12.11.2018 | Kulttuuri
Verkkouutinen Suomalaislehtien virolaisnimet palkittiin Vuoden nimi 2018 -palkinnolla
Helsingin yliopistossa valittiin viime viikolla Vuoden nimi 2018 -palkinnon saaja.
Vironkieliset suomalaisten sanomalehtien nimet Helsingi Sõnumid, Maaelu Tulevik ja Pealinnaleht palkittiin viime viikolla Suomessa Vuoden nimi 2018 -palkinnolla.
Helsingin Sanomat, Maaseudun Tulevaisuus ja Hufvudstadsbladet muuttivat Viron itsenäisyyspäivänä 24.2.2018 nimensä vironkieliseen muotoon kunnianosoituksena Viron 100-vuotisitsenäisyyspäivälle.
Tunnustus julkistettiin Helsingin yliopiston nimistöntutkimuksen päivillä. Vuoden nimen valintaan osallistui 48 nimistöntutkimuksen, -huollon ja -suunnittelun asiantuntijaa.
Ehdokkaita tunnustuksen saajaksi oli kaikkiaan seitsemän. Palkinnon avulla halutaan nostaa esille onnistuneita nimivalintoja ja kiinnittää huomiota nimenannon merkitykseen yhteiskunnassa.
The Baltic Guide kirjoitti Vuoden nimi -kilpailusta ja ehdokkaista aiemmin tässä jutussa.
Palkinnon saajasta tiedotti Helsingin yliopisto.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Linda Tammisto / Helsingin yliopisto
Lue lisää samasta aiheestahelsingin sanomat
hufvudstadsbladet
maaseudun tulevaisuus
nimistöntutkimuksen päivä
nimistöntutkimus
Viro-100
viron itsenäisyys
vironkielinen nimi
17.1.2026 | Kulttuuri
Merilauluja Viro-yhdistysten tueksi
Viro-tietoisuutta Suomessa noin 30 paikallisyhdistyksensä kautta levittävä ja maiden välistä kulttuurivaihtoa edistävä SVYL eli Suomen Viro-yhdistysten liitto täyttää helmikuussa … Lue lisää
16.1.2026 | Kulttuuri
Romeo ja Julia flamenco-henkisenä tanssiversiona
Kahden rakastavaisen traaginen tarina on yhtä ikuinen kuin tanssi on taiteen ja ilmaisun muotona. Katalonialainen tanssiteatteri BFC eli The … Lue lisää
16.1.2026 | Kulttuuri
Alkuvuoden ja kesän tapahtumia Virossa
Pistäytymisen arvoisia yleisötapahtumia Virossa riittää ympäri vuoden ja jokaiseen makuun. Lähde matkaan jo ennen kesäsesonkia, niin vältyt jonoilta ja … Lue lisää
13.1.2026 | Kulttuuri
Panoraama — rockin suurimmat hitit
Valaise tammikuun pimeää iltaa ja mieltäsi 1900-luvun valoisalla musiikilla. Perinteistä rockia rakastavista ystävistä koostuva virolainen Panoraama-yhtye esiintyy reilun viikon … Lue lisää
12.1.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
21.12.2025–30.4.2026 Kaupunki, joka ei unohdu, Narva Narvan linnan uusi näyttely esittelee yksityiskohtia 1600-1800 -luvuilla “barokkiajan helmeksi” kutsutusta kaupungista, joka … Lue lisää
12.1.2026 | Mainos | Kulttuuri
Mainos Viron ulkomuseon tapahtumarikas talvikausi jatkuu
Vierailu kestävän kehityksen museopalkinnon viime vuonna saaneessa Viron ulkomuseossa on joulupyhien ja vuodenvaihteen jälkeenkin aina virkistävää. Ensikertalaisille suosittelemme … Lue lisää
12.1.2026 | Mainos | Kulttuuri
8
Mainos Tallinna kolmessa päivässä – löydä kaupunki fiksusti Tallinn Cardilla
Tallinn Card on yksi helpoimmista ja edullisimmista tavoista tutustua Viron pääkaupunkiin. Kortti tarjoaa ilmaisen sisäänpääsyn yli 50 museoon ja … Lue lisää
9.1.2026 | Kulttuuri
Viroon saapuvien tähtien virta saa jatkoa
Viime vuosi oli kenties Viron historian suurin maassa esiintyneiden musiikin supertähtien määrällä mitattuna. Vaikka emme vielä tiedä, mitä kaikkea … Lue lisää