (1903–1961) oli yksi ensimmäisistä valokuvatoimittajista Virossa.
Kymmenen valokuvaa on sijoitettu samojen talojen eteen, joissa kuvien ihmiset asuivat yli 90 vuotta sitten. Näyttelyä täydentävät kertomukset kuvissa esiintyvistä ihmisistä. Valokuvat ovat esillä seuraavissa osoitteissa: Kotzebue 16, Tööstuse 4 ja 26, Vabriku 6, Kesk-Kalamaja 11, Võrgu 25, Küti 15, Väike-Patarei 2 ja 11 ja Suur-Patarei 10.
Näyttelyn yhteydessä voi osallistua vironkielisiin kaupunkikierroksiin 19.10–1.11.2019. Retket kestävät noin tunnin ja alkavat Kalamaja-museon edestä (Kotzebue 16) kello 19. Osallistuminen on ilmaista.
Teksti Vesa Häkli, kuva Kalamaja Muuseum / Hans Soosaar (AM _ 16313:6 F 5900:6)
Lue lisää samasta aiheestahans soosaar
kalamajan kaupunginosa
kalamajan museo
kalamajan talot
näyttely kalamajassa
tallinnan kalamaja
valokuva
valokuvanäyttely
5.9.2026 | Kulttuuri
Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa
Tarton kaupunki järjestää alkusyksyisin – tällä kertaa lauantaina 12.9. – vuosittaisen markkinatapahtuman, joka tunnetaan viroksi nimellä Maarjalaat eli suomeksi Maarjan … Lue lisää
4.9.2026 | Kulttuuri
Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa
Ruisleipä, tumma leipä, musta leipä tai yksinkertaisesti leib – rakkaalla virolaisella perusruoalla on monta nimeä ja lukemattomia reseptejä. Viron ulkomuseossa … Lue lisää
4.9.2026 | Kulttuuri
Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla
Baltian maiden suurinta muotoilujuhlaa Disainiöö-festivaalia vietetään 28.9.–4.10. Tallinnassa jo 21. kerran. Põhjalan tehdaskorttelin halleissa ja pihoilla järjestettävä tapahtuma ei keskity … Lue lisää
3.9.2026 | Kulttuuri
Pikk-kadun festivaali 2026
Tallinnan Vanhankaupungin Pikk-katu on yksi seudun pisimmistä ja eloisimmista. Se ulottuu sataman puoleisesta pohjoispäädystä eli Paksun Margareetan tornilta Toompean mäen … Lue lisää
2.9.2026 | Ravintolat
Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa
Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää
31.8.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
3.–6.9. Station Narva -festivaali, Narva Tarjolla monipuolinen valikoima musiikkia virolaisilta ja ulkomaisilta esiintyjiltä Narvan linnoituksen pihalla ja sataman Ro-Ro Clubissa, … Lue lisää
30.8.2026 | Kulttuuri
Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian
Sügisjazz on Jazzkaar-festivaalin syksyinen konserttisarja, joka järjestetään tänä vuonna 11.9.-14.10. Festivaali tuo viiteen virolaiskaupunkiin ja niiden kahdeksaan eri tapahtumasaliin viisi … Lue lisää
28.8.2026 | Kulttuuri
Kadriorgin valofestivaali
Syyskuun puolivälissä, kun illat ovat jo täysin pimeitä, Kadriorgin puisto Tallinnassa on jo kahden vuosikymmenen ajan täyttynyt valoista Valgus kõnnib … Lue lisää