Tuoretta tietoa Virosta
22.9.2022 | Kulttuuri

Tallinnan Fotografiskassa aukeaa huomenna legendaarisen Andy Warholin näyttely

Teksti Timo Huttunen
Kuva Pixabay

Tallinnan Fotografiskassa aukeaa huomenna legendaarisen Andy Warholin näyttely

 

Legendaarinen pop-taiteilija Andy Warhol oli yhdysvaltalainen kuvataiteilija ja elokuvantekijä.

Warhol oli mestari, jonka vaikutus pop-taiteeseen tuntuu edelleen. Lähes kaikki ovat nähneet Andyn töitä keittotölkkeistä, Marilynista, Elviksestä ja Maosta. 

1960-luvun alusta lähtien hän oli pop-taiteen suurimpia nimiä.

Joistakin hänen töistään on tullut taiteen kuuluisimpia teoksia. Esimerkiksi Marilyn Monroen muotokuvasarja tunnetaan ympäri maailmaa. Andy Warholin töistä on maksettu jopa kymmeniä miljoonia euroja.

Vuodesta 1963 alkaen Warhol teki myös underground-elokuvia. 1970-luvulla hän maalasi kuuluisuuksien muotokuvia käyttäen apunaan Polaroid-kameraa.

Warholin New Yorkiin perustama The Factory -studio oli taiteilijoiden, kuuluisuuksien ja erikoisten ihmisten tapaamis- ja juhlimispaikka. Valtavassa studiossa viettivät aikaansa muun muassa Bob Dylan, Keith Richards, Lou Reed, Mick Jagger ja David Bowie.

Warhol perusti Interview-lehden ja hänellä oli 1970-luvun lopulla jopa oma televisio-ohjelma.

Warhol tunnettiin taiteensa lisäksi myös epätavallisesta ulkonäöstään, silmälaseistaan ja peruukeistaan.

Warhol kuoli vuonna 1987.

Tallinnan Fotografiska näyttää Warholista puolen, jota ei ole vielä näytetty. Nyt esillä ovat hänen harvinaiset Polaroid-kuvansa, jotka on otettu The Factory -studiolla.

”Andy Warhol Photo Factory” -näyttely on avoinna Tallinnan Fotografiskassa 23. syyskuuta 2022–26. helmikuuta 2023.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Andy Warhol David Bowie fotografiska Mick Jagger näyttely Polaroid-kamera tallinnan fotografiska valokuva

14.8.2026 | Kulttuuri

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Viron koilliskulmassa sijaitseva Narva on yksi Viron nousevista matkakohteista. Mikäpä olisikaan siis parempi tapa viettää elokuun lopun lauantaita – tarkemmin … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Torstai-iltana 20.8. kello 23.02 tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Viron nykyistä parlamenttia vastannut Neuvosto-Eestin korkein neuvosto julisti Neuvostoliiton miehitysvuosikymmeniä … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Visuaalinen maailma ympärillämme on jatkuvassa muutoksessa. Tuttavieni lasten ja oman jo täysi-ikäisen jälkikasvuni somekäyttäytymistä seuratessa huomaa, että TikTok-videoiden ja Instagram-selfieiden … Lue lisää

12.8.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Järjestyksessään 22. Tallinnan kamarimusiikkifestivaali järjestetään 22.–29.8. Tapahtuma kantaa teemaotsikkoa ”Kansanperinteen sillat” ja pyrkii tarkastelemaan tapoja, joilla eri kulttuureissa vaalitut perinteet … Lue lisää

11.8.2026 | Kulttuuri

Viinifestivaalit Viimsissä

Viinifestivaalit Viimsissä

Kesä voi olla hiljalleen kääntymässä kohti loppuaan, mutta elämykselliset tapahtumat Virossa jatkuvat. Viimsin Artiumissa voi lauantaina 15.8. nauttia hyvästä viinistä … Lue lisää

10.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–16.8. Tartu Sumin -kaupunkifestivaali, Tartto Laaja vanhankaupungin festivaali juhlistaa toisellakin tapahtumaviikollaan Tarton historiaa ja kulttuuria monipuolisen ohjelman kera.   8.–15.8. … Lue lisää

8.8.2026 | Kulttuuri

RuhnuRahu 2026

RuhnuRahu 2026

Ensi viikonvaihteessa 14.–16.8. järjestettävä ja ”Viron pienimmäksi kulttuurifestivaaliksi” kutsuttu RuhnuRahu– eli Ruhnun rauhaa -tapahtuma tarjoaa osallistujilleen kolmen päivän ajan musiikkia, … Lue lisää

6.8.2026 | Kulttuuri

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

21-vuotista taivaltaan juhlistava rakkauselokuvien festivaali Tartuff käynnistyy lauantaina 8.8. – tarjoten kahdeksan peräkkäistä yleisölle täysin ilmaista elokuvailtaa. Tarton suosittu Elektriteater-sali … Lue lisää