Tuoretta tietoa Virosta
16.6.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Kuva Viron ulkoilmamuseo

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

 

22.3.–3.8. BANANA-näyttely, Flo Kasearu, Tallinna

Flo Kasearun näyttely Kai taidekeskuksessa tarkastelee julkisen maan käyttöä ja sen vaikutuksia yhteisöön.

 

1.–30.6. Saarenmaan pionifestivaali, Pärnin kylä

Pionifestivaali on Euroopan suurin pioneille omistettu festivaali. Se järjestetään pionien kukinta-aikaan. Yleensä paras aika vierailla kukkanäyttelyssä on kesäkuun puolessa välissä.

 

1.6.–31.8. Kansantaideyhdistyksen esityksiä viikonloppuisin, Tallinna

Joka lauantai ja sunnuntai kello 11.00 Leigarid järjestää perhetapahtumia ja esityksiä Viron ulkoilmamuseossa. Ohjelmassa tanssia, laulua, leikkejä ja muuta perinneohjelmaa.

 

16.–23.6. Suure-Jaani musiikkifestivaali, Suure-Jaani

Pieni festivaali Keski-Virossa, jossa kuullaan pääosin virolaista musiikkia. Huipentuu 23. kesäkuuta Suokonserttiin ja juhannuskokon sytyttämiseen.

 

17.6. Jean-Michel Jarre -konsertti, Tallinna

Elektronisen musiikin pioneeri Jean-Michel Jarre esiintyy Unibet Areenalla. Kyseessä on ainoa konsertti Baltian alueella. Luvassa on upea, visuaalinen lavashow ja laserspektaakkeli.

 

18.–21.6. Haapiomatka Pärnunjoella, Pärnu

Vietä kesäpäivä opastetulla retkellä Pärnun luonnossa. Samalla selviää, millaista on olla haapion kyydissä. Vene kuuluu UNESCO:n aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

 

20.6. METALCALYPSE, Tartto

Genialistide Klubi järjestää konsertin, jossa esiintyy neljä virolaista metallibändiä: Bloodfeather, Pale Alison, Sold ja Osilian. 

 

21.6. Keskiaikapäivä, Vastseliinan linna

Vastseliinan piispanlinnassa järjestetään keskiaika-aiheinen tapahtuma musiikin, työpajojen, lapsille suunnatun ohjelman ja historian merkeissä.  

 

20.–23.6. Juhannuskokot Virossa

Virossa järjestetään useita juhannuskokkoja, joihin kuuluu live-musiikkia, ruokaa, juomaa ja muuta juhannusohjelmaa. Monet tapahtumista ovat yleisölle avoimia. Löydä lähin juhannuskokko jaanituled.ee -sivustolta.

 

21.6. Silvia Ilves ja pojat -konsertti, Valgesoo

Tunnettu virolainen sellisti Silvia Ilves ja hänen poikansa esiintyvät juhannuksen kunniaksi luonnonkauniin Valgesoon virkistysalueen konsertti- ja juhlasalissa. 

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
Jean-Michel Jarre juhannus keskiaika konsertit Kylie Minogue näyttelyt tapahtumat tapahtumat Virossa

11.7.2025 | Kulttuuri

Loppukesän ja syksyn tapahtumia Virossa

Loppukesän ja syksyn tapahtumia Virossa

Joka vuosi Virossa järjestetään useita festivaaleja, joista on tullut niin suosittuja, että ne vetävät maahan kansainvälistä yleisöä. On luonnollista, … Lue lisää

9.7.2025 | Mainos | Kulttuuri

Mystinen suoelämys odottaa YÖ-galleria SEEKissä

Mainos Mystinen suoelämys odottaa YÖ-galleria SEEKissä

Tallinnan kaupunginmuseon Valokuvamuseo avasi tänä kesänä uuden näyttelyn keskiaikaisen Jaani Seekin raunioille. Tällä kertaa galleria toimii YÖ-galleriana. Se on … Lue lisää

9.7.2025 | Mainos | Kulttuuri

Viron suurin festivaali Õllesummer palaa entistäkin upeampana

Mainos Viron suurin festivaali Õllesummer palaa entistäkin upeampana

Viron suurin ulkoilmafestivaali Õllesummer tekee paluun taas tänä kesänä. Tallinnan Laululavalla neljä päivää kestävä juhla tuo Viroon lukuisia ulkomaisia … Lue lisää

9.7.2025 | Mainos | Kulttuuri

camera icon7
Löydä lumoava Tallinna

Mainos Löydä lumoava Tallinna

Tallinnassa on jotain erityistä kesällä. Kaupunki, joka on suomalaisille tuttu matkakohde, muuttuu kulttuurielämysten keitaaksi – kaupungiksi, jossa päivät ovat … Lue lisää

9.7.2025 | Mainos | Kulttuuri

Aitoa elämää Viron ulkomuseossa

Mainos Aitoa elämää Viron ulkomuseossa

Lasten ehdottomiin suosikkeihin kuuluvat paimenpojan seikkailupolku sekä maatilan lapsen maailma Kolgan maatilalla. Noin kahden kilometrin mittainen seikkailupolku alkaa lipunmyynnin … Lue lisää

9.7.2025 | Mainos | Kulttuuri

Rantaruotsalaiset rantautuivat Viron kansallismuseoon

Mainos Rantaruotsalaiset rantautuivat Viron kansallismuseoon

Ruotsinkielisiä asukkaita on elänyt Viron saarilla ja rannikolla ainakin 1200-luvulta lähtien, ja mahdollisesti jo aiemminkin. He kutsuivat itseään saariväeksi, … Lue lisää

7.7.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

30.4.–28.9. Tallinn täispurjes -näyttely, Tallinna Näyttely esittelee, kuinka vuoden 1980 olympialaisten purjehduskilpailut vaikuttivat Tallinnan arkkitehtuuriin ja kaupunkikuvaan. 9.–10.7. … Lue lisää

7.7.2025 | Kulttuuri

Da Vinci saapunut Tallinnaan!

Da Vinci saapunut Tallinnaan!

Kansainvälinen kiertonäyttely Da Vinci Genius on avattu Tallinnan Telliskivessä. Näyttely järjestetään samassa M-hallissa, jossa viime vuonna nähtiin erittäin suosittu … Lue lisää