Meksikolainen jauhelihakeitto oli sopivan tulinen.
Hieman Tarton keskikaupungin ulkopuolella, Etelä-Viron suurimman ostos- ja vapaa-ajanviettokeskuksen, Lõunakeskuksen vieressä on Michelin-oppaaseen suosituksen saanut Restoran Fii. Ravintola toimii Hotell Sophian yhteydessä.
Sisään astuessa ei uskoisi tulleensa palkittuun ruokapaikkaan. Toisessa kerroksessa sijaitseva sali on suhteellisen pieni ja sisustettu vaatimattomasti. Näkymä suurista ikkunoista on alueelle, jossa on toimistoja ja varastoja.
Paikka on lounasaikaan yllättävän täynnä. Ruokailijoina näyttää olevan tavallisia toimistotyöntekijöitä. Palvelu on mutkatonta, gourmetravintoloita usein vaivaava pönötys on poissa. Syy Fiin suosioon selviää nopeasti. Ravintolan hintataso on poikkeuksellisen edullinen. Lounasannokset maksavat tavallisesti alle kymmenen euroa ja valikoima on kiitettävän laaja.
Lounaaksi nautitut meksikolainen jauhelihakeitto ja BBQ-ribsit coleslaw-salaatin kera olivat onnistuneita ja maukkaita, mutta wow-elämystä niistä ei kuitenkaan saanut. Ruoan hintalaatusuhde on kuitenkin erittäin hyvä.
Iltaisin Fii tarjoaa esimerkiksi viiden ruokalajin maisteluillallisen valittuine viineineen 95 euron hintaan.
Ravintolalla on myös kaksi erilaista kolmen ruokalajin jouluillallista, joita aletaan tarjota 20. marraskuuta. Joulumenun hinta 32 euroa ihmiseltä. Illallisen ennakkotilausaika on 48 tuntia ja minimimäärä osallistujia on kuusi. Kaikki ruoat voidaan muokata myös kasvissyöjille ja vegaaneille.
Yhdeksän uutta ravintolaa nousi MICHELIN-listalle, joista yksi palkittiin MICHELINin vihreällä tähdellä kestävän gastronomian edistämisestä ja yksi Bib Gourmandilla. MICHELIN … Lue lisää
6.6.2025 | Ravintolat
5
Lähde ravintolamatkalle maakuntiin
Kartanon tunnelmaa ja aatelismaisia herkkuja Muhussa Pädasten kartanon korkeakattoisesta herraintalosta löytyy kartanoravintola Alexander. Vuonna 2024 ravintola sijoittui Falstaffin ravintolaoppaassa … Lue lisää
5.6.2025 | Ravintolat
Ikoninen amerikkalainen pizzaketju on Virossa
Domino’s Pizza avasi ensimmäisen ja vielä ainoan ravintolansa Tallinnaan vuoden 2023 lopussa. Amerikkalaista pizzaa saa Mustamäe Keskuksesta. Pizzeriassa voi … Lue lisää
3.6.2025 | Ravintolat
Pärnussa grillataan olan takaa tulevana viikonloppuna
Pärnussa nautitaan grilliruoasta tulevana viikonloppuna 6.–7. kesäkuuta, kun noin 300 ruokamyyjää saapuu valmistamaan parhaita grilliruokiaan jopa 50 000 kävijälle. … Lue lisää
26.5.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Laulun iloa ja suomalaista tunnelmaa Tallinnan sydämessä
Tallinnan vanhankaupungin vilkkaimmalla kävelykadulla sijaitseva Helsinki Karaoke Baar on vakiinnuttanut asemansa suosittuna illanviettopaikkana erityisesti suomalaismatkailijoiden keskuudessa. Lavalle nousee iltaisin … Lue lisää
23.5.2025 | Ravintolat
Italian herkkuja yli 30 vuotta eikä suotta
Italialainen ravintola Controvento on toiminut samassa rakennuksessa Tallinnan vanhankaupungin sydämessä jo yli 30 vuotta. Paikka on onnistunut säilyttämään korkean … Lue lisää
22.5.2025 | Viro
Katuruokafestivaali Tallinnassa
Viidettä kertaa järjestettävällä Toidutänavad -ruokafestivaalilla kävijöitä odottaa puoli kilometriä katuruokaa, juomia ja viihdettä. Toukokuun lopussa tapahtuma saapuu Tallinnan vanhan … Lue lisää
19.5.2025 | Mainos | Ravintolat
6
Mainos Yhden perheen kahvilat Tallinnassa – vehreyden ja historian syleilyssä
Tallinna kätkee sisäänsä monia viihtyisiä ja perheystävällisiä kahviloita, jotka yhdistävät kauniin luonnon, historiallisen miljöön ja maukkaan ruoan. Näitä paikkoja … Lue lisää