27.9.2019 | Viro
Verkkouutinen Suomalaiset nappasivat Viron Vuoden matkailuteko -palkinnon – julkinen kirje kiinnitti huomiota Viro-kirjoittelun sävyyn
Ville Hytönen (vas.) otti edustamansa vironsuomalaisten ryhmän puolesta vastaan Vuoden matkailuteko -palkinnon Viron matkailun edistämiskeskuksen johtajalta Margus Samelilta.
Viron matkailun edistämiskeskus (Visit Estonia) palkitsi torstaina 26.9. vuosittaisessa gaalassaan Viron-matkailuun positiivisesti vaikuttaneita tahoja.
Vuoden matkailuteko -palkinnon sai 11 vironsuomalaisen huhtikuussa laatima julkinen kirje, jossa otettiin kantaa muutamien suomalaistiedotusvälineiden negatiivissävytteiseen Viro-uutisointiin.
Kirjeen allekirjoittaneet suomalaiset kannustivat eri tiedotusvälineitä kiinnittämään huomiota siihen, millä sävyllä Virosta usein kirjoitetaan.
”Vaikka suomalaisten matkailuvirta Viroon olikin jatkunut lähes puolitoista vuotta laskusuuntaisena, olemme Suomenlahden rannoilla toisillemme yhä kaikkein vilkkaimmat ulkomaanmatkailun kohteet. Jo siksi pidämme keskinäisiä suhteitamme vaalimisen arvoisina. Suomalaisryhmän kirje oli kaikille oivallinen muistutus siitä, että matkailu-, elinkeino- ja kulttuurisuhteemme ovat yhä pohjimmiltaan lämpimät”, Viron matkailun edistämiskeskuksen johtaja Margus Sameli perustelee tunnustuksenjakopäätöstä.
Suomalaisryhmän edustajana palkinnon otti vastaan julkilausumaidean isä, Tallinnassa asuva kirjailija ja toimittaja Ville Hytönen.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Markus Sein
Lue lisää samasta aiheestamargus sameli
ville hytönen
viron-matkailu
viron matkailun edistämiskeskus
vuoden matkailuteko
vuoden matkailuteko palkinto
29.11.2025 | Viro
Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita
Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää
26.11.2025 | Viro
Valhe, emävalhe ja tilasto?
Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää
18.11.2025 | Viro
Kolmen kopla syksyisessä Narvassa
Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää
13.11.2025 | Viro
Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan
Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää
9.11.2025 | Viro
Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan
Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää
7.11.2025 | Viro
Näistä puhutaan
Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää
4.11.2025 | Viro
Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!
Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Viro
Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa
Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulunajan rauha … Lue lisää