Tuoretta tietoa Virosta
4.12.2019 | Henkilö

”Tallinna tuntuu kotoisalta” – laulaja Isac Elliot on ihastunut Tallinnan hyvään tunnelmaan

”Tallinna tuntuu kotoisalta” – laulaja Isac Elliot on ihastunut Tallinnan hyvään tunnelmaanIsac Elliot julkaisi marraskuussa uuden singlen Somebody Else.

Isac Elliot istuu leppoisasti tallinnalaisen pilvenpiirtäjän huipulla olevassa huoneessa ja ihailee maisemia. Nuori mies on selvästi vaikuttunut näkemästään. 

”Tykkään Tallinnasta. Se on Helsinkiin verrattuna paljon kansainvälisempi kaupunki.”

Suomalainen poptähti on tullut Tallinnaan esittelemään uutta musiikkiaan ja tapaamaan virolaisia fanejaan.

Kaksi vuotta hiljaiseloa viettänyt laulaja kertoo tauon nyt päättyneen. Ensimmäinen uusi sinkku Waiting Game julkaistiin elokuussa.

”Mulla oli kaksi vuotta, kun en käynyt keikoilla ja julkaissut uutta musiikkia. Tein kuitenkin koko ajan musiikkia, yhteensä noin sata uutta biisiä.”

Syy taukoon oli uuden levy-yhtiön etsintä. Lopulta partneriksi monien hyvien tarjousten joukosta valikoitui Saksan Universal Music. Loppusuoralla suomalaisesta popparista oli kilpailemassa peräti viisi eri levy-yhtiötä.

”Se tuntui tosi huimalta!”

Saksan Universal Music on auttanut muitakin suomalaisia artisteja, muun muassa Almaa.

”Niillä on tällä hetkellä samassa tiimissä esimerkiksi Lewis Capaldi.

Hyvää kannattaa kuitenkin odottaa. Nuori mies on nyt julkaissut kaksi uutta sinkkua ja molemmat on otettu hyvin vastaan. Hän on onnellinen erityisesti siitä, että Waiting Game -kappale hyppäsi suomalaisten Spotify-listalla suoraan neljänneksi.

”Englanninkieliselle biisille se on Suomessa tosi hyvä suoritus. Sitä on nyt kuunneltu Spotifyssa noin kolme miljoonaa kertaa.”

Uusia biisejä hän aikoo panna ulos tasaiseen tahtiin. Albumikin on tulevaisuudessa tulossa, mutta sen tarkkaa julkaisuajankohtaa hän ei vielä uskalla luvata.

 

The Baltic Guiden tammikuun numeron kansi vuodelta 2015.

Paitsi että Isac Elliot on tullut miehen ikään, on paljon muutakin toisin kuin vuosia sitten, kun hän villitsi teinityttöjä ympäri Eurooppaa.

”Olen alkanut itse kirjoittaa biisejä. Se on iso muutos. Teen sellaista musaa, mitä haluan tehdä”, hän sanoo iloisena. 

Mies uskoo, että uusi tyyli on enemmän hänen itsensä näköistä. Mukana tekijätiimissä on totta kai myös muita, mitä Isac Elliot pitää vain hyvänä asiana.

Hän on myös huomannut, että fanit ovat kasvaneet hänen mukanaan. Esimerkiksi Spotifyn kautta biisien kuuntelijoista suurin osa on yli 18-vuotiaita, ei enää pieniä teinityttöjä. 

”Esimerkiksi yhdestä aktiivisesta fanista on nyt tullut äiti.”

Englanti on Isac Elliotille luonteva tapa tehdä musiikkia. Suomeksi laulamista hän kokeili muutama vuosi sitten tehdessään yhteistä musiikkia Mikael Gabrielin kanssa.

 

Isac Elliot ehti marraskuisella Tallinnan-vierailullaan käymään myös Vanhankaupungin joulutorilla.

Virosta ja Tallinnasta Isac Elliot on aina tykännyt. ”Olen käynyt Tallinnassa paljon. Tykkään Vanhastakaupungista ja täällä on tosi paljon kivoja ja halpoja ravintoloita.”

Hän kertoo ystäviensä käyvän usein Tallinnassa, joka on heille lähin ja helpoin ulkomaankohde.

”Tallinna tuntuu kotoisalta, tänne on niin helppo tulla ja lautta ei maksa juuri mitään. Mun ystävät tulevat tänne nauttimaan ja menevät esimerkiksi ulos klubille.”

Isac Elliot aikoo itsekin mennä myöhemmin Tallinnaan vanhaankaupunkiin ottamaan kuvia ja syömään hyvin.

”Pitäisi kyllä tulla tänne viettämään viikonloppua. Tämähän on lähempänä kuin Tampere”, hän tokaisee. 

Sitten seuraa tunnustus: ”Mulla on Baltia-fetissi. Kerran vain lensin Riikaan viikonlopuksi. En oikein osaa selittää sitä, täällä tulee jotenkin Berliini mieleen.”

 

Virossa Isac Elliot on esiintynyt useaan otteeseen. Ensimmäinen Tallinnan-keikka oli vuonna 2014, jolloin myös The Baltic Guide haastatteli silloin 14-vuotiasta laulajaa.

”Se oli hullu keikka. Sähkökin tuotiin muualta, koska paikka oli niin vanha, ettei sähköä riittänyt meidän tuotannolle”, nuori mies muistelee nauraen. 

Hänet nähtiin myös Pärnun Weekend Festivalin lavalla vuonna 2016 ja samana vuonna Pärnun lähellä Valge Rannafestilla. 

Mutta nyt Isac Elliotin pitää jo kiirehtiä, sillä hotellin neuvotteluhuoneessa odottaa iso joukko paikallisia faneja, joista moni on saapunut tapaamaan idoliaan Pärnusta ja kauempaakin. Luvassa on yhteislaulua ja tiukkoja fanikysymyksiä. 

 

Teksti Mikko Virta, kuvat Leen Kadakas, Universal Music, Ryan Saradjola

Lue lisää samasta aiheesta
Estonia golf isac elliot laulaja poptähti Tallinna tuliaiset yökerho

14.5.2025 | Henkilö

Roolien ja kielten kameleontti – Sara Soulié

Roolien ja kielten kameleontti – Sara Soulié

Näyttelijä Sara Soulié liikkuu sujuvasti eri kielten ja kulttuurien välillä. Tanskalais-ranskalais-suomalaisesta perheestä ponnistanut näyttelijä on esiintynyt näyttämöillä ja valkokankaalla … Lue lisää

21.3.2025 | Henkilö

Alissa kiinnostui suomalaisturismista –

Alissa kiinnostui suomalaisturismista –

Virolainen Alissa Januskevitš aloitti kolme vuotta sitten opinnot Tarton yliopiston matkailu- ja hotellialan koulutusohjelmassa. Nyt hän viimeistelee kandidaatin tutkintoaan, … Lue lisää

31.1.2025 | Henkilö

camera icon5
Heikki Nenosen Itä-Viro huokuu kulttuuria, historiaa ja seikkailuja

Heikki Nenosen Itä-Viro huokuu kulttuuria, historiaa ja seikkailuja

Valokuvaaja, pappi ja kolumnisti Heikki Nenonen viihtyy Virossa. Hänen matkansa eteläiseen naapurimaahan alkoivat jo parikymmentä vuotta sitten tavallisina turistireissuina. … Lue lisää

23.1.2025 | Henkilö

Toimittaja Kaja Kunnas palkittiin journalistisesta työstään

Toimittaja Kaja Kunnas palkittiin journalistisesta työstään

Helsingin Sanomien Viron kirjeenvaihtaja Kaja Kunnas on saanut arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin. Kunniamerkki myönnettiin 22. tammikuuta 2025 Suomen … Lue lisää

15.1.2025 | Henkilö

Pojat, jotka päätyivät Võsun huvilalta Euroviisu-lavalle

Pojat, jotka päätyivät Võsun huvilalta Euroviisu-lavalle

5MIINUST on virolainen pop- ja hip hop -bändi, joka edusti yhdessä nykyfolk-yhtyeen Puuluupin kanssa Viroa vuoden 2024 Euroviisuissa Malmössa … Lue lisää

10.11.2024 | Henkilö

Rain Kooli: ”En koe itseäni Suomessa ulkomaalaiseksi”

Rain Kooli: ”En koe itseäni Suomessa ulkomaalaiseksi”

Toimittaja Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin ansioituneesta ja pitkäaikaisesta työstä Suomen hyväksi tämän vuoden toukokuussa. Kunniamerkki … Lue lisää

23.9.2024 | Henkilö

Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin

Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin

Viime viikon perjantaina 20. syyskuuta suomalais-virolaiselle toimittajalle Rain Koolille luovutettiin arvostettu Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkki Viron Suomen suurlähetystössä. Kunniamerkin … Lue lisää

2.8.2024 | Henkilö

Severi Kaukiainen jatkaa Kalev/Cramon riveissä seuraavankin kauden

Severi Kaukiainen jatkaa Kalev/Cramon riveissä seuraavankin kauden

Severi Kaukiainen on viihtynyt hyvin legendaarisen koripalloseuran Kalev/Cramon riveissä eikä ole aikeissa vaihtaa seuraa seuraavallakaan kaudella. Seuran maine on … Lue lisää