Tuoretta tietoa Virosta
30.3.2020 | Henkilö

Verkkouutinen Suomalaisopiskelija Tartossa – ”Paikalliset ovat ottaneet tilanteen rauhallisesti”

Suomalaisopiskelija Tartossa – ”Paikalliset ovat ottaneet tilanteen rauhallisesti”Eläinlääketieteen opiskelija Hanna Salmelan arki jatkuu Tartossa koronavirusepidemiasta huolimatta.

Suomalainen Hanna Salmela opiskelee kolmatta vuotta eläinlääketiedettä Tartossa sijaitsevassa Eesti Maaülikoolissa. Oulusta lähtöisin oleva, mutta Helsinkiä Suomen-tukikohtanaan pitävä opiskelija vastasi sähköpostitse The Baltic Guiden kysymyksiin poikkeustilan ajasta Viron tärkeimmässä opiskelijakaupungissa.

 

Mikä tilanne Tartossa on juuri nyt? Miten kaupungin katukuva on muuttunut ja millainen tunnelma on? 

”Oman vaikutelman perusteella tilanne on tällä hetkellä rauhallinen. Osa tarttolaisista on lähtenyt maalle ja suurin osa suomalaisista opiskelijoista on Suomessa. Kaupunki on todella paljon rauhallisempi kuin yleensä tähän aikaan keväästä, vaikka ei täällä ihan yksin tarvitse olla. Ulkoilualueet ovat nyt ruuhkaisempia kuin ennen, mikä on tietysti ollut ihan hauska nähdä.”

 

Miten paikalliset suhtautuvat eri rajoituksiin?

”Tuntemani paikalliset ovat ottaneet tilanteen ihan rauhallisesti, vaikka tietenkin tilanne on ahdistava ja pelottavakin. Yhdet naapureistani ovat lähteneet kakkoskotiinsa Võruun, eikä heitä ole näkynyt koko aikana. Toisessa naapurissa asuvat kämppikset juhlivat useita kertoja viikossa, kolmannet kertoivat naureskellen käyneensä kävelyllä ihan vain katsomassa, tottelevatko ihmiset kahden hengen sääntöä. Näyttivät tottelevan.”

 

Miten arkesi on käytännössä muuttunut? Miten opiskelusi nyt sujuvat?

”Vaikka kaikki on muuttunut, samaan aikaan moni perusasia ei ole. Ruokakaupat ovat auki ja koirani Senna huolehtii, että ulkoilen säännöllisesti enkä nuku kellon ympäri. Aikaa on tullut kulutettua koulujuttujen lisäksi ystävien kanssa ulkoillen, lautapelejä pelaten ja elokuvia katsoen. Olen laittanut enemmän ruokaa ja puhunut vanhempien ja Suomessa olevien ystävien kanssa puhelimessa. Vielä ei ole aika käynyt niin pitkäksi, että mitään suurempia siivousprojekteja olisi tullut aloitettua.

Meillä on koulussa normaalisti paljon pakollisia luentoja ja käytännön opintoja, joten vapaa-aikaa on nyt tietysti reippaasti enemmän. Osa opettajista on pitänyt etäluentoja, mutta meillä on ollut toistaiseksi vain etätehtäviä, jotka palautetaan opettajalle sähköpostilla. Teemme yleensä paljon kouluhommia yhdessä kavereiden kanssa, mutta sekin on saatu onnistumaan videopuheluiden ja Google Driven avulla.”

 

Mitä ajattelet tulevaisuudesta? Onko olo epätietoinen, toiveikas tai jotain aivan muuta? 

”Tulevaisuutta tulee pohdittua päivittäin. Epätietoisuus liittyy pääasiassa opintojen ja pieneläinsairaalassa alkavien kesätöiden yhteensovittamiseen, saadaanko kaikki suoritettua ajallaan, avataanko koulut vielä tänä keväänä ja myöhästyykö töiden alku. Suuremmassa mittakaavassa ja uutisia seuratessa nämä tuntuvat kuitenkin melko pieniltä ja itsekkäiltä asioilta.”

 

Oletko harkinnut tässä tilanteessa paluuta Suomeen? 

”On sitä tullut mietittyä tilanteiden muuttuessa koko ajan ja yhä useamman tutun lähtiessä Suomeen. Täällä on kuitenkin helpompi olla vanhan koiran kanssa ja koen Tarton enemmän kodikseni kuin Helsingin. Suunnitelmani oli lähteä Suomeen kesäksi, joten seurailemme täältä tilanteen kehittymistä siihen asti.” 

 

Lue tästä linkistä pärnulaisen Jarno Fonsénin haastattelu.

Lue tästä linkistä Paidessa asuvien Raija Merilän ja Ilkka Porkan haastattelu.

Tästä pääset The Baltic Guiden koronavirusaiheiseen tietopakettiin.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Hanna Salmela

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
corona tallinnassa eckerö line korona korona laivoilla laivaliikenne korona opiskelu tartossa tallink korona viinatehdas koronavirus viro viking line korona

14.6.2025 | Henkilö

Kirjailija Paavo Matsinin matkassa kulttuurin ja makujen Tarttoon

Kirjailija Paavo Matsinin matkassa kulttuurin ja makujen Tarttoon

Mitkä ovat ne kulttuuripaikat, joissa viihdyt ja nautit olostasi? Ensimmäisenä nostaisin esiin olutravintola Münchenin, joka sijaitsee aivan Tarton yliopiston … Lue lisää

14.5.2025 | Henkilö

Roolien ja kielten kameleontti – Sara Soulié

Roolien ja kielten kameleontti – Sara Soulié

Näyttelijä Sara Soulié liikkuu sujuvasti eri kielten ja kulttuurien välillä. Tanskalais-ranskalais-suomalaisesta perheestä ponnistanut näyttelijä on esiintynyt näyttämöillä ja valkokankaalla … Lue lisää

21.3.2025 | Henkilö

Alissa kiinnostui suomalaisturismista –

Alissa kiinnostui suomalaisturismista –

Virolainen Alissa Januskevitš aloitti kolme vuotta sitten opinnot Tarton yliopiston matkailu- ja hotellialan koulutusohjelmassa. Nyt hän viimeistelee kandidaatin tutkintoaan, … Lue lisää

31.1.2025 | Henkilö

camera icon5
Heikki Nenosen Itä-Viro huokuu kulttuuria, historiaa ja seikkailuja

Heikki Nenosen Itä-Viro huokuu kulttuuria, historiaa ja seikkailuja

Valokuvaaja, pappi ja kolumnisti Heikki Nenonen viihtyy Virossa. Hänen matkansa eteläiseen naapurimaahan alkoivat jo parikymmentä vuotta sitten tavallisina turistireissuina. … Lue lisää

23.1.2025 | Henkilö

Toimittaja Kaja Kunnas palkittiin journalistisesta työstään

Toimittaja Kaja Kunnas palkittiin journalistisesta työstään

Helsingin Sanomien Viron kirjeenvaihtaja Kaja Kunnas on saanut arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin. Kunniamerkki myönnettiin 22. tammikuuta 2025 Suomen … Lue lisää

15.1.2025 | Henkilö

Pojat, jotka päätyivät Võsun huvilalta Euroviisu-lavalle

Pojat, jotka päätyivät Võsun huvilalta Euroviisu-lavalle

5MIINUST on virolainen pop- ja hip hop -bändi, joka edusti yhdessä nykyfolk-yhtyeen Puuluupin kanssa Viroa vuoden 2024 Euroviisuissa Malmössa … Lue lisää

10.11.2024 | Henkilö

Rain Kooli: ”En koe itseäni Suomessa ulkomaalaiseksi”

Rain Kooli: ”En koe itseäni Suomessa ulkomaalaiseksi”

Toimittaja Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin ansioituneesta ja pitkäaikaisesta työstä Suomen hyväksi tämän vuoden toukokuussa. Kunniamerkki … Lue lisää

23.9.2024 | Henkilö

Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin

Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin

Viime viikon perjantaina 20. syyskuuta suomalais-virolaiselle toimittajalle Rain Koolille luovutettiin arvostettu Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkki Viron Suomen suurlähetystössä. Kunniamerkin … Lue lisää