TOTO esiintyy tänään Rakveressa – Elephants From Neptune on lämmittelybändinä
Teksti Timo Huttunen
Kuvat Press
Tänään tiistaina 2. elokuuta popin ja rockin megayhtye TOTO esiintyy Rakveren kaupungissa. Amerikkalainen bändi saapuu Viroon osana ”The Dogz of Oz” -maailmankiertuetta. Toton ohjelmistoon kuuluvat hitit ”Africa”, ”Rosanna”, ”Hold The Line” ja ”Stop Loving You”. Ne tullaan varmasti kuulemaan yhtyeen Viron konsertissa.
Rakveren konsertin toisena esiintyjänä on virolainen Elephants from Neptune -yhtye. Konserttiin on vielä saatavilla pääsylippuja.
Elephants From Neptunen laulaja ja kitaristi Robert Linna kertoi, että kaikki yhtyeen jäsenet ovat olleet TOTOn faneja lapsuudesta saakka. ”He ovat olleet meille esikuvia niin soittotekniikkansa puolesta kuin taiteellisestikin. Ja nyt saamme olla samalla lavalla näiden legendojen kanssa!”, Linna kertoi.
TOTO on edelleen yksi maailman menestyneimmistä bändeistä levy- ja konserttikiertuemyynnissä mitattuna. Yhtye on antanut suuren panoksen pop- ja rock-musiikin kehitykseen. Yhtyeen jäsenet ovat osallistuneet tuhansien albumien tekemiseen. Näihin nauhoituksiin kuuluu muun muassa Michael Jacksonin ”Thriller”-levy.
Monet nykyisetkin huippumuusikot käyttävät TOTOn kappaleita mittapuuna äänittäessään ja tuottaessaan omaa materiaaliaan. Yhtye edustaa legendaarista popkulttuuria. TOTO on yksi harvoista 70-luvun bändeistä, joka jatkaa musiikkitrendien muuttumisesta huolimatta menestyksekästä taivalta 45 vuotta yhtyeen perustamisen jälkeen.
Tänä vuonna Kumun taidemuseo juhlii 20-vuotisjuhlavuottaan. Pekka Vapaavuoren suunnitteleman, Viron kulmikkaimman näyttelyrakennuksen suuressa salissa kävijät ovat vuosien varrella saaneet nähdä … Lue lisää
24.7.2026 | Kulttuuri
Yöbasaari Narva-Jõesuussa
Rauhallinen merenranta- ja kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu muuttuu 1.8. kello 18 taianomaisen hämyisäksi iltamarkkina- ja festivaalialueeksi. Niin paikalliset kuin matkailijatkin voivat tuolloin … Lue lisää
24.7.2026 | Kulttuuri
Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa
Tallinnan Vanhaankaupunkiin on kesän alussa avattu uusi taidegalleria, jonka ensimmäinen näyttely on omistettu kautta aikojen yhdelle Viron tunnetuimmista taidegraafikoista. Vanhan … Lue lisää
23.7.2026 | Kulttuuri
Tartu Sumin 2026 -festivaali
Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki, ja sen myötä Tarton historiallisessa sydämessä eli vanhassakaupungissa järjestetään 1.–16. elokuuta Tartu Sumin -festivaali, jonka nimen … Lue lisää
22.7.2026 | Kulttuuri
Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana
Reilun viikon kuluttua eli 31.7.–2.8. Tallinn Rock Festival järjestetään – arvasit aivan oikein – nimensä mukaisesti Tallinnassa, Unibet Arenalla. Tämänkertainen … Lue lisää
22.7.2026 | Kulttuuri
Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla
Põltsamaan ehkä suosituin vientituote oli pitkään vahva sinappi. Jo ennen sen tuotannon ulkoistamista Latviaan samainen Orkla-konserniin kuuluva elintarviketehdas lakkautti vuonna … Lue lisää
21.7.2026 | Kulttuuri
Leigojärven musiikkifestivaali 2026
Etelä-Virossa, Otepään lähellä sijaitsee Leigojärvi, jonka vesille on rakennettu kaksi esiintymislavaa. Kerran vuodessa kesäisin siellä järjestettävän Leigon järvimusiikkifestivaalin ajankohta on … Lue lisää
20.7.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
22.7. Kadriorgin puiston vuosipäivä, Tallinna Tallinnan upein kaupunkipuistoalue lukuisine museoineen juhlistaa 308. merkkipäiväänsä. Iltapäivän ajaksi lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, … Lue lisää