Tuoretta tietoa Virosta
8.7.2019 | Kulttuuri

Sipulitie itkettää vain ilosta

Sipulitie itkettää vain ilostaVarnjassa sijaitsevan majatalo Mesi Taren emäntä Herling Mesi ottaa vieraansa lämpimästi vastaan.

Peipsijärven rannoilta kuoriutuu kolme kulttuuria ja kaksi kieltä.

 

Viron Peipsijärven länsilaidalla olevaa aluetta kutsutaan Sipulitieksi (Sibulatee), joka pitää sisällään kolme kulttuuria, kaksi kieltä ja lukemattomia viehättäviä matkailukohteita.

Sipulitiellä sekoittuvat vanhauskoisten ortodoksien perinteet, baltiansaksalainen kartanokulttuuri sekä virolainen talonpoikaiskulttuuri.

 

Sipulitien alueen keskus on Alatskiven linna, joka ympäröivine kyläkeskuksineen antaa hyvän käsityksen siitä, mitä kartanoelämä komeimmillaan on voinut Virossa olla.

Vuonna 1885 valmistuneen, valkoisena hehkuvan päärakennuksen rakennutti Arved Georg von Nolcken Skotlannin Balmoralin linnan mukaan.

Nyt lähes satumaisessa linnassa voi tutustua sen historiaan, järjestää juhlia, yöpyä ja syödä hyvin linnan ravintolassa.

Linnaan tutustumisen lisäksi kannattaa käyskennellä linnan puistossa ja Alatskiven kylässä, reippailla linnan vieressä olevan Alatskiven järven ympäri ja ostaa paikallisia tuotteita Magasiait-puodista.

Komeita kartanoita on joka puolella Viroa, mutta Peipsijärven rantakylien kaltaisia paikkoja ei. Varnjan, Kolkjan ja Kasepään kylät muodostavat vanhauskoisten ortodoksien kotiseudun, jossa ainutlaatuinen paikallinen kulttuuri vielä elää.

Majatalo Mesi Taren emäntä Herling Mesi on yksi alueen nuorista yrittäjistä. Herling miehensä Markon kanssa esittelee majatalossaan vanhauskoisten perinteistä asumista ja elinkeinoja. Kaikkeen vaikuttaa muutaman metrin päässä majatalon portaista kimmeltävä Peipsijärvi.

“Peipsin rannalla järvi hallitsee elämäämme. Me yritämme järjestää elämämme sen mukaan”, Herling Mesi kertoo samovaarista kaadetun teekupillisen ääressä.

“Peipsin rannalla on vapauttava ilmapiiri. Nautin elämästä sellaisena kuin se on. Omalle paikallisyhteisöllemme yritämme antaa takaisin. Omaan taloonsa ei voi vain jumittua”, Mesi sanoo. 

 

Ruokaherkkuja Sipulitiellä

Jos liikkuu Sipulitien alueella, pitää nauttia paikallista kalaa, sipulia, piirakoita ja hyvä kupillinen teetä.

Alatskivessä oleva Kivi Kõrts on erinomainen paikka nauttia kaikkea tätä. Kolk­jan kylän Kala- ja Sibularestoran tarjoaa nimensä mukaisesti kalaa ja sipulia.

Paikallinen ruoka yhdistyy kartanotunnelmaan Alatskiven linnan ravintolassa.

Sipuli nousee pääosaan alueen elo- ja syyskuun sadonkorjuuhenkisissä tapahtumissa. 

 

Peipsin rantojen tapahtumia

Sipulitien alueen näkeminen on jo itsessään elämys. Jos lisäksi haluaa kesällä kokea jonkin alueen tapahtumista, voi mennä esimerkiksi Varnjan kylän Voronjan taidegallerian avajaisiin 16.6.

Alatskiven vanhojen tavaroiden markkinoita vietetään 13.7. Löylyn ystävät taas suuntaavat Varnjan kylän SaunafEST:ille 20.8. kokeilemaan kylän erilaisia saunoja.

Kallasten kylän sipuli- ja kalamarkkinoilta 31.8. saa hankkia taatusti paikallisia herkkuja.

 

Tekstit Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
alatskiven linna herling mesi kasepää kolkja marko mesi mesi tare ravintoloita sipulitiellä samovaari

5.9.2026 | Kulttuuri

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Tarton kaupunki järjestää alkusyksyisin – tällä kertaa lauantaina 12.9. – vuosittaisen  markkinatapahtuman, joka tunnetaan viroksi nimellä Maarjalaat eli suomeksi Maarjan … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Ruisleipä, tumma leipä, musta leipä tai yksinkertaisesti leib – rakkaalla virolaisella perusruoalla on monta nimeä ja lukemattomia reseptejä. Viron ulkomuseossa … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Baltian maiden suurinta muotoilujuhlaa Disainiöö-festivaalia vietetään 28.9.–4.10. Tallinnassa jo 21. kerran. Põhjalan tehdaskorttelin halleissa ja pihoilla järjestettävä tapahtuma ei keskity … Lue lisää

3.9.2026 | Kulttuuri

Pikk-kadun festivaali 2026

Pikk-kadun festivaali 2026

Tallinnan Vanhankaupungin Pikk-katu on yksi seudun pisimmistä ja eloisimmista. Se ulottuu sataman puoleisesta pohjoispäädystä eli Paksun Margareetan tornilta Toompean mäen … Lue lisää

2.9.2026 | Ravintolat

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää

31.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

3.–6.9. Station Narva -festivaali, Narva Tarjolla monipuolinen valikoima musiikkia virolaisilta ja ulkomaisilta esiintyjiltä Narvan linnoituksen pihalla ja sataman Ro-Ro Clubissa, … Lue lisää

30.8.2026 | Kulttuuri

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Sügisjazz on Jazzkaar-festivaalin syksyinen konserttisarja, joka järjestetään tänä vuonna 11.9.-14.10. Festivaali tuo viiteen virolaiskaupunkiin ja niiden kahdeksaan eri tapahtumasaliin viisi … Lue lisää

28.8.2026 | Kulttuuri

Kadriorgin valofestivaali 

Kadriorgin valofestivaali 

Syyskuun puolivälissä, kun illat ovat jo täysin pimeitä, Kadriorgin puisto Tallinnassa on jo kahden vuosikymmenen ajan täyttynyt valoista Valgus kõnnib … Lue lisää