Tuoretta tietoa Virosta
3.8.2018 | Kulttuuri

Verkkouutinen Setomaalla juhlitaan lauantaina – luvassa laulua, tanssia ja markkinahumua

Setomaalla juhlitaan lauantaina – luvassa laulua, tanssia ja markkinahumuaSetomaan kuningaskunnan päivä on Viron kaakkoisimmassa nurkassa sijaitsevan Setomaan vuoden tärkeimpiä tapahtumia. Paikan päällä voi ihailla settojen upeita kansallispukuja.

Setomaan kuningaskunnan päivää vietetään 4. elokuuta Lüübnitsan kylässä, lähellä Värskaa.

Nimensä mukaisesti Setomaa julistautuu kerran vuodessa kuningaskunnaksi, niinpä päivän aikana valitaan settojen hallitsija eli ülemsoostka. Hän toimii settojen muinaisjumalan Pekon sijaisena maan päällä.

Lüübnitsassa on lauantaina luvassa laulua, tanssia, markkinahumua, kilpailuita ja kuningaskunnan sotaväen paraati. Tapahtumassa pääsee ihailemaan myös settojen kauniita kansallispukuja.

Suosittu kansanmusiikkiyhtye Zetod esiintyy kello 16. Lisää tietoa tapahtumasta saa tästä linkistä.

Lüübnitsaan on Tartosta matkaa noin 70 kilometriä.

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
kuningaskunnan päivä L setomaa setot settoja settojen Setumaa

5.9.2026 | Kulttuuri

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Tarton kaupunki järjestää alkusyksyisin – tällä kertaa lauantaina 12.9. – vuosittaisen  markkinatapahtuman, joka tunnetaan viroksi nimellä Maarjalaat eli suomeksi Maarjan … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Ruisleipä, tumma leipä, musta leipä tai yksinkertaisesti leib – rakkaalla virolaisella perusruoalla on monta nimeä ja lukemattomia reseptejä. Viron ulkomuseossa … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Baltian maiden suurinta muotoilujuhlaa Disainiöö-festivaalia vietetään 28.9.–4.10. Tallinnassa jo 21. kerran. Põhjalan tehdaskorttelin halleissa ja pihoilla järjestettävä tapahtuma ei keskity … Lue lisää

3.9.2026 | Kulttuuri

Pikk-kadun festivaali 2026

Pikk-kadun festivaali 2026

Tallinnan Vanhankaupungin Pikk-katu on yksi seudun pisimmistä ja eloisimmista. Se ulottuu sataman puoleisesta pohjoispäädystä eli Paksun Margareetan tornilta Toompean mäen … Lue lisää

2.9.2026 | Ravintolat

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää

31.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

3.–6.9. Station Narva -festivaali, Narva Tarjolla monipuolinen valikoima musiikkia virolaisilta ja ulkomaisilta esiintyjiltä Narvan linnoituksen pihalla ja sataman Ro-Ro Clubissa, … Lue lisää

30.8.2026 | Kulttuuri

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Sügisjazz on Jazzkaar-festivaalin syksyinen konserttisarja, joka järjestetään tänä vuonna 11.9.-14.10. Festivaali tuo viiteen virolaiskaupunkiin ja niiden kahdeksaan eri tapahtumasaliin viisi … Lue lisää

28.8.2026 | Kulttuuri

Kadriorgin valofestivaali 

Kadriorgin valofestivaali 

Syyskuun puolivälissä, kun illat ovat jo täysin pimeitä, Kadriorgin puisto Tallinnassa on jo kahden vuosikymmenen ajan täyttynyt valoista Valgus kõnnib … Lue lisää