3.3.2018 | Viro
Verkkouutinen Tallinnan yliopisto lopettaa suomen kielen opettamisen pääaineena
Tallinnan yliopisto supistaa ensi syksystä lähtien suomen kielen ja kulttuurin opiskelun mahdollisuuksia.
Ensi syksystä lähtien Tallinnan yliopiston suomen kielen ja kulttuurin oppiaineeseen ei enää oteta pääaineopiskelijoita, uutisoi Viron yleisradioyhtiö ERR.
Perusteena pääaineopintojen lopettamiselle on uutisen mukaan säästö. Suomen kielen ja kulttuurin oppiaineessa Tallinnan yliopistossa työskentelee kolme ihmistä. Opetustyön lisäksi henkilökunnalla pitäisi olla aikaa myös tutkimus- ja kehitystyölle, mutta pienessä yksikössä tämä ei ole ollut mahdollista. Yliopisto haluaa panostaa niihin yksiköihin, joissa on riittävästi resursseja tutkimukseen ja kehittämiseen.
ERR:n uutisen mukaan Viron suomen kielen opettajien seura on huolissaan päätöksestä. Seuran puheenjohtajan mukaan suomen kielen opettajia ei tule maahan lisää ja nykyiset suomen kielen opettajat alkavat ikääntyä ja heidän työmääränsä kasvaa.
Tallinnan yliopiston Priit Reiska ja Tõnu Viik muistuttavat Postimees-lehden haastattelussa, että oppiainetta ei suinkaan olla kokonaan sulkemassa: suomen kielen opettaminen sivuaineena jatkuu.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestaopiskelu
pääaine
sivuaine
sivuaineopinnot
suomen kielen opiskelu
suomen kieli virossa
suomen opettaja
tallinnan yliopisto
29.11.2025 | Viro
Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita
Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää
26.11.2025 | Viro
Valhe, emävalhe ja tilasto?
Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää
18.11.2025 | Viro
Kolmen kopla syksyisessä Narvassa
Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää
13.11.2025 | Viro
Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan
Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää
9.11.2025 | Viro
Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan
Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää
7.11.2025 | Viro
Näistä puhutaan
Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää
4.11.2025 | Viro
Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!
Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Viro
Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa
Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulunajan rauha … Lue lisää