Tuoretta tietoa Virosta
9.4.2026 | Kulttuuri

Tarton keskusta uudistuu – pikkuhiljaa

Teksti Timo Raussi

Kuvat Tarton kaupunki / 3+1 arhitektid

Tarton keskusta uudistuu – pikkuhiljaaSiuru-kulttuurikeskus ja oikealla Küüni-kävelykatu. Joen puoleiseen talon ylimpään kerrokseen tulee näköalaravintola.

 

Viime kesänä uutisoimme Tarttoon, Kaubamaja-ostoskeskuksen ja Vanhankaupungin väliseen Keskuspuistoon rakennettavan suuren Siuru-kulttuurikeskuksen asemakaavahyväksynnästä. Moderniin Siuruun tulevat uudet tilat Tarton taidemuseolle ja kaupunginkirjastolle, kolme erisuuruista konsertti-, näyttely- ja tapahtumasalia, kaksi elokuvateatterin salia, kirjakauppa, kaksi suurempaa kahvila-ravintolaa sekä kirjaston yhteyteen koko joukko erilaisia harrastus-, ryhmätyö- ja studiotiloja.

Siurun ja Emajõen rantaa myötäilevän kevyen liikenteen väylän välissä nykyisin kulkeva nelikaistainen Vabaduse puiestee -katu kavennetaan ja rauhoitetaan kulttuurikeskuksen kohdalta kaksikaistaiseksi pihakatumaiseksi alueeksi, jolla on mahdollista jopa järjestää erilaisia ulkoilma- ja kaupunkitapahtumia esiintymislavoineen. Siurun kummallekin kyljelle luodaan suorat jalankulkuyhteydet Küüni-kävelykadulta joen rantaan, johon rakennetaan myös jokiristeilylaivojen uudet laiturit.

 

 

Küüni-katua reunustavassa Keskuspuistossa on todella pitkään ollut lapsiperheiden riemuksi leikkikenttä kiipeilytelineineen ja karuselleineen. Puisto ei katoa kokonaan Siurun alle, vaan noin puolet siitä jää jatkossakin viheralueeksi, johon tehdään talon valmistuttua myös uusi leikkialue. Noin puolitoista vuotta kestävien arkeologisten tutkimusten ja sen jälkeen pari vuotta kestävien rakennustöiden ajaksi Tarton kaupunki siirtää kuitenkin leikkikentän läheiseen, Kaubamajan ja Vanemuine-teatterin väliseen korttelipuistoon.

 

Miksi vielä viivytys eli kaivaukset?

Tartto eli muinaiselta nimeltään Dorpat on vanha kaupunki. Sen alueella on ihmisasutusta ollut jo kauan ennen yliopiston perustamista vuonna 1632, linnoituskaupungin valloitustaistelua vuonna 1224 ja jo ennen ensimmäisiä kirjallisia merkintöjä vuonna 1030. Nykyisen Tarton tähtitornin paikalla tiedetään sijainneen muinainen maalinnoitus jo noin vuonna 700, joten Siurunkin tontilla maakerrosten uumenissa voi piillä hyvin monenlaisia arkeologisia löydöksiä. Tätä ovat myös esitutkimukset jo todentaneet – olihan Tartto ja sen halki virtaava Emajõgi keskiajalla tärkeä kaupankäyntireitti läntisen Euroopan hansakaupunkien ja idässä Novgorodin välillä.

Tarton historiaan kuuluu myös massiivinen tulipalo, joka vuoden 1775 kesällä – vain kahta päivää juhannuksenvieton jälkeen – tuhosi muutamassa tunnissa kaksi kolmasosaa tuolloin vielä puutalovaltaisesta kaupungista. Liekkimereksi syttyi 290 asuintaloa ja kauppaa, kaksi siltaa sekä myös vuonna 1730 Raatihuoneentorille tuolloin vielä puisena pystytetty raatihuoneen talo. Näyttely aiheesta sijaitsee erikoisessa joskin loogisessa paikassa eli Rüütli-kadulla toimivan Olympia- ja urheilumuseon kellarissa. Historiankirjojen mukaan suurpalon syttymiskohta kun oli museotalon seinän takana – mitä arvattavimmin tuolloisessa viinanpolttokeittiössä.

Siuruun liittyviä tietoja, kuvia ja uutisia varten Tarton kaupunki on tehnyt nettiin vironkielisen teemasivuston, johon voit tutustua täällä. Mutta millaisia kulttuuri- tai perheloman nähtävyyksiä ja aktiviteetteja Tartto matkailijoille tarjoaa jo ennen Siurun valmistumista? Tuoreimpiin kaupunkia koskeviin The Baltic Guiden artikkeleihin ja uutisiin pääset tästä

 

Siuruun tuleva Tarton kaupunginkirjasto on valoisa ja avara, mutta sisältää myös paljon harraste-, studio- ja ryhmätyötiloja.


 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Emajõgi historia kulttuurikeskus nähtävyydet Siuru taidemuseo tartto urheilumuseo

4.7.2026 | Vapaa-aika

Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.

Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.

Nykypäivän virolaista maaseutuelämää ja ruoantuotantoa esittelevä Avoimien maatilojen päivä (Avatud Talude Päev) järjestetään tänä vuonna 25.–26.7. Tapahtumaan osallistuu peräti 308 … Lue lisää

3.7.2026 | Kulttuuri

Keskiaikapäivät Tallinnassa

Keskiaikapäivät Tallinnassa

Kolõvan, Lindanise, Reval… Nämä ovat kolme Tallinnan kaupungin vanhakantaista nimeä. Viralliset kaupunkioikeudet nykyinen Tallinna eli silloinen Reval sai vuonna 1248. … Lue lisää

3.7.2026 | Kulttuuri

Kansainvälisiä vanhan musiikin esittäjiä Viljandissa

Kansainvälisiä vanhan musiikin esittäjiä Viljandissa

Keskiaikaista hengellisyyttä kokeakseen ei tänäkään kesänä tarvitse matkata tuhansien kilometrien päähän. Vuonna 1283 kaupunkioikeudet saanut Viljandi on linnanraunioineen, mukulakivikatuineen ja … Lue lisää

2.7.2026 | Kulttuuri

Tallinnan meripäivät 2026

Tallinnan meripäivät 2026

Tallinnan meripäivät on yksi Viron suurimmista merta juhlistavista tapahtumista, ja päivien tämänvuotinen iskulause on ”Suvemelu sildumiskoht” eli “Kesätunnelmien ankkuripaikka”. Kolmen … Lue lisää

1.7.2026 | Kulttuuri

KiKuMu-festivaali on täällä taas!

KiKuMu-festivaali on täällä taas!

Yksi Viron uusimmista kesäfestivaaleista, toista kertaa 9.–12.7. järjestettävä KiKuMu muuttaa historiallisen Jänedan kartanon neljän päivän mittaiseksi musiikin, nykytaiteen ja elokuvan … Lue lisää

30.6.2026 | Kulttuuri

Haapsalu ja Valkeiden öiden musiikkifestivaali

Haapsalu ja Valkeiden öiden musiikkifestivaali

Merenrantakaupunki Haapsalu juhlistaa joka kesä Viron kuuluisia valkeita öitä neljän päivän mittaisella konserttifestivaalilla, joka järjestetään yksissä maan tunnelmallisimmista ja historiallisimmista … Lue lisää

29.6.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.6.–27.9. Alice ja miljoona kukan maa, Taagepera Taageperan linnan pihamaille on istutettu mielikuvituksen rajoja hipova kesäkukkapuisto.   21.6.–27.9. Lomatehdas-näyttely, Pärnu … Lue lisää

28.6.2026 | Kulttuuri

Juu Jääb -festivaali 2026: 30 vuotta kulttuuria saarella

Juu Jääb -festivaali 2026: 30 vuotta kulttuuria saarella

“Juu Jääb” on musiikkifestivaali, joka viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhliaan. Tapahtuma tarjoilee jazzia ja nykymusiikkia sekä paikallisia perinteitä, ruokakulttuuria ja paljon … Lue lisää