Tuoretta tietoa Virosta
25.8.2024 | Kulttuuri

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali on alkanut

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Kaupo Kikkas, © Diana Unt Photography

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali on alkanut

 

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali juhlii tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan ja juhlavuoden teemana on brittiläinen musiikki. Festivaalin aikana 24.–30. elokuuta on luvassa kahdeksan konserttia, joista osa sisältää täysin uusia kamarimusiikkiteoksia. Konsertit pidetään Tallinnan upeimmissa konserttisaleissa, kuten Mustapäiden talossa, Tallinnan Raatihuoneella ja Pyhän Mikaelin kirkossa.

Festivaalin tämän vuoden teema, ”Brittiläiset maisemat”, ammentaa inspiraationsa brittiläisten säveltäjien teoksista ja siitä, että monet virolaiset huippumuusikot ovat kouluttautuneet Isossa-Britanniassa. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii Viron kansainvälisesti tunnetuin viulisti Anna-Liisa Bezrodny. Residenssisäveltäjänä on Lauri Jõeleht, ja tapahtuman järjestää Pille Lillin musiikkisäätiö PLMF.

Esiintyjäkaartiin kuuluu kansainvälisesti tunnettuja muusikoita, kuten fagotisti Amy Harman (Englanti), käyrätorvisti James Pillai (Englanti), pianistit Sophia Rahman (Englanti) ja Mackenzie Melemed (USA) sekä sellistit Claude Frochaux (Saksa/Italia) ja Jan-Erik Gustafsson (Suomi). Virolaisia huippusolisteja edustavat muun muassa pianisti Irina Zahharenkova, viulisti Anna-Liisa Bezrodny sekä oboistit Kalev Kuljus ja Riivo Kallasmaa.

Lisätietoa konserteista löytyy festivaalin verkkosivuilta osoitteessa www.tallinnkammerfest.ee, ja lippuja voi ostaa Piletilevistä hintaan 20/25 euroa.

Pille Lillin musiikkisäätiö (PLMF) on virolainen säätiö, joka tukee klassisen musiikin kehitystä ja edistää nuorten lahjakkuuksien uraa. Säätiö järjestää vuosittain lukuisia konsertteja ja musiikkitapahtumia sekä tarjoaa koulutusta ja stipendejä lupaaville muusikoille. PLMF:n toiminnan tavoitteena on luoda korkeatasoisia kulttuurielämyksiä ja edistää virolaisten muusikoiden kansainvälistä näkyvyyttä. Säätiön perustaja ja johtaja Pille Lill on tunnettu oopperalaulaja ja musiikkikasvattaja.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
festivaalit klassinen musiikki konsertit konsertit Tallinnassa PLMF Tallinnan Kamarimusiikkifestivaali tapahtumat

12.4.2026 | Kulttuuri

Iberofest on etelän maiden kulttuurijuhla

Iberofest on etelän maiden kulttuurijuhla

Iberofest eli virallisesti “iberoamerikkalaisen kulttuurin juhla” on vuosittainen tapahtumasarja eri puolilla Viroa, jota koordinoi Espanjan suurlähetystö yhdessä seitsemän muun … Lue lisää

11.4.2026 | Kulttuuri

Viron musiikkipäivät vai virolaisen musiikin päivät?

Viron musiikkipäivät vai virolaisen musiikin päivät?

Samaan aikaan, kun Tallinn Music Weekin kolme päivää kestänyt musiikillinen osuus kulminoituu tähän päivään eli lauantaihin, käynnistyvät reilun viikon … Lue lisää

10.4.2026 | Kulttuuri

Koomikko Ed Byrne naurattaa Tallinnassa

Koomikko Ed Byrne naurattaa Tallinnassa

Ed Byrne on eräs Irlannin ja Ison-Britannian arvostetuimmista nykykoomikoista. Torstaina 16.4. hän tuo ”The Story So Far”-nimisen stand up … Lue lisää

9.4.2026 | Kulttuuri

Tarton keskusta uudistuu – pikkuhiljaa

Tarton keskusta uudistuu – pikkuhiljaa

Viime kesänä uutisoimme Tarttoon, Kaubamaja-ostoskeskuksen ja Vanhankaupungin väliseen Keskuspuistoon rakennettavan suuren Siuru-kulttuurikeskuksen asemakaavahyväksynnästä. Moderniin Siuruun tulevat uudet tilat Tarton … Lue lisää

9.4.2026 | Kulttuuri

Sepultura kesällä Tallinnassa

Sepultura kesällä Tallinnassa

Lähes 40 vuotta heavy metal -musiikin vaikutusvaltaisimpiin nimiin kuulunut Sepultura esiintyy Tallinnassa tänä kesänä. Brasiliasta lähtöisin oleva bändi nousee … Lue lisää

8.4.2026 | Kulttuuri

Pink Floyd -aiheinen konsertti Tallinnassa

Pink Floyd -aiheinen konsertti Tallinnassa

Pink Floyd on yksi historian ikonisimmista yhtyeistä, ja jopa he, jotka eivät tunne yhtyeen musiikkia tarkemmin, ovat todennäköisesti kuulleet … Lue lisää

7.4.2026 | Kulttuuri

Tallinnan ilmainen museosunnuntai ja EKKM 20

Tallinnan ilmainen museosunnuntai ja EKKM 20

Tallinnan kaupunginmuseon toimipisteiden ilmaista vierailusunnuntaita vietetään Suomessa tänään päättyvien pääsiäispyhien myötä poikkeuksellisesti alkavan viikon lopulla eli 12.4. Kevätkauden viimeisiä … Lue lisää

7.4.2026 | Kulttuuri

Viinimessut Tallinnassa

Viinimessut Tallinnassa

Tämän viikon torstaina ja perjantaina 9.–10.4. Tallinnan sataman viereisessä Kultuurikatel-tapahtumakeskuksessa järjestetään joka toinen vuosi pidettävät viinimessut eli Veinimess 2026. … Lue lisää