21.11.2018 | Viro
Verkkouutinen Tarton yliopiston tutkimus: Värskan mineraalivesi sopii nenäsuihkeisiin
Värskan mineraalivesitehtaalla aletaan todennäköisesti tehdä myös nenäsuihkeita.
Tarton yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan etelävirolaisen Värskan mineraalivesikaivoksen kuudennen porakaivon vettä voisi alkaa käyttää erilaisten ylempien hengitysteiden sairauksien oireiden lievittämisessä. Asiasta uutisoi muun muassa sanomalehti Postimees.
Juomakäyttöön kuudennen porakaivon vesi ei sovi. Tällä hetkellä vettä käytetään muun muassa Värskan kylpylässä erilaisten hoitojen yhteydessä.
595 metrin syvyydestä pumpattava vesi sopisi sellaisenaan esimerkiksi nuhan ja kurkkukivun hoidossa käytettäviin suihkeisiin.
Viron apteekeissa on myynnissä useita nenän huuhteluun käytettäviä suolavesisuihkeita, jotka on valmistettu merivedestä ja joita on sen takia pitänyt laimentaa ja puhdistaa. Tarton yliopiston tutkimuksen mukaan Värskan vesi on valmiiksi niin puhdasta, että se on heti käyttökelpoista.
Värskan kylpylän johtaja Vello Saar sanoo Postimees-lehden haastattelussa, että kylpylä haluaa aloittaa värskalaisvedestä tehtyjen nenä- ja kurkkusuihkeiden tuotannon.
Värskassa on porattu mineraalivettä vuodesta 1967 alkaen.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestamineraalivesi
mineraalivesikaivos
nenäsuihke
virolaiset mineraalivedet
Värska
värskan vesi
29.11.2025 | Viro
Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita
Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää
26.11.2025 | Viro
Valhe, emävalhe ja tilasto?
Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää
18.11.2025 | Viro
Kolmen kopla syksyisessä Narvassa
Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää
13.11.2025 | Viro
Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan
Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää
9.11.2025 | Viro
Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan
Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää
7.11.2025 | Viro
Näistä puhutaan
Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää
4.11.2025 | Viro
Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!
Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Viro
Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa
Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulunajan rauha … Lue lisää