Tuoretta tietoa Virosta
1.8.2022 | Kulttuuri

Tallinnan XVIII kamarimusiikkifestivaalilla soi ranskalaisen virtuoosin Grégoire Blancin käsissä eksoottinen theremin

Tallinnan XVIII kamarimusiikkifestivaalilla soi ranskalaisen virtuoosin Grégoire Blancin käsissä eksoottinen thereminGrégoire Blanc ja Hans Christian Aavik.

 

21.–28. elokuuta järjestettävän XVIII Tallinnan kamarimusiikkifestivaalin teemana on tänä vuonna ”Helimaagia” eli sävelen taika. Yleisölle esitetään kahdeksan eri teemakonserttia. Harvinaisten soittimien eli thereminin ja waterphonen yhdistäminen tuttujen instrumenttien kanssa luo ainutlaatuisen tunnelman.

Ensimmäistä kertaa Virossa esiintyvä Grégoire Blanc on tällä hetkellä yksi maailman arvostetuimmista thereminin soittajista. Hänen ”Kuunvalo”-esitystään on katsottu YouTubessa lähes viisi miljoonaa kertaa. 

Gaalakonsertissa Grégoire Blanc ja festivaalin kamariorkesteri esittävät Galina Grigorjevan teoksen ”Rukous”. Tämä on ensimmäinen kerta Baltiassa, kun harvinaista instrumenttia soitetaan yhdessä orkesterin kanssa.

Festivaalilla kuullaan muitakin huippu​​esiintyjiä. Tapahtumassa soittavat muun muassa suomalainen huippupianisti Henri Sigfrdsson, viulisti Hans Christian Aavik ja hiljattain kansainvälisesti palkittu sellisti Marcel Johannes Kits. Esiintyjinä on myös arvostettuja puhallinsoittajia, kuten huilisti Heili Rosin ja fagotin soittaja Etienne Boudreault Kanadasta.

”Kun suunnittelin tämän vuoden festivaalia, halusin tarjota kuulijoille ohjelman, joka vie ajatukset pois ympärillämme olevasta aineellisesta arjesta. Sanalla ’taika’ oli erityinen merkitys, mutta kun on kyse vihjailevasta ääniteoksesta, inspiroivasta esiintyjästä tai erityisestä konserttitunnelmasta, voi syntyä sävelen taikuutta”, kertoo festivaalin taiteellinen johtaja Maano Männi.

Kamarimusiikkifestivaalin avauskonsertissa ”Ranskalaiset värit” Mustpeade majassa 21. elokuuta, pääsee yleisö kuulemaan kansainvälisille lavoille nousseen nuoren mezzosopraanon Tuuri Deden laulua.

22. elokuuta ”Cesar Franck – 100 % pure adrenalin” -konsertissa kuullaan romanttisen säveltäjän rakastettuja teoksia.

23. elokuuta ”Festivali salong” tarjoaa tunnelmia niin menneisyydestä ja nykyisyydestäkin.

Mikaelin kirkossa 24. elokuuta kuullaan myöhäisillan kynttiläkonsertissa ”Meditaatio” ensiesityksenä festivaalin tilausteos, Galina Grigorjevan ”Fata morgana” waterphonelle ja kahdelle sellolle.

Jos ”Festivali salong” on varsin viihteellinen esitys, niin 25. elokuuta konsertti ”Aegade lõpust” eli aikojen lopusta on yhtenäinen kokonaisuus. Konsertissa kuullaan Messiaenin ”Aikojen lopun kvartetto”, jonka esittää yksi Viron arvostetuimmista kamariyhtyeistä Trio´95 ja espanjalainen klarinetisti Eneko Iriarte

”Folk klassikas” 26. elokuuta tuo kuulijoille jännittäviä äänimaisemia klassikoista, alkuperäiskansojen kansanperinteestä sekä kylämiljööstä.

”Perhekonsertti” on Hopnerin talossa 27. elokuuta. Ennakkoluulottoman ohjelman tekijä on pianisti Marite Männi.

”Helimaagia” -gaalakonsertissa 28. elokuuta festivaaliyleisö pääsee kuuntelemaan maagista instrumenttia. Grégoire Blanc soittaa thereminiä Johanneksen kirkossa (Jaani kirik) ja Hans Christian Aavik soittaa viulua. Solisteja säestää festivaalin kamariorkesteri. Konserttimestarina toimii festivaalin taiteellinen johtaja viulisti Maano Männi.

”Helimaagia” -festivaali muistaa myös Ukrainaa. ”Folk klassikas” -konsertissa Kiovan Mozart-orkesterin pääviulisti Olga Sheleshkova esittää Miroslav Skorykun teoksen ”Karpaattien rapsodia”. ”Aegade lõpust” -konsertissa Trio´95 esittää ukrainalaisen Valentin Silvestrovin teoksen ”Fugitive visions of Mozart”.

Lisätietoa tapahtumasta saa festivaalin kotisivulta.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
festivaali Helimaagia kamarimusiikki konsertti theremin ukraina waterphone XVIII Tallinna Kammermuusika Festival

3.9.2026 | Kulttuuri

Pikk-kadun festivaali 2026

Pikk-kadun festivaali 2026

Tallinnan Vanhankaupungin Pikk-katu on yksi seudun pisimmistä ja eloisimmista. Se ulottuu sataman puoleisesta pohjoispäädystä eli Paksun Margareetan tornilta Toompean mäen … Lue lisää

2.9.2026 | Ravintolat

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää

31.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

3.–6.9. Station Narva -festivaali, Narva Tarjolla monipuolinen valikoima musiikkia virolaisilta ja ulkomaisilta esiintyjiltä Narvan linnoituksen pihalla ja sataman Ro-Ro Clubissa, … Lue lisää

30.8.2026 | Kulttuuri

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Sügisjazz on Jazzkaar-festivaalin syksyinen konserttisarja, joka järjestetään tänä vuonna 11.9.-14.10. Festivaali tuo viiteen virolaiskaupunkiin ja niiden kahdeksaan eri tapahtumasaliin viisi … Lue lisää

28.8.2026 | Kulttuuri

Kadriorgin valofestivaali 

Kadriorgin valofestivaali 

Syyskuun puolivälissä, kun illat ovat jo täysin pimeitä, Kadriorgin puisto Tallinnassa on jo kahden vuosikymmenen ajan täyttynyt valoista Valgus kõnnib … Lue lisää

27.8.2026 | Kulttuuri

Armin van Buuren jälleen Virossa

Armin van Buuren jälleen Virossa

Grammy-palkittu DJ Armin van Buuren palaa Viroon 5.9. esiintyäkseen kautta aikain maassa kolmatta kertaa. Konserttipaikkana on Tallinnan laululava. Kaupunkiin saapuva … Lue lisää

27.8.2026 | Kulttuuri

Syyssesonki käyntiin Viron ruokakuun merkeissä

Syyssesonki käyntiin Viron ruokakuun merkeissä

Syyskuu on Virossa puutarhojen ja viljelysmaiden satokauden myötä valtakunnallinen ruokakuu. Eri puolilla maata järjestetään lukuisia ruokafestivaaleja, markkinoita ja sadonkorjuutapahtumia, joihin … Lue lisää

26.8.2026 | Kulttuuri

Itämeripäivän ohjelmaa Virossa

Itämeripäivän ohjelmaa Virossa

Huomenna 27.8. vietetään Itämeripäivää. Virossa päivän ohjelmaan voi pääosin osallistua Tallinnan satamassa, Viron merimuseossa ja Viimsin ulkomuseossa – tai vaikkapa … Lue lisää