Tuoretta tietoa Virosta
13.12.2018 | Ostokset

Suklaat suuhun tai sukkaan

Suklaat suuhun tai sukkaanPienet joulusukkaan laitettavat suklaat eivät olleet testissä mukana. Niitä kuitenkin tonttu tuo joulukuun ajan virolaislasten ikkunalaudalle tai joulusukaan.

Fazerin sininen voitti TBG:n suklaamaaottelun.

 

Jouluaikaan suklaan kulutus kasvaa. Virossa tonttu tuo ikkunalaudalle tai nykyään myös tonttuoven viereen laitettuihin lasten joulusukkiin tai tossuihin joka yö jotain mukavaa. Usein se on suklaata.

Virolainen, Orkla-konserniin kuuluva Kalev valmistaa susseja eli tossuja varten pieniä Sussišokolaad-patukoita. Niitä saa ostaa muun muassa Baltian asematorilla (Balti Jaama Turg) olevasta Kalevin kaupasta. Patukoiden hinta on 0,29 euroa kappale. 

The Baltic Guide testasi Kalevin ja Fazerin suklaita. Valitsimme tavallisen maitosuklaan lisäksi myös kaksi makuparia. Pieni yllätys oli, että raadin mukaan sekä paras että vähiten pisteitä saanut oli tavallinen maitosuklaa.

Fazerin sinisessä maitosuklaassa kaakaopitoisuus on sama kuin Kalevin tuotteessa, mutta maku on eri. Pisteissä aivan sen kannoilla oli Kalevin maitosuklaa kokonaisten hasselpähkinöiden kera.

 

Kalevin Piparkoogipallid eli suklaalla kuorrutetut piparkakkupallot arvioitiin paremmaksi kuin Fazerin Piparkakku-maitosuklaa.

Piparkakkumaut jakoivat mielipiteitä eniten. Molemmat niistä saivat niin korkeimmat kuin alimmat pisteet raadin jäseniltä.

Erilaiset makumieltymykset tarkoittivat myös sitä, että jokainen tuote sai vähintään yhdeltä raadin jäseneltä huippupisteet. Ja valmistajien välinen tuloskin oli käytännössä jouluisesti lähes tasapeli.

 

Teksti Mikko Savikko, kuvat Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
fazerin sininen joulusuklaa piparkakkusuklaa pähkinäsuklaa suklaa suklaatesti suomalainen suklaa virolainen suklaa

6.2.2025 | Ostokset

Huonekaluja ja sisustusesineitä, jotka kertovat tarinoita

Huonekaluja ja sisustusesineitä, jotka kertovat tarinoita

Sisustusmatkalle Kopliin Karin Kaplur on pitänyt sisustuskauppa Mööbeldajaa 25 vuotta. Kaupassa myydään vanhoja huonekaluja, sisustusesineitä ja jonkin verran tekstiilejä. … Lue lisää

1.2.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman helmikuun tarjoukset

Mainos Prisman helmikuun tarjoukset

10.1.2025 | Ostokset

camera icon5
Tyyliä ja hyggeilyä saman kadun varrella

Tyyliä ja hyggeilyä saman kadun varrella

Tallinna ei ole pelkästään kiehtova matkakohde turisteille, vaan myös inspiroiva paikka sisustajille ja remontoijille. Kaupunki tarjoaa monipuolisen valikoiman alan … Lue lisää

11.12.2024 | Ostokset

Tallinnan luovin joulutori

Tallinnan luovin joulutori

Tallinnan Kalamajassa sijaitseva Telliskiven luova keskus järjestää tunnelmalliset joulumarkkinat sunnuntaina 15. joulukuuta. Tämä suosittu tapahtuma levittäytyy ympäri Telliskiven aluetta, … Lue lisää

7.12.2024 | Ostokset

Viron taideakatemian vuotuiset joulumyyjäiset tänä sunnuntaina 

Viron taideakatemian vuotuiset joulumyyjäiset tänä sunnuntaina 

Viron taideakatemia järjestää jokavuotiseksi perinteeksi muodostuneet joulumyyjäiset koulun päärakennuksessa Pohjois-Tallinnassa (Kotzebue 1) 8. joulukuuta kello 11.00–17.00. Tapahtumapaikalle on helppo … Lue lisää

5.12.2024 | Ostokset

Pyhän Mikaelin kirkon joulumarkkinat tarjoavat makuja ja käsitöitä Itämeren rannoilta

Pyhän Mikaelin kirkon joulumarkkinat tarjoavat makuja ja käsitöitä Itämeren rannoilta

Perinteiset Tallinnan Pyhän Mikaelin kirkon joulumarkkinat järjestetään lauantaina 7.12. kello 11.00–14.00. Markkinapaikkana toimii keskiaikaisen sisterssiläisluostarin sisäpiha ja kellari, joka … Lue lisää

29.11.2024 | Ostokset

Vuoden 2024 paras luomutuottaja sekä parhaimmat luomutuotteet on valittu

Vuoden 2024 paras luomutuottaja sekä parhaimmat luomutuotteet on valittu

Paras luomutuottaja sekä parhaimmat luomutuotteet palkittiin 26. marraskuuta vuosittaisen luomuviljelykonferenssin palkintojenjakotilaisuudessa. Palkinnot jakoi alue- ja maatalousministeri Piret Hartman. Vuoden … Lue lisää

28.11.2024 | Ostokset

Joulutorien tunnelmaa Pohjois-Tallinnassa

Joulutorien tunnelmaa Pohjois-Tallinnassa

Tallinnan maailmankuulu ja palkittu joulutori ei suinkaan ole kaupungin ainoa joulutori. Pohjois-Tallinnassa on kolme muutakin joulutoria, jotka kaikki tarjoavat … Lue lisää