Tuoretta tietoa Virosta
21.11.2018 | Kulttuuri

Talvista kulttuuria mielelle ja ruumiille

Talvista kulttuuria  mielelle ja ruumiilleIDeeJazz-tapahtuma svengaa Tartossa joulukuun alussa.

Tartto tunnetaan kaupunkina, jossa on aina tarjolla kulttuuria sekä mielelle että ruumiille.

Emajoen Ateenan talvessa voi 16.11.–2.12. osallistua muun muassa Pimeiden öiden filmifestivaaliin (Pimedate Ööde Filmifestival PÖFF).

Huomattavaksi elokuva-alan tapahtumaksi kasvaneen PÖFF:in suurimmat tapahtumat ovat Tallinnan elokuvateattereissa, mutta ohjelmasta riittää myös Tarttoon. Leffoja nähdään Cinamonissa ja Athena-keskuksessa.

Kun elokuvat on katsottu, voi siirtyä jazziin. Kahdeksas kansainvälinen jazz- ja rytmimusiikin festivaali IDeeJazz 9.–11.12. tuo Tarttoon jazz-taitureita muun muassa Suomesta, Turkista ja Latviasta. Konsertteja on esimerkiksi Viron kansallismuseossa.

 

Loppuvuodesta voi vielä alkaa kohentaa peruskuntoa 17. helmikuuta 2019 hiihdettävään talviurheilun klassikkoon Tarton maratoniin.

Virolaisen talviurheilun laulujuhliksi kutsuttu tapahtuma järjestetään nyt 45. kerran – jos vain sää niin suo.

Tapahtuma on yksi maailman suurimmista hiihtotapahtumista, jossa perusmatka on 63 kilometriä. Vaikka tapahtuman nimi on Tarton maraton, hiihtotaival alkaa Viron talvipääkaupungista Otepäältä.

63 kilometrin kisan lisäksi ohjelmassa on monia muita lyhyempiä kisamatkoja. 

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Rasaa Etten 

 

Lue lisää samasta aiheesta
hiihtokilpailu hiihtomaraton ideejazz Otepää pimeiden öiden filmifestivaali pöff tarton maraton

10.6.2026 | Kulttuuri

Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa

Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa

Pärnun nykytaiteen museossa on tänä kesänä eli 6.9. asti esillä kansainvälisen alastontaiteen näyttelysarjan töitä jo 33. kerran. “Mies & Nainen”-näyttelyn … Lue lisää

9.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Jos veikkaat Tallinnan vanhimman museon sijaitsevan Vanhassakaupungissa, niin arvaapa uusiksi. Titteli kuuluu nimittäin Kadriorgissa, presidentinlinnan ja Kumun naapurustossa sijaitsevalle Pietari … Lue lisää

8.6.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

10.–12.6. Estonian Fashion Festival, Viljandi ja Tartto Viron suurin kestävää kehitystä ja järkeviä kulutustottumuksia huomioivalle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Keskiviikkoinen … Lue lisää

7.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali järjestetään tänä kesänä jo 21. kerran. Vuonna 2006 perustettu tapahtuma on omistettu kitaramusiikin lukuisille eri tyylisuunnille, ja sen … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Tartto muuttuu taas kansainväliseksi katutaiteen keskukseksi, kun Emajõen Ateenaksikin kutsutussa yliopistokaupungissa järjestetään 11.–14.6. Stencibility-festivaali. Vuonna 2010 alkunsa saanut tapahtuma on … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival on Viron suurin kestävälle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Tänä vuonna EFF jalkautuu 10.–12.6. Viljandiin ja Tarttoon. Kiinnostus … Lue lisää

4.6.2026 | Kulttuuri

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Tänä kesänä Tallinnan Kadriorgin puistossa kävellessä voi ilahtua nähdessään Akseli Gallen-Kallelan teoksen Kevät liehumassa puiston lipuissa. Kadriorgin museossa on avoinna … Lue lisää

3.6.2026 | Kulttuuri

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon on yksi 2000-luvun alun yhdysvaltalaisen musiikkikentän merkittävimmistä yhtyeistä. Virossa yhtye esiintyy ensimmäistä kertaa 14.6. Tallinnan Unibet Arena … Lue lisää