Tuoretta tietoa Virosta
22.7.2025 | Kulttuuri

Tartossa juhlitaan vanhaakaupunkia

Teksti Stewart Johnson
Kuvat Mana Kaasik, Maanus Kullamaa, Tarton kaupunki

Tartossa juhlitaan vanhaakaupunkia

 

Yksi Tarton odotetuimmista tapahtumista alkaa tämän viikon lauantaina 26. heinäkuuta. Vanhakaupunki herää eloon musiikin, markkinoiden ja monien muiden ohjelmanumeroiden myötä. Festivaali alkaa ”Avoin vanhakaupunki” -päivällä, jolloin Rüütli-katu täyttyy lukuisista kojuista. Niistä kävijä voi ostaa mukaan käsitöitä, ruokaa, vaatteita, ja paljon muuta mielenkiintoista. Johanneksen kirkon edustalla on lava, jossa yleisölle tarjotaan musiikkia ja ohjelmanumeroita.

Ensimmäisenä päivänä järjestetään opastettuja kierroksia Johanneksen kirkossa. Siellä vierailijat voivat nauttia myös kupin kahvia ja kiivetä kirkon torniin ihailemaan Tarton vanhankaupungin kauniita näkymiä. Lisäksi tarjolla on opastettuja kierroksia kaupungin urheilutiloihin ja kuntopoluille Tarton olympiahistorian hengessä. Antoniuksen pihalla on koko päivän ajan hauskaa ohjelmaa ja esityksiä. Illan kruunaa Daniel Levin konsertti kello 19.00. Koko kahden viikon festivaalin ajan on luvassa monipuolisesti eri ohjelmaa, ja jokainen päivä tuo mukanaan jotakin uutta. Tapahtuma on rento ja sopii koko perheelle.

 

Daniel Levi

 

Tartolla on ollut historian saatossa monia nimiä, kuten Dorpat, Derpt ja Jürjev. Ensimmäinen pysyvä asutus alueella syntyi 400-luvulla, ja myöhemmin jokivarren kaupungista tuli merkittävä hansakaupunki. Se toimi myös muinaisen Liivinmaan uskonnollisena keskuksena. Vanhassakaupungissa on yhä nähtävissä keskiaikaisia raunioita näiltä ajoilta.

Nykyään Tarttoa pidetään Viron sivistyksen pääkaupunkina, sillä maan vanhin yliopisto sijaitsee siellä. Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf perusti opinahjon vuonna 1632. Kaupungin kehitys viimeisen 35 vuoden aikana on ollut uskomatonta, ja se on ehdoton käyntikohde jokaiselle, joka matkustaa Viroon. 

Tutustu Tartu sumin -festivaaliohjelmaan täältä. Kaupunkiin on helppo saapua autolla, bussilla, junalla, lentäen, pyörällä, jalan… tai vaikkapa veneellä!

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Etelä-Viro festivaalit konsertit tapahtumat tapahtumat Tartossa Tarton vanhakaupunki Tartu sumin vanhankaupungin festivaali

8.9.2026 | Kulttuuri

Elokuvia muodin maailmasta Tallinnassa ja Tartossa

Elokuvia muodin maailmasta Tallinnassa ja Tartossa

Muotiin sekä muotiteollisuuden ihmisiin ja ilmiöihin keskittyvä elokuvafestivaali MoeKunstiKino järjestetään taas lokakuussa Tallinnassa ja Tartossa. Jo kymmenenä vuonna tapahtuma on … Lue lisää

7.9.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

18.8.–18.9 Tallinn Fringe Festival, Tallinna Järjestyksessään kymmenennen komedia- ja viihdefestivaalin viimeinen kokonainen ohjelmaviikko tarjoaa kaupunkiin saapuville vieraille ja paikallisille runsaasti … Lue lisää

5.9.2026 | Kulttuuri

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Tarton kaupunki järjestää alkusyksyisin – tällä kertaa lauantaina 12.9. – vuosittaisen  markkinatapahtuman, joka tunnetaan viroksi nimellä Maarjalaat eli suomeksi Maarjan … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Ruisleipä, tumma leipä, musta leipä tai yksinkertaisesti leib – rakkaalla virolaisella perusruoalla on monta nimeä ja lukemattomia reseptejä. Viron ulkomuseossa … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Baltian maiden suurinta muotoilujuhlaa Disainiöö-festivaalia vietetään 28.9.–4.10. Tallinnassa jo 21. kerran. Põhjalan tehdaskorttelin halleissa ja pihoilla järjestettävä tapahtuma ei keskity … Lue lisää

3.9.2026 | Kulttuuri

Pikk-kadun festivaali 2026

Pikk-kadun festivaali 2026

Tallinnan Vanhankaupungin Pikk-katu on yksi seudun pisimmistä ja eloisimmista. Se ulottuu sataman puoleisesta pohjoispäädystä eli Paksun Margareetan tornilta Toompean mäen … Lue lisää

2.9.2026 | Ravintolat

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää

31.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

3.–6.9. Station Narva -festivaali, Narva Tarjolla monipuolinen valikoima musiikkia virolaisilta ja ulkomaisilta esiintyjiltä Narvan linnoituksen pihalla ja sataman Ro-Ro Clubissa, … Lue lisää