Tuoretta tietoa Virosta
5.9.2017 | Henkilö

Suomalainen Virossa

Suomalainen Virossa

Mikko Kauppi muutti Viroon asumaan pysyvästi vuonna 2001. Opiskelujen (Tallinnan teknillinen yliopisto, kauppatieteet) jälkeen hän työskenteli muutaman vuoden ajan myyntipäällikkönä kalusteita valmistavassa yrityksessä.

Viimeiset 7 vuotta hän on toiminut päätoimisena yrittäjänä. Furnest Furniture OÜ tekee ravintoloiden kalusteprojekteja ja Sisustusmööbel OÜ on kuluttajille suunnattu kalusteiden nettikauppa.

 

Mitä olet oppinut Virossa?

”Vuonna 2001 alkaneella reissulla olen edelleenkin. ‘Laivantuomana suomalaisena’ ensimmäinen oppitunti oli se, että 2000-luvun alun Viro oli maa, jossa mitään ei saanut ilmaiseksi ja pärjätäkseen oli ensimmäiseksi opittava paikallinen kieli.

Virossa on (vielä) yrittäjyyteen ja kekseliäisyyteen kannustava ilmapiiri sekä lainsäädäntö, joka kannustaa yksilöitä elämänlaatunsa parantamiseen itse oman toimintansa kautta. Virossa asutut vuodet ovat opettaneet kosolti yrittäjähenkisyyttä.”

 

Mitä muuttaisit Virossa?

”Toivoisin, että Viro ei omaksuisi liikaa mallia Pohjoismaisesta yhteiskuntajärjestelmästä, vaan jatkaisi mielestäni hyvin toimineella omalla tiellään myös tulevaisuudessa. Suuria muutoksia en lähde toivomaan, sillä Viro sopii minulle sellaisenaan kuin se juuri nyt on. Virossa asuvana suomalaisena näkisin mielelläni veljeskansojen välisen yhteistyön jatkumista ja syvenemistä entisestään.”

 

Teksti Mikko Savikko, kuva Mikko Kauppi

Lue lisää samasta aiheesta
Mikko Kauppi Suomalainen

11.11.2025 | Henkilö

Kristjan Järvi – musiikin ja elämän uudella taajuudella

Kristjan Järvi – musiikin ja elämän uudella taajuudella

Kapellimestari ja säveltäjä Kristjan Järvi oli seitsemänvuotias, kun hänen perheensä joutui jättämään Viron. Elettiin vuotta 1980, ja kapellimestari-isä Neeme … Lue lisää

10.7.2025 | Henkilö

camera icon6
Stefan – Elämää musiikin ja hellan välissä

Stefan – Elämää musiikin ja hellan välissä

Ravintola Steff Grillin ovi käy tasaiseen tahtiin. Stefan Airapetjan istuu ravintolan pöydässä vaimonsa kanssa ja hoitaa juoksevia asioita. Monelle … Lue lisää

14.6.2025 | Kulttuuri

Kirjailija Paavo Matsinin matkassa kulttuurin ja makujen Tarttoon

Kirjailija Paavo Matsinin matkassa kulttuurin ja makujen Tarttoon

Mitkä ovat ne kulttuuripaikat, joissa viihdyt ja nautit olostasi? Ensimmäisenä nostaisin esiin olutravintola Münchenin, joka sijaitsee aivan Tarton yliopiston … Lue lisää

14.5.2025 | Henkilö

Roolien ja kielten kameleontti – Sara Soulié

Roolien ja kielten kameleontti – Sara Soulié

Näyttelijä Sara Soulié liikkuu sujuvasti eri kielten ja kulttuurien välillä. Tanskalais-ranskalais-suomalaisesta perheestä ponnistanut näyttelijä on esiintynyt näyttämöillä ja valkokankaalla … Lue lisää

21.3.2025 | Henkilö

Alissa kiinnostui suomalaisturismista –

Alissa kiinnostui suomalaisturismista –

Virolainen Alissa Januskevitš aloitti kolme vuotta sitten opinnot Tarton yliopiston matkailu- ja hotellialan koulutusohjelmassa. Nyt hän viimeistelee kandidaatin tutkintoaan, … Lue lisää

31.1.2025 | Henkilö

camera icon5
Heikki Nenosen Itä-Viro huokuu kulttuuria, historiaa ja seikkailuja

Heikki Nenosen Itä-Viro huokuu kulttuuria, historiaa ja seikkailuja

Valokuvaaja, pappi ja kolumnisti Heikki Nenonen viihtyy Virossa. Hänen matkansa eteläiseen naapurimaahan alkoivat jo parikymmentä vuotta sitten tavallisina turistireissuina. … Lue lisää

23.1.2025 | Henkilö

Toimittaja Kaja Kunnas palkittiin journalistisesta työstään

Toimittaja Kaja Kunnas palkittiin journalistisesta työstään

Helsingin Sanomien Viron kirjeenvaihtaja Kaja Kunnas on saanut arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin. Kunniamerkki myönnettiin 22. tammikuuta 2025 Suomen … Lue lisää

15.1.2025 | Henkilö

Pojat, jotka päätyivät Võsun huvilalta Euroviisu-lavalle

Pojat, jotka päätyivät Võsun huvilalta Euroviisu-lavalle

5MIINUST on virolainen pop- ja hip hop -bändi, joka edusti yhdessä nykyfolk-yhtyeen Puuluupin kanssa Viroa vuoden 2024 Euroviisuissa Malmössa … Lue lisää