21.11.2022 | Kulttuuri
Tanssia, näyttelyitä, performansseja, taideopetusta, tiedettä…
Uudessa kulttuurikeskuksessa saa elämyksiä kaikille aisteille.
Teksti Mark Taylor
Kuva Andrei Chertkov
Artiumin rakennus on ehdolla Viron tämän vuoden arkkitehtuuripalkinnon saajaksi.
Noin kahdeksan kilometrin päässä Tallinnan keskustasta sijaitseva Viimsin kulttuurikeskus Artium tarjoaa elämyksiä kaiken ikäisille ja kaikille aisteille.Viimsi Artium avattiin elokuussa.
Jo pelkkä 16 miljoonaa euroa maksanut rakennus on näkemisen arvoinen. ”Rakennus on erittäin hyvässä sopusoinnussa ympäröivän luonnon kanssa. Jo sisääntuloaulassa voi havaita miten eri materiaalit sopivat yhteen luonnon kanssa”, sanoo pääsuunnittelija Kristiina Reidolv.
Rakennus on ehdolla Viron tämän vuoden arkkitehtuuripalkinnon saajaksi.
Viimsi Artiumin tarjonta on hyvin monipuolista. Rakennuksessa tehdään ja nähdään muun muassa tanssia, näyttelyitä, performansseja, taideopetusta ja tiedettä.
Rakennuksen näyttämö voidaan jakaa kolmeen eri osaan. Kristiina Reidolvin mukaan se avautuu kuin ”Sveitsin armeijan linkkuveitsi” eli moneen eri suuntaan ja moneen käyttötarkoitukseen. Nähtävää, kuultavaa ja koettavaa riittää jokaiseen makuun. Tulevien viikkojen kohokohta on Nicole Beutlerin teos ”8: Metamorphosis”, joka esitetään 25. ja 26.11.
Artiumissa toimii lisäksi taidekoulu, musiikkiopisto ja tiedekoulu.
Viimsi Artium,
Randvere tee 20, Viimsi.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheesta8: Metamorphosis
Artium
kulttuurikeskus
näyttely
performanssi
tiede
viimsi
7.12.2023 | Ostokset
6
Juhli talvea Etelä-Virossa – Viikonloppuna Võrun talvifestivaali
Pääset joulun juhlatunnelmaan ensi viikonloppuna (8.–9.12.), jolloin järjestetään seitsemättä kertaa Võrun Talvifestivaali. Festivaali kokoaa yhteen lumoavat Võrun joulumarkkinat ja … Lue lisää
6.12.2023 | Kulttuuri
Wienin filharmonian Straussin orkesteri palaa Viroon
Wienin filharmonian Straussin orkesteri palaa taas Viroon joulukiertueen merkeissä. Orkesterilla on yhteensä 5 konserttia ympäri Viroa 7.–10.12. Wienin filharmonian … Lue lisää
6.12.2023 | Kulttuuri
6
Nigulisten museon keskiaikaisia aarteita ei väsy ihastelemasta – uusi lasihissi vie esteettömästi ylös huipulle
Nigulisten museon perusnäyttely koostuu myöhäiskeskiaikaisista alttarikaapeista ja kirkollisista puuveistoksista. Näiden lisäksi seinillä roikkuu komeita aateliskilpiä ja epitafeja sekä Bernt … Lue lisää
4.12.2023 | Kulttuuri
Daniel Herskendal yllätti yleisön musiikillaan
Norjalainen jazzmuusikko Daniel Herskendal oli sunnuntaina konsertoimassa ensi kertaa Virossa. Jazzkaar kutsui multi-instrumentalistin konsertoimaan Nigulisten upeaan kirkkosaliin. Konsertti ”Call … Lue lisää
4.12.2023 | Ravintolat
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
29.11.–15.12. Joulujazz -festivaali, Tallinna, Tartto, Pärnu 1.12.–6.1. Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1. Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1. Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12. … Lue lisää
3.12.2023 | Kulttuuri
Nuorten mielenterveysongelmista kertova elokuva saa ensi-iltansa Tallinnassa
Palkitun virolaisen lyhytelokuvan ”Obsession” kotimainen ensi-ilta on 12.12. Tallinnan elokuvamuseossa. Lippuja nuorten mielenterveyttä käsittelevän elokuvan ensi-iltaan ja ensi-iltajuhlaan voi … Lue lisää
1.12.2023 | Kulttuuri
Joulujazzeilla luvassa upeita keikkoja kansainvälisiltä ja kotimaisilta artisteilta
Joulujazz -festivaalin avajaiskonsertti pidettiin keskiviikkona 29.11. Kumun taidemuseossa Tallinnassa. Kansainvälinen musiikkifestivaali kerää taas Viroon lahjakkaita muusikoita ympäri maailmaa. Jazzkaar … Lue lisää
30.11.2023 | Ostokset
Tarton joulukaupunki kutsuu virittäytymään joulun tunnelmaan
Ensimmäisenä adventtina 3.12. avataan Tarton joulukaupunki, joka on avoinna aina 7.1.2024 saakka. Jouluvalojen tuikkeessa uusissa lasipaviljongeissa tarjoillaan höyryävän kuumaa … Lue lisää