29.1.2015 | Henkilö
Suomalainen Virossa

Nuori ICT-alan yrittäjä Jussi Lehto on asunut Tallinnassa vuoden. Helsingistä muuttanut Lehto katsoi Tallinnan tarjoavan suotuisamman ympäristön yrittämiseen, eikä ole katunut päätöstään hetkeäkään. Hänen yrityksensä suurimman tilauskannan muodostaa tällä hetkellä Virossa toimivat suomalaisyrittäjät, mutta yrityksellä on jo käynnistettyjä laajentumisaikeita. Lehto toimii myös Viron suomalaisyrittäjien SEKE:n hallituksessa.
Mitä olet oppinut Virossa?
”Asiat ovat pääosin menneet niin kuin olen odottanutkin. Verkostoitua kannattaa aina. Olen tyytyväinen täällä, vaikka yrittämisessä on aina haasteensa ja riskinsä. Kun projektinhallinta on tukossa avoimista asiakastöistä ja samaan aikaan uusia töitä tarjotaan, pitää joskus osata sanoa ei tai delegoida ketterämmin.
Uudenvuodenlupaukseni onkin olla edellisvuotta parempi yrittäjä, ja teen parhaani sen eteen. Erityisesti haluan kiittää mahtavaa Garage48- ja muuta startup-yhteisöä sekä Viron suomalaisaktiiveja kuluneesta vuodesta.”
Mitä muuttaisit Virossa?
”Minusta Viro saa kehittyä Virona ja Suomi Suomena. Pitäisin pelottavana Viron kehittymistä Suomen kaltaiseksi sääntö- ja holhousyhteiskunnaksi, mutta sellaista ei ole näkyvissä verojen täällä tasaisesti vain laskiessa.
Onneksi EU-alueella voi helposti kilpailuttaa itselleen mieluisan valtion! Joitain yksittäisiä juttuja tulee mieleen, kuten se, että tiettyjä käyttämiäni lääkkeitä ei ole täällä saatavilla tai ne ovat hieman yllättäen huomattavasti kalliimpia. Tallinnasta eritoten Helsinki on kuitenkin helposti saavutettavissa, joten asia ei ole muodostunut ongelmaksi.”
TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA ANDREI CHERTKOV
Lue lisää samasta aiheesta
14.6.2025 | Henkilö
Kirjailija Paavo Matsinin matkassa kulttuurin ja makujen Tarttoon
Mitkä ovat ne kulttuuripaikat, joissa viihdyt ja nautit olostasi? Ensimmäisenä nostaisin esiin olutravintola Münchenin, joka sijaitsee aivan Tarton yliopiston … Lue lisää
14.5.2025 | Henkilö
Roolien ja kielten kameleontti – Sara Soulié
Näyttelijä Sara Soulié liikkuu sujuvasti eri kielten ja kulttuurien välillä. Tanskalais-ranskalais-suomalaisesta perheestä ponnistanut näyttelijä on esiintynyt näyttämöillä ja valkokankaalla … Lue lisää
21.3.2025 | Henkilö
Alissa kiinnostui suomalaisturismista –
Virolainen Alissa Januskevitš aloitti kolme vuotta sitten opinnot Tarton yliopiston matkailu- ja hotellialan koulutusohjelmassa. Nyt hän viimeistelee kandidaatin tutkintoaan, … Lue lisää
31.1.2025 | Henkilö
5
Heikki Nenosen Itä-Viro huokuu kulttuuria, historiaa ja seikkailuja
Valokuvaaja, pappi ja kolumnisti Heikki Nenonen viihtyy Virossa. Hänen matkansa eteläiseen naapurimaahan alkoivat jo parikymmentä vuotta sitten tavallisina turistireissuina. … Lue lisää
23.1.2025 | Henkilö
Toimittaja Kaja Kunnas palkittiin journalistisesta työstään
Helsingin Sanomien Viron kirjeenvaihtaja Kaja Kunnas on saanut arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin. Kunniamerkki myönnettiin 22. tammikuuta 2025 Suomen … Lue lisää
15.1.2025 | Henkilö
Pojat, jotka päätyivät Võsun huvilalta Euroviisu-lavalle
5MIINUST on virolainen pop- ja hip hop -bändi, joka edusti yhdessä nykyfolk-yhtyeen Puuluupin kanssa Viroa vuoden 2024 Euroviisuissa Malmössa … Lue lisää
10.11.2024 | Henkilö
Rain Kooli: ”En koe itseäni Suomessa ulkomaalaiseksi”
Toimittaja Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin ansioituneesta ja pitkäaikaisesta työstä Suomen hyväksi tämän vuoden toukokuussa. Kunniamerkki … Lue lisää
23.9.2024 | Henkilö
Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin
Viime viikon perjantaina 20. syyskuuta suomalais-virolaiselle toimittajalle Rain Koolille luovutettiin arvostettu Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkki Viron Suomen suurlähetystössä. Kunniamerkin … Lue lisää