Tuoretta tietoa Virosta
9.10.2024 | Kulttuuri

Suomalaiset ja virolaiset kuvataitelijat avasivat yhteisnäyttelyn

Teksti ja kuvat Susanna Poikela

Suomalaiset ja virolaiset kuvataitelijat avasivat yhteisnäyttelyn

 

Kadriorgin galleriassa on tällä hetkellä esillä virolaisten ja suomalaisten taiteilijoiden taidenäyttely Isiklik Vaade (suomeksi Henkilökohtainen näkemys). Se on Viron Taidemaalariliiton ja Helsingin Taiteilijaseuran vuonna 2021 alkaneen yhteistyön ja vuonna 2022 käynnistetyn FinEst-hankkeen hedelmiä. Hankkeen puitteissa on tähän mennessä järjestetty jo 8 suurta kuraattorinäyttelyä Tallinnassa, Pärnussa ja Helsingissä. Vuonna 2023 FinEst-projektiin liittynyt Liettuan taiteilijaseura avasi näiden kolmen maan taiteilijoiden ryhmänäyttelyn myös Vilnassa elokuussa 2024.

Isiklik vaade on viimeisin FinEst- hankkeen ryhmänäyttelyistä, johon osallistuvat Jaan Elken,  Vilen Künnapu, Tiiu Rebane ja Mall Nukke Virosta  sekä  Satu Kalliokuusi, Kirsi-Marja Moberg ja Mika Vesalahti Suomesta.  

Isiklik Vaade koostuu teoksista, jotka käsittelevät näyttelyyn osallistuvien taiteilijoiden ominaisimpia tapoja käsitellä erilaisia aiheita, ajatuksia, filosofiaa ja ideoita. Töiden joukossa on niin maalauksia kuin myös runoista syntyvää kuvataidetta. Näyttely tarjoaa yleisölle mahdollisuuden tutustua kahden naapurimaan nykytaiteilijoiden visuaaliseen kädenjälkeen ja tapaan käsitellä erilaisia teemoja.  

Teokset ovat nähtävillä arkkitehtonisesti upean Kadriorgin Gallerian neljässä kerroksessa, jota kirjailija ja dokumentaristi Imbi Paju kuvailee osuvasti Viron Guggenheimiksi. Rakennuksen on suunnitellut Suomessakin palkittu taidemaalari ja arkkitehti Vilen Künnapu. Kadriorgin Galleria keskittyy virolaiseen maalaustaiteeseen ja esittelee Viron sekä ulkomaalaisten taiteilijoiden teoksia. Galleria on avoinna maanantaista perjantaihin kello 9.00–19.30 ja lauantaina kello 9.00–18.00. 

Näyttely Isiklik Vaade on avoinna 16. marraskuuta 2024 saakka.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Isiklik Vaade Kadriorgin Galleria näyttelyt Satu Kalliokuusi taidenäyttelyt tapahtumat Vilen Künnapu

22.5.2025 | Ravintolat

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Viidettä kertaa järjestettävällä Toidutänavad -ruokafestivaalilla kävijöitä odottaa puoli kilometriä katuruokaa, juomia ja viihdettä. Toukokuun lopussa tapahtuma saapuu Tallinnan vanhan … Lue lisää

21.5.2025 | Kulttuuri

Ihmiskunnan historian vuorovaikutteisin näyttely

Ihmiskunnan historian vuorovaikutteisin näyttely

Vielä suuntaa antavampi otsikko voisi olla ”Ihmiskunnan epäinhimillisen historian”. Olemme kaikki kokeilleet ChatGPT:tä. Osa meistä on jäänyt siitä tiedonhankinnassa … Lue lisää

20.5.2025 | Kulttuuri

Kevättä rinnassa –

Kevättä rinnassa –

Siinä missä suurin osa pohjoisesta pallonpuoliskosta juhlii jo kesän saapumista, Virossa nautitaan yhä kevään heräämisestä. Mutta hyvää kannattaa odottaa. … Lue lisää

20.5.2025 | Kulttuuri

Elämysnäyttely Da Vinci Genius on kerännyt jo yli 10 000 kävijää

Elämysnäyttely Da Vinci Genius on kerännyt jo yli 10 000 kävijää

Tallinnan Telliskivessä avattu elämysnäyttely Da Vinci Genius on saavuttanut lyhyessä ajassa suuren suosion. Huhtikuun lopussa avattu näyttely on tähän … Lue lisää

19.5.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

9.5.–30.6.UKUfest 2025, Tallinna Viron ensimmäinen nykyaikaiseen ukrainalaiseen taiteeseen keskittyvä festivaali osoittaa tukea maalle, joka jatkaa taistelua olemassaolonsa puolesta. UKUfest … Lue lisää

18.5.2025 | Vapaa-aika

Lemmikin kanssa museoon

Lemmikin kanssa museoon

Joskus vanhemmat vievät lapsensa museoon, toisinaan lapset vievät vanhempansa. Tällä kertaa voit viedä museoon lemmikkisi. Tai vaikka molemmat, jos … Lue lisää

17.5.2025 | Kulttuuri

camera icon8
Mariupolin piirityksen viimeiset taistelijat –

Mariupolin piirityksen viimeiset taistelijat –

Krullin korttelin pajasalissa avattiin eilen perjantaina 16. toukokuuta uusi Ukrainan sodasta ja Mariupolin piirityksestä kertova näyttely. Näyttely Urheuden kasvot. … Lue lisää

16.5.2025 | Kulttuuri

Mozartin Taikahuilu Viron kansallisoopperassa

Mozartin Taikahuilu Viron kansallisoopperassa

Taikahuilu on Wolfgang Amadeus Mozartin viimeiseksi jäänyt ooppera. Sen maailmanensi-ilta oli vuonna 1791, ja siitä lähtien sitä on yleisesti … Lue lisää