Tuoretta tietoa Virosta
27.4.2020 | Kulttuuri

Tarton Vanemuine-teatteri aloittaa syyskauden 2020 lipunmyynnin – tulossa yksi suomalaisohjaus

Tarton Vanemuine-teatteri aloittaa syyskauden 2020 lipunmyynnin – tulossa yksi suomalaisohjausTarton Vanemuine-teatterissa ei ole keväällä 2020 enää esityksiä, mutta syyskauden toivotaan alkavan elokuussa.

Tarton Vanemuine-teatteri aloittaa 30. huhtikuuta syyskauden lipunmyynnin. Samalla se vahvisti, että koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan takia kaikki kevätkauden 2020 esitykset perutaan. 

Uuden teatterikauden toivotaan alkavan elokuussa. Toisin kuin tavallisesti, Vanemuine ei julista koko syyskauden ja kevään 2021 ohjelmistoa, vaan pelkästään syksyn 2020 tarjonnan. 

Syksyn ensi-iltoihin kuuluu muun muassa musikaali Nunnia ja konnia, jonka ohjaa Tarttoon suomalainen Samuel Harjanne. Musikaalin ensi-ilta on 28. marraskuuta. 

Vanemuine-teatteri on mukana pohjoismaisten kulttuuritoimijoiden toivon valaistus -yhteistyössä, jolla halutaan ilmaista tukea koronavirusta vastaan taisteleville. 

 

Virolaista kulttuuria

Virolaiseen kulttuurielämään voit tutustua The Baltic Guiden laajan kulttuurijuttujen arkiston kautta. Sieltä löydät vinkkejä muun muassa virtuaalisiin kulttuurielämyksiin poikkeustilan aikana. 

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Vanemuine

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
eckerö line korona koronatilanne viro koronavirus viro korona laivoilla tallink korona teatteri vanemuine viking line korona viron koronatilanne

20.5.2025 | Kulttuuri

Kevättä rinnassa –

Kevättä rinnassa –

Siinä missä suurin osa pohjoisesta pallonpuoliskosta juhlii jo kesän saapumista, Virossa nautitaan yhä kevään heräämisestä. Mutta hyvää kannattaa odottaa. … Lue lisää

20.5.2025 | Kulttuuri

Elämysnäyttely Da Vinci Genius on kerännyt jo yli 10 000 kävijää

Elämysnäyttely Da Vinci Genius on kerännyt jo yli 10 000 kävijää

Tallinnan Telliskivessä avattu elämysnäyttely Da Vinci Genius on saavuttanut lyhyessä ajassa suuren suosion. Huhtikuun lopussa avattu näyttely on tähän … Lue lisää

19.5.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

9.5.–30.6.UKUfest 2025, Tallinna Viron ensimmäinen nykyaikaiseen ukrainalaiseen taiteeseen keskittyvä festivaali osoittaa tukea maalle, joka jatkaa taistelua olemassaolonsa puolesta. UKUfest … Lue lisää

18.5.2025 | Vapaa-aika

Lemmikin kanssa museoon

Lemmikin kanssa museoon

Joskus vanhemmat vievät lapsensa museoon, toisinaan lapset vievät vanhempansa. Tällä kertaa voit viedä museoon lemmikkisi. Tai vaikka molemmat, jos … Lue lisää

17.5.2025 | Kulttuuri

camera icon8
Mariupolin piirityksen viimeiset taistelijat –

Mariupolin piirityksen viimeiset taistelijat –

Krullin korttelin pajasalissa avattiin eilen perjantaina 16. toukokuuta uusi Ukrainan sodasta ja Mariupolin piirityksestä kertova näyttely. Näyttely Urheuden kasvot. … Lue lisää

16.5.2025 | Kulttuuri

Mozartin Taikahuilu Viron kansallisoopperassa

Mozartin Taikahuilu Viron kansallisoopperassa

Taikahuilu on Wolfgang Amadeus Mozartin viimeiseksi jäänyt ooppera. Sen maailmanensi-ilta oli vuonna 1791, ja siitä lähtien sitä on yleisesti … Lue lisää

16.5.2025 | Kulttuuri

Poimi kesän menovinkit

Poimi kesän menovinkit

2.–11.5. Kahvila- ja ravintolaviikko UMA MEKK Kahvila- ja ravintolaviikko UMA MEKK esittelee etelävirolaisen keittiön antimia. Tapahtuman aikana kahvilat ja … Lue lisää

15.5.2025 | Ostokset

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Virossa ei kesäkuukausina ole koskaan hiljaista, sillä juhlia, festivaaleja, konsertteja ja muita tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Tänä vuonna kolme odotetuimpiin … Lue lisää